11.6.2021

 
 

Sarjakausi alkaa Pyynikillä Peli-Tovereiden vieraana



Koronaepidemian takia kahdeksan kuukauden mittaiseksi venynyt harjoituskausi on lauantaina vihdoin ohi. Kauden ensimmäisessä sarjaottelussaan Tampere Unitedin miesten edustusjoukkue kohtaa Tampereen Peli-Toverit, joka isännöi ottelua Sinipaidoille tuttuakin tutummalla Pyynikin urheilukentällä. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 16.00, joten ottelun jälkeen ehtii hyvin mukaan myös EM-kisahumuun.

Tampere United lähtee kauteen mielessään vain yksi tavoite: nousu Kakkoseen. Tavoitteen toteutuminen edellyttää oman Kolmosen lohkon voittoa, jonka toteutuessa edessä on vertailu Läntisen alueen lohkon A (Turku-Satakunta) voittajan ja Eteläisen alueen lohkon B (Uusimaa) voittajan kanssa. Näistä joukkueista nousee suoraan se, joka on kerännyt eniten pisteitä per ottelu, joten jokaisella ottelulla on kauden alusta alkaen suuri merkitys. Toki kaksi muuta joukkuetta pelaavat vielä kaksiosaisen nousukarsinnan.

Yksittäisen ottelun merkitystä korostaa myös se, että sarjassa on kullakin joukkueella vain 16 ottelua. Viimevuotiseen tapaan ensin pelataan 11 ottelun mittainen alkusarja yksinkertaisena sarjana, ja sitten jakaudutaan ylä- ja alaloppusarjoihin. Kun otteluita on vähän, ei alkukauden pistemenetyksiin ole varaa.

”Kyll√§ se on eritt√§in t√§rke√§”, toteaa p√§√§valmentaja Jukka Listenmaa kysytt√§ess√§ kauden ensimm√§isen ottelun voittamisen merkityksest√§. ”Osa vastustajista on jo pelannut kaksi ottelua ja ottanut niist√§ voitot, joten ei t√§ss√§ ole hirve√§sti varaa antaa eteen, kun on kuitenkin sen verran lyhyt sarja.”

Tampere Unitedin sarjakausi alkaa viikkoa muita my√∂hemmin, sill√§ viime viikonlopulle alunperin suunniteltu JanPa-ottelu on siirretty Kanta-H√§meen koronarajoitusten takia pelattavaksi vasta elokuussa. Valmistautuminen kauden alkuun on kuitenkin sujunut erinomaisesti. Ainoa lipsahdus sattui Kaupissa TPV:n vieraana, kun joukkue pelasi toisen ottelunsa samana viikonloppuna. Pyynikill√§ sen sijaan j√§lki on ollut murskaavaa, sill√§ Kaarinan Pojista, Tampereen Peli-Tovereista ja SexyP√∂xyist√§ on otettu voitot yhteismaalein 16‚Äď4. Sarjan avausvastustaja Peli-Toverit voitettiin kaksi viikkoa sitten puhtaasti 4‚Äď0, mutta erityisesti viimeisess√§ ottelussa SexyP√∂xyj√§ vastaan joukkue oli murhaavan tehokas ja otti 8‚Äď1-voiton.

”Pyrit√§√§n pit√§m√§√§n hyv√§√§ fiilist√§ yll√§ ja saada laadukas treeniviikko alle. Ensimm√§ist√§ kertaa katsotaan v√§h√§n sit√§kin, miten vastustaja pelaaja ja mit√§ keinoja siihen keksimme. Tiistaina oli enemm√§n fysiikkapainotteinen p√§iv√§ normaalin viikkorytmin mukaan, ja loppuviikkoa kohden on l√§hdetty katsomaan enemm√§n vastustajaa”, toteaa Jukka Listenmaa otteluun valmistautumisesta nyt kun tosipelit alkavat.

Kokoonpanoon ei Listenmaan mukaan olekaan odotettavissa suurempia muutoksia viimeiseen harjoituspeliin verrattuna.

”En tied√§ onko kokoonpano sataprosenttisesti sama, mutta ei sit√§ niin hyv√§n esityksen j√§lkeen voi l√§hte√§ isommin muuttamaan. Jos kaikki pysyy terveen√§, kokoonpano voi olla t√§ysin samakin, mutta kaksi reeni√§ on viel√§ j√§ljell√§ ja ihmeit√§ voi tapahtua”, puntaroi Listenmaa ennen torstain harjoituksia.

Joukkueen terveystilanne on hyv√§, sill√§ sairastuvalla ovat vain Jesse Oksanen, Hakim Belbachir ja Markus Kopf. Listenmaan suurin haaste onkin siin√§, ett√§ kovia pelimiehi√§ j√§√§ kokonaan kokoonpanon ulkopuolelle, kun loukkaantuneen kolmikon lis√§ksi 18 pelaajan ulkopuolelle j√§√§ viisi kentt√§pelaajaa ja yksi maalivahti. Jotain osviittaa valinnoista antaa se, ett√§ Nils Str√∂msholm ja Panu V√§liaho pelasivat torstaina kakkosjoukkueen voitokkaassa sarja-avauksessa, kun LeKi-futis kaatui 3‚Äď0 (1‚Äď0). Kuvaavaa kilpailutilanteelle on se, ett√§ Str√∂msholm teki ottelussa kaksi maalia ja V√§liaho yhden.

Lauantain ottelu on siis vierasottelu, johon TP-T myy lippuja viiden euron hintaan. Lisäksi TP-T rakentaa Pyynikille VIP-teltan, jonne 40 euron hintaisen lipun ostaneet voivat jäädä katsomaan Suomen EM-kisa-avausottelun Tanskaa vastaan. Katso tarkemmat tiedot TP-T:n nettisivuilta. Kolmosen ottelu klo 16.00 ja EM-kisaottelu klo 19.00.

Tampere Unitedin kotiottelut alkavat reilun viikon p√§√§st√§ lauantaina 19.6.  ja kaikkinensa kauteen kuuluu t√§ll√§ tietoa kuusi alkusarjan ja kolme loppusarjan kotiottelua. Kausikortit ovat nyt myynniss√§ TamU-kaupassa ja suoraan alla olevien nappien kautta. Koska sarjaotteluita on n√§ill√§ n√§kyminen kaksi normaalia v√§hemm√§n, kauden kahdessa ensimm√§isess√§ kotiottelussa yhdell√§ kausikortilla p√§√§see otteluun kaksi henkil√∂√§. Hanki siis kausikortti ja tuo kaverisi matsiin!