Talouden heikot yleisnäkymät haaste myös Tampere Unitedille

21/03/2024 Seura / TamU / TamU naiset
Uutinen

Tampere Unitedin viikko sitten torstaina 14.3.2024 pidetty kevätkokous käsitteli kauden 2023 tilinpäätöksen sekä kuluvan kauden talousnäkymät. Ensimmäistä kertaa seuran uuden tulemisen aikana TamUn taloudellinen tilanne on haastava. Tilanne on syntynyt useamman seikan summana, kun samanaikaisesti seuran talouspuskurit ovat pienentyneet, ja myös kuluvan kauden varainhankinnassa on haasteita. Tampere United tarvitseekin oman seurayhteisönsä tukea, jotta vaikea tilanne selätetään. Tätä tukea onkin kevätkoukousta seuranneen viikon aikana saatu monilla tavoin.

Tilinpäätös 2023

  • Tilikausi alkoi 15.11.2022 ja päättyi 14.11.2023
  • Taseen loppusumma 88 232,98 €
  • Seuran kokonaismenot 509 146,91 €
  • Seuran tulos 25 812,85 € alijäämäinen
  • Miesten edustusjoukkueen menot 177 079,20 €
  • Miesten edustusjoukkueen tulos 30 556,78 € alijäämäinen

Tässä on menty jonkin aikaa kuukausi kerrallaan siten, että palkanmaksu­päivä on se kuukauden tärkein päivä. Palkat onkin pystytty maksamaan ajallaan, ja muutoinkin laskujen maksaminen on pysynyt hallinnassa.

- Antti Niemistö
Puheenjohtaja

Tampere United on niin monelle ihmiselle niin tärkeä, että me selviämme taloudellisesti haastavimmistakin ajoista. Laaja ja seuralle omistautunut sinivihreä yhteisö kantaa.

- Antti Niemistö
Puheenjohtaja

Onneksi seurasta löytyy lukuisia yksityis­henkilöitä, jotka ovat pystyneet antamaan seuralle pitkä­aikaista ja erittäin matala­korkoista lainaa. Yhteensä noin 30 000 €:n lainasumma saatiin kokoon seura­rakkailta ihmisiltä yhdessä vuorokaudessa.

- Antti Niemistö
Puheenjohtaja

Suurin syy miesten edustusjoukkueen heikkoon tulokseen oli muutaman keskeisen yhteistyö­kumppanin vaikeudet, jotka pakottivat heidät jäämään pois viime kaudesta.

- Antti Niemistö
Puheenjohtaja

On erittäin tärkeää, että juniori­toiminta sai kurottua edellisen kauden alijäämänsä kiinni. Kun seuran muilla osilla oli vaikeuksia, olisi ollut hyvin hankala tilanne jos juniori­toiminta ei olisi saanut korjattua omaa tilannettaan.

- Antti Niemistö
Puheenjohtaja

Taloushaasteiden taustalla on ennen kaikkea kauden 2023 heikko taloudellinen tulos, sillä päättyneen tilikauden tulos on yli 25 000 € alijäämäinen. Suurin yksittäinen syy alijäämään on miesten edustus­joukkueen yhteistyö­­kumppanuuksien myynti, joka onnistui muutoin hyvin, mutta muutaman suuren yhteistyö­kumppanin jääminen pois muun muassa konkurssien takia teki ison loven tuloihin.

Lisäksi seuran likvidit puskurit ovat pienentyneet, kun seuran hankkiman toimiston kauppahinnan toinen erä tuli maksettavaksi vuodenvaihteessa. Kaikkiaan toimiston kauppahinta oli 35 500 €. Voi sanoa, että seuran tililtä puuttuu noin 60 000 €, jotka siellä olisi jos viime kaudella olisi päästy nollatulokseen ja toimiston hankintaa ei olisi aikoinaan toisenlaisessa taloudellisessa tilanteessa päätetty tehdä.

Myös kuluvana talvena yhteistyö­kumppanuuksien myynti on ollut haastavaa. Suomessa vallitseva yleinen taloudellinen tilanne ja yritysten vaikeudet vaikuttavat myös Tampere Unitediin. Lisäksi Tammelan stadionin kulu- ja tulorakenne tuo epävarmuutta kauden mittaan ottelu­tapahtumista saataviin tuottoihin.

”Tilanne on kieltämättä haastava, kun tässä osuu monta seuran taloutta heikentävää seikkaa samaan hetkeen”, huokaa Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö.

”Tässä on menty jonkin aikaa kuukausi kerrallaan siten, että palkanmaksupäivä on se kuukauden tärkein päivä. Palkat onkin pystytty maksamaan ajallaan, ja muutoinkin laskujen maksaminen on pysynyt hallinnassa”, Niemistö muotoilee.

Seuraavina kuukausina olennainen kysymys on, millaisiksi ottelutapahtumien tulot muodostuvat.

”Tammelassa pelaaminen on suoraan sanoen todella kallista, eivätkä seurat saa siellä myyntituloja samaan tapaan kuin kaupungin kentillä pelatessaan. Toisaalta Tammela tarjoaa myös mahdollisuuksia, sillä onhan se aivan upea paikka katsoa jalkapalloa. Suuret yleisömäärät ja VIP-kerroksen palvelut ovat avain siihen, että taloutemme toimii Tammelassa”, Niemistö kuvailee.

Seura puhaltaa yhteen hiileen

Puheenjohtaja Niemistön mukaan seurayhteisön reagointi seuran taloustilanteeseen on tuonut jo nyt varmuuden siitä, että yhteen hiileen puhaltamalla tilanne selvitetään.

”Tieto seuran taloushuolista alkoi kulkea seurayhteisön sisällä heti kevätkokouksen jälkeen. Heti kysyttiin, voiko sunnuntain peliin maksaa vapaaehtoisen pääsymaksun, ja mitä kannattaa ostaa, jotta seuralle jää mahdollisimman paljon rahaa”, Niemistö kiittelee.

Seurayhteisö vastasikin huutoon, sillä vapaaehtoisia pääsymaksuja kerättiin lähes 800 €, joka on enemmän kuin muutamassa Kakkosen ottelussa viime kaudella. Myös yli 300 katsojan nousseet yleisömäärät kestävät vertailun Kakkosen otteluiden yleisömäärien kanssa, kun kyse oli harjoitusotteluista. Kannattaja­tuotteiden myyntisumma oli myös lähes 800 €, ja vain yhdessä viime kauden ottelussa yllettiin parempaan.

”Tampere United on niin monelle ihmiselle niin tärkeä, että me selviämme taloudellisesti haastavimmistakin ajoista. Laaja ja seuralle omistautunut sinivihreä yhteisö kantaa”, Niemistö jatkaa.

Lisätulojen hankkimisen lisäksi myös kulut on käyty läpi tiheällä kammalla, ja kaikesta ei-välttämättömästä on luovuttu. Tämä on kuitenkin tehty siten, että vaikutukset seuran joukkueiden jäisivät mahdollisimman pieniksi, eikä palkattua henkilöstöä ole vähennetty. Myöskään miesten edustusjoukkueen tavoitteesta nousta Ykköseen ei tietenkään tingitä.

Ainoa merkittävä toiminnallinen muutos on miesten edustusjoukkueen harjoitusten siirtyminen huhtikuun alussa Kauppiin, jossa kenttävuorot ovat huomattavasti edullisempia kuin Tammelan stadionilla.

”Talven ajan miesten edustusjoukkue on tukenut seuran muita joukkueita ottamalla normaalia kalliimmat harjoitusvuorot Tammelasta, ja näin muut ovat saaneet käyttöönsä miesten edustuksen edullisemmat vuorot kaupungin kentiltä. Harmi kyllä tätä ei voida nyt jatkaa, ja tämä vaikuttaa niin junioreihin kuin aikuisjoukkueisiinkin. Toisaalta tämä kuvastaa hyvin sitä, että koko seura on tässäkin asiassa samassa veneessä”, puheenjohtaja Niemistö puntaroi.

Velkaa ensimmäistä kertaa uuden tulemisen aikana

Vaikka TamUn taloudellinen tilanne on juuri nyt haastava, näkymät tulevaisuuteen ovat hyvät. Siitä kertoo muun muassa ylivoimaisesti paras kausikorttimyynti, mitä seurassa on liigavuosien jälkeen nähty. Summa on jo nyt yli kaksinkertainen viime kauteen verrattuna.

Tästä huolimatta seuralla on ollut talven mittaan haasteita likviditeetin kanssa.

”Tässä on periaatteessa kyse siitä jalkapalloseuralle tavallisesta tilanteesta, että talvi on haastava, kun kulut juoksevat, mutta tulot saadaan suurelta osin vasta sarjakauden alettua. Erona aiempiin vuosiin on se, että puskurit ovat tällä kertaa pienet. Onneksi hyvä kausikorttimyynti on kantanut meidät synkimmän talven läpi”, toteaa puheenjohtaja Antti Niemistö.

Tilanne on johtanut siihen, että TamU on joutunut ensimmäistä kertaa uuden tulemisen aikakaudella ottamaan velkaa.

”Onneksi seurasta löytyy lukuisia yksityishenkilöitä, jotka ovat pystyneet antamaan seuralle pitkäaikaista ja erittäin matalakorkoista lainaa. Yhteensä noin 30 000 €:n lainasumma saatiin kokoon seurarakkailta ihmisiltä yhdessä vuorokaudessa”, Niemistö kiittelee.

”On tämä vain hieno sinivihreä yhteisö. Tietysti tässä tilanteessa auttaa paljon se, että olemme olleet avoimia seuran taloustilanteesta.”

Lainojen tarkoitus on auttaa TamU hankalan hetken ylitse. Kauden 2025 myynti alkaa heti elo-syyskuussa, ja hyvin suunniteltu ja varhain aloitettu myynti mahdollistaa talouden palauttamisen normaaliin uomiinsa. Siinä toiminnanjohtaja Ville Dahlmanilla on tärkeä rooli.

”Alun alkaenkin ajatuksemme oli, että uusi tammikuussa aloittava toiminnanjohtaja ei välttämättä ehdi tehdä aivan maksimaalista vaikutusta kauden 2024 myyntiin. Kauden 2025 myynti pääsee sen sijaan käyntiin heti kesän jälkeen, ja meillä on myyntiryhmässä Dahlmanin tukena enemmän myyjiä kuin koskaan”, Niemistö kuvailee.

Kauden 2023 talousluvut

Tampere United on ollut viime vuosina vauhdikkaasti kasvava seura, ja 14.11.2023 päättyneellä tilikaudella seura saavutti merkittävän merkkipaaluun, kun seuran kokonaismenot olivat ensimmäistä kertaa yli puoli miljoonaa euroa. Tarkka lukema on 509 146,91 €, joka on yli kaksinkertainen kahta vuotta aiempaan lukemaan nähden. Edellisvuodesta kasvua oli kuitenkin vain reilu 10 prosenttia, joten aivan kiivainta kasvun aikaa vuosi 2023 ei ollut.

Seuran suurin osa oli edellisvuoden tapaan junioritoiminta, jonka kulut kaudella 2023 olivat 226 541.35 € eli 44,5 % seuran kuluista, kattaen ikäkausijuniorit, pallokoulun ja lapsi-aikuisryhmät. Toiseksi suurimman osuuden eli 34,8 % kuluista vei miesten edustusjoukkue 177 079,20 €:n kuluillaan. Muut kulut jakautuivat seuran muille aikuisjoukkueille sekä seuran hallinnolle.

Tilikauden tulos oli kaikkiaan 25 812,85 € alijäämäinen. Tämä on selvästi suurin alijäämä Tampere Unitedin uuden tulemisen aikakaudella. Alijäämä selittyy miesten edustusjoukkueen tuloksella, joka oli peräti 30 556,78 € alijäämäinen.

Alijäämäinen tulos johti myös oman pääoman hupenemiseen siten, että sen summa oli tilikauden päättyessä enää 13 635,12 €. Kaikkiaan tase heikkeni reilulla viidellä tuhannella eurolla, ja sen loppusumma oli tilikauden päättyessä 88 232,98 €.

Seuran maksuvalmius oli koko tilikauden ajan kohtalaisen hyvä. Se oli tyypilliseen tapaan heikoimmillaan maalis-huhtikuussa ennen joukkueiden kesäkausien alkua.

Seuran kulut kasvoivat kaudella 2023 vain reilu 10 % edelliskaudesta.
Seuran tulos oli kaudella 2023 reilusti enemmän alijäämäinen kuin se on aiemmin ollut.
Seuran kulurakenteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliskaudesta.
Seuran maksivalmiudessa oli pieniä haasteita keväällä ennen joukkueiden kilpakauden alkua.

Miesten edustusjoukkueen taloushaasteet

Miesten edustusjoukkueen tulos oli kaudella 2023 peräti 30 556,78 € alijäämäinen. Osasyy alijäämään oli kasvaneessa pelaaja­budjetissa ja ottelu­tapahtumien henkilöstö­kuluissa. Näitä ei pystytty kuromaan kiinni tulopuolella, vaan päin vastoin edustusjoukkueen tulot pienenivät samaan aikaan kun kulut kasvoivat. Kaikkiaan miesten edustusjoukkueen kulut olivat 177 079,20 € sisältäen myös varainhankinnan kulut.

”Suurin syy miesten edustusjoukkueen heikkoon tulokseen oli muutaman keskeisen yhteistyö­kumppanin vaikeudet, jotka pakottivat heidät jäämään pois viime kaudesta”, toteaa puheenjohtaja Antti Niemistö.

”Vaikka joukkueeseen panostettiin hiukan lisää, täytyy tässä samalla myös sanoa, että ei meidän pelaajabudjetti ole kovinkaan suuri verrattuna moneen kilpailijaan, mutta sitä on kasvatettu vuosi vuodelta, ja niin myös kaudeksi 2024”, Niemistö huomauttaa.

Erityisen harmillisen tärkeiden yhteistyökumppanien poisjäännistä tekee se, että muutoin miesten edustusjoukkueen tulopuoli toimi erinomaisesti. Yhteistyö­kumppanuuksien myyntiä oli lopulta 50 513,92 € joka on vain vajaa 9 000 € vähemmän kuin edellisenä vuonna.

”Onnistuimme hankkimaan useita uusia yhteistyö­kumppaneita ja kasvattamaan useimpia vanhoja kumppanuuksia. Tällä ei kuitenkaan pystytty paikkaamaan muutaman ison kumppanin poisjääntiä”, Niemistö harmittelee.

Ennen kauden alkua moni seurassa oli huolissaan siitä, miten pelien siirtäminen Pyynikiltä Kauppiin vaikuttaisi ottelu­tapahtumien tuloihin. Lopulta nämä huolet osoittautuivat turhiksi, kun yleisökeskiarvo kasvoi edelliskauden 410 katsojasta 469 katsojaan, ja ottelu­tapahtumien tuotot ylittivät budjetoidut tuotot reilusti.

Kaikkiaan ottelutapahtumat toivat tuloja ennätykselliset 89 954,00 €, jossa kasvua edellisestä kaudesta on peräti 15 000 €. Kun tuloista vähennetään ottelu­tapahtumien kulut, saadaan nettotuotoksi 40 304,35 €

Miesten edustusjoukkueen kulut kasvoivat kaudella 2023 maltillisesti edellisestä vuodesta.
Miesten edustusjoukkueen tulos oli kaudella 2023 ensimmäistä kertaa rajusti alijäämäinen.
Miesten edustusjoukkueen tuloissa yhteistyökumppanuudet ovat tärkeä osa, mutta ottelutapahtumiin suoraan liittyvät tulot muodostavat vielä suuremman osuuden.
Miesten edustusjoukkueessa henkilöstökulut on selkeästi suurin kuluerä. Toiseksi suurimmaksi nousevat ottelutapahtumien kulut.

Junioritoiminta jatkaa kasvuaan

Tampere Unitedin junioritoiminta kasvoi kaudella 2022 kuluilla mitattuna seuran suurimmaksi osaksi, ja kaudella 2023 toiminta jatkui kutakuinkin samansuuruisena. Kaikkiaan kaudella 2023 juniori­toiminnan kulut olivat 226 541,35 €, jossa on kasvua edellisvuodesta reilu 10 %. Pallokoulun ja lapsi-aikuisryhmien osuus kuluista on 36 585,21 € ja ikäkausi­juniorien osuus 189 956,14 €.

Kaudella 2022 juniori­toiminta oli ollut monen eri tekijän summana alijäämäinen, ja kaudella 2023 tavoitteena oli kuroa tämä alijäämä kiinni. Tässä onnistuttiinkin lähes täydellisesti, kun kaudella 2022 alijäämä oli ollut 9 392,01 € ja kaudella 2023 ylijäämää jäi 8 865,65 €.

”On erittäin tärkeää, että juniori­toiminta sai kurottua edellisen kauden alijäämänsä kiinni. Kun seuran muilla osilla oli vaikeuksia, olisi ollut hyvin hankala tilanne jos juniori­toiminta ei olisi saanut korjattua omaa tilannettaan. Varapuheenjohtaja Markus Kyöstäjä ja junioripäällikkö Ville Lehtilä joukkoineen ovat tehneet erinomaista työtä”, kiittelee puheenjohtaja Antti Niemistö.

Juniori­toiminnan tulot kerätään pitkälti pelaajien kausimaksuilla, ja lisäksi pieni osa tuloista saadaan erilaisista avustuksista ja seuran varainhankinnalla. Kuluissa puolestaan korostuvat henkilöstökulut, sillä juniori­toiminnassa on mukana suuri määrä palkallisia ohjaajia ja valmentajia

Kaikkiaan seuran junioripelaajien määrä kasvoi Palloliiton pelipassidatan mukaan vuoden takaisesta 420 pelaajasta 488 pelaajaan. Aikuispelaajat mukaan lukien TamUssa oli kaudella 2023 kaikkiaan 605 pelaajaa. Vuonna 2020 pelaajamäärä laski väliaikaisesti COVID-19-pandemian takia, mutta sen jälkeen pelaajamäärien kasvu on palannut kutakuinkin samalle käyrälle, jolla se oli ennen vuotta 2020.

”Koko seurayhteisö saa olla ylpeä siitä, että Tampere United on kasvanut keskisuureksi junioriseuraksi. Kun kasva jatkuu ja ylitämme jossain kohtaa tuhannen pelaajan rajapyykin, voidaan puhua jo suuresta suomalaisesta jalkapalloseurasta. Tämäkin tavoite motivoi meitä kaikkia laittamaan seuran talouden kuntoon, jotta seuran junioritoiminta ei vaarannu”, toteaa puheenjohtaja Antti Niemistö.

”Kaudesta 2025 seuralla alkaa myös uusi strategiakausi, ja siinä kohtaa ajankohtaiseksi tulee miesten edustusjoukkueen yhtiöittämisestä päättäminen, sillä tämä suojaisi junioritoiminnan edustustoiminnan riskeiltä”, Niemistö päättää.

Junioritoiminnan kulut kasvoivat edellisvuoden suuren harppauksen jälkeen melko maltillisesti.
Pallokoulun kuluista yli puolet koostuu ohjaajien ja valmentajien palkoista.
Ikäkausijunioreilla palkatut valmentaja muodostavat lähes puolet kuluista, mutta harrastamisen edetessä myös harjoittelusta ja kilpaotteluista syntyy yhä enemmän kuluja.
Tampere Unitedin pelaajamäärä jatkaa kasvuaan.

Miten TamUa voi tukea?

Paras tapa tukea seuran taloutta on tehdä ostoksia. Ajankohtainen ostos on tietenkin kausikortti tai jo hankitun kausikortin päivittäminen VIP-kausikortiksi. Myynnissä on myös VIP-lippuja yksittäisiin otteluihin.

Yksi hyvän mielen tapa tukea seuraa on hankkia TamU-kaupasta kausikortti Hope Ry:n käytettäväksi. Hyväntekeväisyyskausikortin hinta 50 € jää kokonaisuudessaan Tampere Unitedille, ja Hope Ry antaa kausikortin käyttöön sellaisen perheelle, jolla ei ehkä muutoin olisi mahdollisuutta tulla otteluihin.

Myös jäseneksi tai kannattaja­jäseneksi liittyminen on suositeltavaa kaikille Tampere Unitedin otteluissa käyville. Jäsenyys takaa myös pääsyn uudelle TamU-klubille stadionin kolmannessa kerroksessa.

Kannattajatuotteiden ostaminen on myös erinomainen tapa tukea seuraa. Kampanjakoodilla TAMUTUKI24 tuotteista saa TamU-kaupassa 10 %:n alennuksen, kun ostoksen kokonaissumma on vähintään 100 €.

Kaikki yllä mainitut vaihtoehdot ovat myynnissä TamU-kaupassa, ja irtoliput peleihin ja muut lipputuotteet ovat myynnissä Lippu.fi:ssä.

Ensi viikolla julkaistaan myös erillinen uutinen, jossa on yksityiskohtaisemmin ohjeistettu erilaisia tapoja antaa seuralle rahallista tukea.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

17.7. TamU - SexyPöxyt 3 – 0

21.7. TamU naiset - FC Nokia 1 – 1

27.6. PP-70 - TamU 2 2 – 7

23.7. klo 19 TamU - Ilves-Kissat

27.7. klo 12 PIF - TamU naiset

27.7. klo 18 TamU 2 - TP-49