Regions’ Cupissa tulee vastaan talvelta tuttu ACE

23/06/2021 TamU
Otteluennakko

Suomen Regions' Cup alkaa Tampere Unitedin osalta keskiviikkoiltana vierasottelulla AC Estudiantesia vastaan. ACE kohdattiin talven harjoitusotteluissa peräti kolme kertaa, joten vastakkain ovat kaksi toisilleen hyvin tuttua joukkuetta. Ottelu kuuluu cupin toiselle kierrokselle, ja se pelataan Kaupin tekonurmella 3 klo 20.00 alkaen.

Suomen Regions’ Cupiin voivat osallistua Kolmosessa ja sitä alemmissa sarjoissa pelaavat joukkueet. Mukaan ilmoittautui tänä vuonna alun perin 83 joukkuetta, joista kuitenkin muutama on luopunut kilpailusta vapaaehtoisesti, kun koronatilanteen aiheuttama lykkäys kilpailun aloittamiseen pakotti tekemään cupin aikataulusta huomattavan tiiviin. Myös Tampere Unitedilla voi olla edessä otteluruuhkia jos joukkue etenee cupissa pitkälle. Näitä asioita ei kuitenkaan päävalmentaja Jukka Listenmaan mukaan tässä vaiheessa murehdita.

”Kyllä me voittoa halutaan jokainen kerta kun laitetaan pelipaidat päälle. Se voi aiheuttaa jossain kohtaa otteluruuhkaa, mutta sitten se aiheuttaa”, Listenmaa kuittaa.

Regions’ Cupissa porkkanana on 5000 euron palkintorahat. Lisäksi voittaja on viime vuosina saanut paikan Suomen Cupin pudotuspelivaiheeseen seuraavalla kaudella, mutta Suomen Cupia ollaan jälleen uudistamassa, joten tämä asia saattaa hyvinkin muuttua. Eksoottisin palkinto on osallistuminen UEFA Regions’ Cupiin kaudella 2022. Aiempina vuosina suomalaisjoukkueet ovat päässeet mukaan lokakuussa reilun viikon mittaisena turnauksena pelattavaan lohkovaiheeseen, mutta tämä olisi siis edessä vasta ensi vuonna.

Cupin ottelu on Sinipaitojen ensimmäinen arkipeli tällä kaudella. Viime lauantaina TamU pelasi sarjaottelun IkUa vastaan, ja ennen keskiviikon peliä joukkue harjoitteli vain kerran tiistain helteessä. Listenmaan mukaan lyhyt aika otteluiden välillä vaikuttaisi valmistautumiseen muutoinkin, mutta tätä isompaan rooliin nousi vallitseva säätila.

”Nyt kun on tällainen helle, ei tiistaina oltu kentällä tuntiakaan. Melkeinpä tärkein tehtävä tiistaille oli saada vähän viimeisiä viikonlopun jälkeisiä kuonia pois jaloista”, Listenmaa kuvailee.

Listenmaan mukaan tilanne vaatiikin kierrättämistä, ja näillä näkymin avauskokoonpanoon tulee jopa seitsemän muutosta. Loukkaantumisesta talvella kärsinyt Ali Aitbenzanzoun ottaa ensimmäistä kertaa kaudella paikan avauskokoonpanosta, ja vielä enemmän toipilaaksi laskettava Jesse Oksanen tulee mukaan vaihtopenkille. Laajemminkin ajatellen yksi Tampere Unitedin vahvuus on laaja ja tasainen materiaali.

”Mitä pidemmälle kesä etenee, sitä enemmän meillä on mahdollisuus antaa kaikille peliaikaa. Kaikki ovat taas valmiita pelaamaan sarjapeleissä, kun saadaan minuutteja alle cupissa”, Listenmaa toteaa.

ACE on Sinipaidoille tuttu vastustaja ja Listenmaalla on heti mielessä ne lääkkeet, joilla vastustajan aikeet nollattaan.

”Puolustuksen täytyy olla aggressiivista, jottei ACE pääse pelaamaan sitä palloralliaan, jota he haluavat pelata. Meidän pitää olla parhaimmillamme, jotta saadaan hyvä tulos aikaiseksi. Nöyrää puolustamista se vaatii, ja jokunen maalipaikka varmasti saadaan tässäkin pelissä, ja niissä pitää olla tehokas ja päättäväinen.”

Ottelun jälkeen Tampere United lähtee juhannuksen viettoon, ja harjoituskentille palataan vasta ensi viikolla.

”Pieni tauko tekee korvien välille hyvää, saadaan ajatella vähän muuta kuin jalkapalloa”, Listenmaa päättää

Ottelu pelataan siis Kaupin tekonurmella 3 keskviikkona 23.6. klo 20.00 alkaen. Jos et ehdi paikan päälle, voit katsoa ottelun kotijoukkueen tuottamasta striimistä.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

29.9. TamU - GBK 2 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

6.10. klo 15 GBK - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2