Viimeisestä harjoitus­ottelusta ansaittu murska­voitto

10/06/2021 TamU
Otteluraportti

Tampere United murskasi SexyPöxyt sunnuntai-illan ottelussa Pyynikin urheilukentällä peräti maalein 8–1 (6–0). Espoolainen Kolmosen joukkue pelasi toki ensimmäisen harjoitusottelunsa koronatauon jälkeen, mutta kyseessä on omassa Kolmosen lohkossaan viime kaudella kolmanneksi sijoittunut joukkue, joka on oman kertomansa mukaan vahvistunut tälle kaudelle. Omaa tarinaansa kertoo sekin, että viime kaudella SexyPöxyt päästi vain 17 maalia yhteensä 17 ottelussa, mutta nyt Sinipaidat paukutti yhdessä ottelussa lähes puolet tästä maalimäärästä.

Harjoitusottelu

8 – 1

Ottelu oli alusta alkaen hyvin Tampere Unitedin hallusssa. Painopiste oli tukevasti hyökkäyspäässä, mutta aivan huippuvaaralliset maalintekopaikat puuttuivat ensimmäisen vartin aikana. Oikeastaan vaarallisin tekopaikka oli vierailija SexyPöxyillä, kun 15. minuutilla pallo pelattiin laidan ja hyvän keskityksen kautta hyvään vetopaikkaan keskelle kuudentoista rajalle. Laukaus kuitenkin nousi yli maalin.

Ottelun avausmaali nähtiin ottelun 17. minuutilla, kun Topias Järvelän pystysyöttö käynnisti nopean hyökkäyksen oikealla laidalla. Pallossa oli ensin kiinni Roope Kostiaiainen, mutta ratkaisijoina olivat taustalta juosseet Mauno Sirén ja Eetu Räisänen, joista ensin mainittu tarjoili ja jälkimmäinen laitto pallon varmasti verkkoon.

Unitedin toinen maali syntyi SexyPöxyjen puolustuksen pahasta nukahduksesta, kun kaukana maalistaan pelanneen maalivahti Henri Savolaisen puolihuolimattoman näköinen avaus saatteli Roope Kostiaisen läpiajoon. Kostiaisen viimeistely 2–0:aan oli kylmän viileä nosto vastaan tulleen maalivahdin ylitse. Hetkeä myöhemmin Kostiainen oli lähellä tehdä toisen maalin, mutta maalivahti torjui vaivoin nopean hyökkäyksen päätteeksi boksista lähteneen maanuoliaisen.

Kolmaskin maali nähtiin vielä ennen puolen tunnin täyttymistä. Mauno Sirén pelasi Topias Järvelän linjan taakse juoksuun, ja viereltä löytyi vielä Eino-Veikko Ek, jolle Järvelä tarjosi mahdollisuuden laittaa pallo tyhjään maaliin.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin Sirén oli jälleen käynnistämässä maalitilannetta, kun oikealta lähtenyt matala keskitys hipoi sekä Topias Järvelän lapikasta että takatolppaa, mutta jollain ilveellä pallo kuitenkin meni suoraan päätyrajasta yli.

Seuraavasta tilanteesta Järvelä kuitenkin sai maalimerkinnän tililleen. Tilanteessa pallo liikkui todella näyttävästi Järvelän, Ekin ja Kostiaisen välillä siten, että maalintekijällä oli sekä ensimmäinen että viimeinen kosketus. Suorituksista ehkä näyttävin oli Kostiaisen kantapääsyöttö täysin vapaaksi itsensä juosseelle Järvelälle, joka sai laukoa pallon sydämensä kyllyydestä verkon perukoille. Maali oli ehkäpä näyttävin, mitä TamU on Pyynikillä koskaan tehnyt.

Ensimmäistä jaksoa oli pelattu tässä vaiheessa jo 40 minuuttia, mutta ennen taukovihellystä nähtiin vielä kaksi lisämaalia. Viidennessä maalissa toistui tuttu kaava, kun Sinipaidat pääsivät jälleen juoksemaan vapaasti SexyPöxyjen linjan taakse. Tällä kertaa Roope Kostiainen vapautti Topias Järvelän, jolla olisi jo ollut mainio paikka iskeä pallo maaliin, mutta Järvelä siirsi kuitenkin pallon epäitsekkäästi viereen Paavo Kujalalle, jolla olikin sitten edessään tyhjä maali. Viimeistään 5–0-lukemissa oli jo nöyryytyksen makua.

Jakson viimeisellä minuutilla Paavo Kujala nousi jälleen päärooliin, kun vahva nousu vasemmalta laidalta päättyi vastustajan rikkeeseen rangaistusalueella. Tuomari osoitti heti pilkulle, ja vetäjäksi asettui Roope Kostiainen. Varma viimeistely vasemman tolpan viereen varmisti taukolukemat 6–0.

Hallinta jatkuu toisella jaksolla

Toisen jakson alussa TamU vaihtoi molemmat laitapuolustajat, kun mainiosti pelanneet Mauno Sirén ja Paavo Kujala astuivat sivuun, ja Verneri Uimonen ja Matias Stark tulivat kentälle. Viimeksi mainittu olikin heti alussa näkyvässä roolissa ja tuli rikotuksi rangaistusalueella. Seuranneen pilkun laukoi jälleen varmasti maaliin Roope Kostiainen, joka viimeisteli näin hattutemppunsa.

Roope Kostiainen oli lähellä tehdä neljännen maalinsa 55. minuutilla, kun Topias Järvelä ja Eric Bullock sahasivat SexyPöxyjen puolustuksen hajalle. Kostiaisen veto nousi kuitenkin maalin yli. Heti tämän jälkeen Bullock otettiin vaihtoon, kun TamU vaihtoi molemmat laitahyökkääjät. Penkille asteli siis myös Eino-Veikko Ek ja kentälle astelivat Iikka Häkkinen ja Jesse Vuori.

Pian tunnin täytyttyä Häkkinen olikin jo maalinteossa. Tilanteessa toppari Severi Kankkusen pitkä avaus vapautti Roope Kostiaisen juoksuun linjan taakse, ja tämän mainio syöttö tavoitti takatolpalle juosseen Häkkisen. Siitä olikin ilo viimeistellä 8–0-lukemat maalin kattoon.

Tässä vaiheessa TamU jatkoi vaihtorulettiaan, kun Topias Järvelä teki tilaa Arttu Haapalalle. Lisäksi Ali Aitbenzanzoun teki paluun kentille pitkän tauon jälkeen. Tilaa hänelle tehtiin keskikentän pohjalle siten, että Severi Kankkunen tuli vaihtoon ja Arttu Mättö otti topparin paikan.

Ottelun loppua kohden SexyPöxyt sai luotua muutamia hyökkäyksiä kohti TamU-maalia. Vaarallisimmat tilanteet syntyivät vapaapotkuista, ja lähimpänä maalia oltiin 69. minuutilla, kun Henri Savolainen pompotti torjumansa pallon vaarallisesti. Matias Stark kuitenkin pelasti jatkotilanteen maaliviivalta.

Toisessa päässä Verneri Uimonen tarjoili vielä 80. minuutilla Iikka Häkkiselle loistopallon rangaistuspallon kohdalle, mutta maalivahti sai vaivoin torjuttua Häkkisen puskun.

Sinipaitojen täydelliseen iltaa tuli pieni tahra, kun viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun SexyPöxyt pelasi nopean hyökkäyksen, ja Henri Savolainen torjui laukauksen eteensä. Paikalle ehti ensimmäisenä Daniel Ahlblad, joka teki lohdustuskavennuksen. Toisen jakson jälkimmäisellä puoliskolla pikkuhiljaa tapahtunut otteen löystyminen kostautui ikävällä tavalla.

Ottelun viimeisillä minuuteilla ei enää nähty maalintekopaikkoja kummassakaan päässä, ja näin ottelu päättyi lähes mykistäviin 8–1 (6–0) -voittolukemiin. TamU on tehnyt kolmessa viimeisessä Pyynikillä pelaamassaan ottelussa yhteensä 16 maalia, joten myrskyvaroitus alkavaa kautta ajatellen on annettu.

Päävalmentajan kommentit

Päävalmentaja Jukka Listenmaa oli ottelun jälkeen luonnollisesti tyytyväinen sekä tulokseen että peliesitykseen.

”Varsinkin ensimmäinen puoliaika oli todella hienoa futista, oli varsinainen ilotulitus siinä käynnissä. Hienoja yhden kosketuksen syöttökombinaatioita, pelattiin kaveria yksin läpi ja syöteltiin vielä tyhjän maalin eteen senkin jälkeen. Harvemmin on oman joukkueen pelissä ihan tuollaista puoliaikaa tullut nähtyä. Kun menetettiin pallo, olimme tosi aggressiivsia riistämään pallo heti takaisin, eikä kaverilla pysynyt pallo monta sekuntia hallussa”, Listenmaa suitsutti.

Listenmaan mielestä toisen jakson edetessä nähtiin myös väläyksiä siitä, miksi SexyPöxyt on Uudellamaalla Kolmosen kärkijoukkueita.

”Sitten kun otettiin vähän löysemmin ja vetäydyttiin, vastustajakin löysi tilan, johon he pystyivät pelaamaan. Hyviä pelimiehiä löytyi vastustajaltakin sen jälkeen. Välttämättä eivät olleet niin innokkaita puolustamaan, mutta ylöspäin olivat hyviä pelaajia.”

”Puoliajalla painotettiin että ei saa lässähtää, ja joukkueen myös kapteeni teki siinä isoa työtä kopissa. Iso hatunnosto Antonille [Bright] siitä, että piiskasi poikia jatkamaan hyvää tekemistä. Hyvä tekeminen jatkui 8–0-maaliin ja sen jälkeen vielä vähän aikaa, mutta sitten se alkoi lässähtää, mutta se on ihan ymmärrettävää, kun on kuusi vaihtoa tehty ja peli 8–0″, Listenmaa puntaroi.

”Vastustajan maali olisi saanut kyllä jäädä tulematta. Se jäi vähän kaivelemaan, kun saivat vähän puolihalvan maalin siihen.”

Seuraavan kerran Tampere United pelaakin sitten jo pisteistä. Kolmosen sarja-avaus on vierasottelu, jota Tampereen Peli-Toverit isännöi Pyynikin urheilukentällä lauantaina 12.6. klo 16.00 alkaen. Liput otteluun maksavat 5 euroa. Lisäksi TP-T myy VIP-pakettia niille, jotka haluava jäädä Pyynikille seuraamaan Suomen EM-kisa-avausta Tanskaa vastaan. Lisätiedot TP-T:n viestintäkanavista.

Harjoitusottelu

8 – 1

( 6 – 0 )

17′ Eetu Räisänen
23′ Roope Kostiainen
29′ Eino-Veikko Ek
40′ Topias Järvelä
44′ Paavo Kujala
45+1′ Roope Kostiainen
47′ Roope Kostiainen
62′ Iikka Häkkinen

Yleisöä:
58

86' Daniel Ahlblad

Yleisöä:
58

29 Henri Savolainen
4 Eino-Veikko Ek 56'
6 Severi Kankkunen 62'
7 Mauno Sirén 46'
8 Topias Järvelä 62'
9 Eric Bullock 56'
11 Roope Kostiainen
13 Anton Bright C
16 Paavo Kujala 46'
24 Arttu Mättö
41 Eetu Räisänen
32 Antti Kuusinen
3 Matias Stark 46'
10 Ali Aitbenzanzoun 62'
15 Jesse Vuori 56'
20 Arttu Haapala 62'
25 Iikka Häkkinen 56'
26 Verneri Uimonen 46'
 

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2