TamU kasvatti voitto­putkensa viiteen otteluun

Tampere United lähti sunnuntaiseen naisten Kolmosen otteluun hieman altavastaajan asemasta, sillä vieraaksi Pyynikille saatiin sarjan toisena ollut Pargas IF. Joukkueiden kohtaaminen kevätkierroksella sekä sitä ennen Suomen Cupin pelissä päättyivät Piffenin voittoihin, ja sunnuntaisesta ottelusta odotettiinkin tulevan tiukka. Sinipaidat veivät lopulta ottelun lukemin 2–1 (1–0) lukemin, ja näin pisteet jäivät Pyynikille. Ottelu oli kokonaisuudessaan Sinipaidoilta ehjä esitys, vaikka kummaltakin joukkueilta nähtiin selkeitä pallonhallinta jaksoja. Sinipaidat ovat parantaneet otteitaan keväästä ja keskikentän pelaamista on saatu toimimaan, mikä on myös tuottanut jo viisi peräkkäistä voittoa.

(lisää…)

Naisten edustus kohtaa Piffenin sunnuntaina Pyynikillä

TamU saa myös sunnuntaina vieraita Paraisilta, kun PIF:n naisten edustus saapuu Sinipaitojen vieraaksi Pyynikin urheilukentälle. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 14.00. TamU on aloittanut syyskierroksen vahvasti kahdella voitolla, ja nappasi viimeksi viikko sitten komean voiton TuTosta Pyynikin pyhätössä. Sinipaidat esittivät ottelussa yhden kauden parhaista pallollisista esityksistään uudella pelimuodollansa. Myös PIF on kuntopuntarin kärkipään joukkueita, joten tulossa on tiukka kamppailu pisteistä.

(lisää…)

TamU pidensi voittoputkeaan TuTon kustannuksella

Tampere Unitedin voittoputki sai jatkoa lukemin 3–1 (1–1), kun Turun Toverit vieraili sunnuntaina Pyynikin urheilukentällä. Maalinteon avasi Nea Vironmäki jo aivan ottelun alussa, ja Janika Ilvesoksa teki toisella jaksolla voiton taanneet kaksi lisämaalia. TuTo pysyttelee edelleen putoamisviivan tuntumassa, mutta Sinipaidat nousi pisteputken myötä neljän pisteen päähän sarjan toisesta sijasta.

(lisää…)

TamU kerää varoja tukirahastoon naisten ottelussa su 27.8.

Tampere United järjestää yhdessä Hope Ry:n kanssa hyväntekeväisyys­tapahtuman naisten edustusjoukkueen sunnuntaina 27.8. FC Nokiaa vastaan pelattavan ottelun yhteydessä. Tapahtumassa kerätään varoja Tampere Unitedin tukirahastoon, jonka avulla tuetaan vähävaraisten tai syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastusta. Tapahtuma alkaa Pyynikin urheilukentällä klo 17.00 ja naisten ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.00. Tapahtumaan on vapaaehtoinen pääsymaksu, jonka suuruuden saa valita vapaasti. Kaikki pääsymaksuilla kerätyt varat käytetään kokonaisuudessaan tukirahaston hyväksi.

(lisää…)

Naisten edustus palaa sunnuntaina Pyynikille

Naisten edustusjoukkue palaa saarireissun jälkeen Pyynikin urheilukentälle huomenna sunnuntaina. Sinipaidoille tulee vastaan Turun Toverit, jonka kanssa on pelattu tiukkoja otteluita. Kevätkierroksella TamU kävi hakemassa ensimmäistä kertaa täyden pistepotin Kisapuiston kentältä. Pyynikin urheilukentällä joukkueet ovat kohdanneet vain kerran aiemmin, ja tuosta ottelusta otetun voiton TamU aikoo toistaa sunnuntaina, kun ottelu potkaistaan käyntiin kello 14.00. 

(lisää…)

TamU taisteli täydet pisteet Maarian­haminasta mantereelle

Naisten edustusjoukkue matkasi lauantaina Ahvenanmaalle kauden odotetuimpaan vieraspeliin. Joukkue lähti matkaan Tampereelta varhain lauantaiaamuna, ja kannattajat hyppäsivät pelaajien kanssa samaan aamulaivaan Turusta. TamU nappasi IFK Mariehamnilta täyden pistepotin 2–3 (0–2) -voiton myötä. Kannattajat pitivät ääntä koko pelin ja kannustivat Sinipaitoja vaikeiden hetkien läpi.

(lisää…)

Syyskierros alkaa laiva­matkalla Maarian­­haminaan

Naisten edustusjoukkue pelaa syyskierroksen ensimmäisen ottelun. Naisten edustus lähtee pidemmälle pelireissulle Ahvenanmaalle, missä vastaan asettuu IFK Mariehamn. Ottelu pelataan Wiklöf Holding Arenalla ja peli potkaistaan käyntiin kello 16.30. Tämä pelireissu on niin pelaajien kuin myös kannattajien mielestä kauden kohokohta. Aiempina vuosina mukaan lähteneiltä kannattajilta on nähty ja kuultu vahvaa kannustusta, ja nytkin mukana on reilun kymmenen hengen joukko.

(lisää…)

Uudet kannattaja­tuotteet myynnissä TamU-kaupassa ja otteluissa

Tampere Unitedin juhlavuoden huivit ovat olleet myynnissä koko kesän ajan ja nyt valikoimaan on tullut Sinikaartin juhlakoreon designista inspiraationsa saanut t-paita. Lisäksi tarjolla on uusia kaarevalippaisia snapback-tyylisiä lippalakkeja. Huivien hinta on 20 €, ja sekä t-paidat että lippikset maksavat 25 €. TamU-kaupasta ostettaessa hintaan lisätään 6 € postikuluja. Siksi kannattaakin tulla ostoksille heti tänään lauantaina Pyynikin urheilukentällä pelattavaan EPS-ottelun tai vaikkapa viikkoa myöhemmin sunnuntaina 23.7. kun Pyynikillä vierailee Ilveksen kakkosjoukkue.

(lisää…)

TamU päätti kevät­kierroksen kotivoittoon

Tampere Unitedin naisten edustusjoukkue palasi kotivoittojen makuun Pyynikillä, kun vastaan asettui Paimion Haka. TamU sai sateisena lauantaipäivänä tehtyä kaksi maalia PaiHan verkkoon, jättäen samalla vastustajan nollille. TamU esitti muutenkin ehjän peliesityksen, ja useampiinkin maaleihin oli paikkoja. Tulos vankistaa Sinipaitojen asemia sarjan keskikastissa ennen lähes koko heinäkuun jatkuvaa kesätaukoa.

(lisää…)

Kevät­kierros päätetään PaiHaa vastaan Pyynikillä

Sinipaitojen viimeinen naisten Kolmosen ottelu ennen lähes koko heinäkuun kestävälle kesätauolle siirtymistä pelataan ensi lauantaina kotona Pyynikin urheilukentällä. TamUlle jo hyvinkin tuttu Paimion Haka saapuu Sinipaitojen vieraaksi ottelussa, jossa TamUlla on mahdollisuus parantaa asemiaan sarjan keskikastissa ja tehdä samalla pesäeroa tyvipään joukkueisiin. Ottelussa on tuttuun tapaan tarjolla grillipalvelut ja anniskelualue.

(lisää…)

TamU katkaisi tappio­putkensa Sääksjärvellä

Naisten edustusjoukkue onnistui vihdoin katkaisemaan tappioputkensa viikko ennen juhannusta, kun perjantai-illan ottelussa Sääksäjärvellä vastaan asettui sarjan viimeisellä sijalla majaileva LeKi-futis. Ottelussa nähtiin paljon maaleja jo pelin alkuminuuteilla, kun verkko heilui vuoroin molemmissa päädyissä. Pallo pyöri kuitenkin selkeästi paremmin TamUn hallussa ja loppulukemiksi kirjattiin selkeä 2–6 (1–3) -vierasvoitto. Saadut kolme pistettä ovat TamUlle tärkeät, sillä ne parantavat huomattavasti asemia sarjataulukossa.

(lisää…)

TamU yrittää kääntää kurssin sarja­jumbon kustannuksella

Naisten edustusjoukkueen sarjakausi jatkuu perjantaina LeKi-futiksen vieraana Sääksjärven tekonurmella. Sinipaitojen sarjakausi on ollut mollivoittoinen, ja joukkueen tavoitteena on kääntää kurssi, kun vastassa on seitsemän ottelun jälkeen vielä pisteittä oleva lempääläisjoukkue. Viimeiset ottelut ovat olleet pallollisesti jo positiivisia pilkahduksia Sinipaidoilta, mutta tulos on jäänyt uupumaan. Erityisesti maalintekoon tarvitaan lisää tehoja pitkän kuivan kauden jälkeen.

(lisää…)

Perinteinen matka Maarianhaminaan naisten edustuksen otteluun la 29.7.

Tampere United järjestää tänäkin vuonna matkan naisten edustusjoukkueen vierasottelun IFK Mariehamnia vastaan. Tänä vuonna ottelu pelataan Maarianhaminassa lauantaina 29.7. ja pelipaikka on tälläkin kertaa Maarianhaminen pääareena Wiklöf Holding Arena. Tampere Unitedilla on ollut lukuisia unohtumattomia Maarianhaminan reissuja liigatasolla 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, ja perinne on jatkunut hienosti naisten edustuksen mukana 2020-luvulla. Tule mukaan!

(lisää…)

Hyökkäyspään haasteet jättivät TamUn nollille Liedossa

Naisten edustusjoukkue matkusti lauantaina Liedon Pallon vieraaksi. TamU lähti tavoittelemaan ottelusta voittoa, mutta kaikki kolme pistettä jäivät tällä kertaa Lietoon, sillä peli päättyi lukemiin 3–0 (2–0). Sinipaitojen tappioputki jatkuu edelleen, eikä maalejakaan saatu aikaiseksi. Pallonhallinta ja peli-ilme oli Sinipaidoilla kuitenkin hyvä, ja tulokset voisivat kohentua, kun maalintekoon saataisiin lisää tarkkuutta ja itsevarmuutta.

(lisää…)

Naisten edustus matkaa lauantaina Lietoon

Sinipaitojen ottelut jatkuvat lauantaina Liedon keskuskentällä, kun vastaan asettuu uusi tuttavuus Liedon Pallo. Tappio Pyynikin kotiavauksesta on jätetty taakse, ja uutta vastustajaa vastaan Sinipaitojen katse on vain kolmen pisteen tavoittelussa. TamU on saanut hyvän treeniviikon alle ja pystynyt hiomaan peliään viimeisistä otteluista eteenpäin. TamUn murheenkryyniksi on viimeisissä peleissä osoittautunut pallon saaminen verkon perukoille, kun neljän viimeisen ottelun tehtyjen maalien sarake näyttää vaivaista yhtä maalia.

(lisää…)

Juhlista pridea värikkäällä ”Tampereen ylpeys” t-paidalla

Manse Pridea vietetään tänä vuonna 12.–17.6. ja Tampere United ottaa varaslähdön prideen jo perjantaina 9.6. Ilves-Kissoja vastaan pelattavassa derbyssä. Pyynikin urheilukentällä on kannattajatuotteiden myyntipisteellä myytävänä pride-henkisiä ”Tampereen ylpeys” t-paitoja, joiden värit ovat samat kuin Tampereen tiedostavassa pride-lipussa. Paidan hinta on 25 €, ja sitä on saatavissa kokoja S–XXL. Ottelutapahtumien lisäksi paita on myynnissä TamU-kaupassa.

(lisää…)

Parempi peli-ilme ei riittänyt pisteille Pyynikillä

Naisten edustuksen ottelut jatkuivat lauantai-iltana vajaan kahden viikon tauon jälkeen, kun TPS:n kakkosjoukkue matkusti Turusta vieraaksi Sinipaitojen kotipyhättöön Pyynikille. Pyynikin urheilukentän remontti valmistui kuluneella viikolla, ja Tampere United ehti harjoitellakin kentällä muutamaan otteeseen ennen ottelua. TamU oli ennen ottelua neljän ottelun maalittomassa putkessa ja sarjaotteluissa kolmen ottelun tappioputkessa. Voitto turkulaisista olisi parantanut tilannetta sarjataulukossa huomattavasti. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä TPS vei pisteet mukanaan napattuaan 1–4-voiton. Sinipaitojen peliesitys antoi kutenkin lupauksia paremmasta.

(lisää…)

Naisten edustus korkkaa Pyynikin urheilukentän kauden 2023 osalta

Naisten edustusjoukkueen ottelut jatkuvat lauantaina Pyynikin urheilukentällä, kun vastaan asettuu uusi tuttavuus TPS:n kakkosjoukkue. Otteluruuhka on selätetty, ja joukkue on ehtinyt levähtämään nyt reilun viikon verran otteluiden välissä, joten ruuhkan aiheuttamat rasitukset ovat takanapäin. Ottelu on tämän kauden ensimmäinen tutulla Pyynikin kotikentällä, ja sieltä lähdetäänkin hakemaan uutta nousukiitoa kaudelle.

(lisää…)

Lapuan Kankureiden siniset ja vihreät TamU-pyyhkeet nyt myynnissä

Lapuan Kankureiden valmistamat siniset ja vihreät TamU-pyyhkeet ovat nyt myynnissä TamU-kaupassa. Pyyhkeet ovat kooltaan 65 x 130 cm, eli ne ovat hiukan pienempiä kuin jo aiemmin tarjolla olleet suuret kylpypyyhkeet. Kevyt ja nopeasti kuivuva pyyhe on käytännöllinen, kaunis ja ympäristöystävällinen valinta, ja sopii näiden ominaisuuksiensa vuoksi hyvin myös jalkapalloilijan pelikassiin. Tampere Unitedin naisten edustusjoukkueen ja Lapuan Kankureiden yhteistyön ansiosta pyyhkeen hinta on tuotteen laatuun nähden edullinen 35 euroa.

(lisää…)

TamU-naiset etsii uusia pelaajia

Tampere Unitedilla on kaudella 2023 naisten joukkueet sekä Kolmosessa että Nelosessa, ja etenkin Nelosessa pelaavaan kakkosjoukkueeseen haetaan edelleen uusia pelaajia, vaikka kausi onkin jo käynnissä. Nelonen pelataan paikallisena sarjana pääasiassa Tampereen seudulla, joten mukaan voi liittyä matalalla kynnyksellä, vaikka pelituntuma ei olisi juuri nyt huipussaan. Joukkueen harjoituksiin voi tulla mukaan kokeilemaan ennen sitoutumista toimintaan. Jos sinulla on kokemusta Kolmosesta tai ylempää, on mahdollista päästä myös edustusjoukkueen mukaan.

(lisää…)