Kauden viimeinen kotiottelu siirtyy Pyynikille

11/09/2018
Uutinen

Tampere Unitedin kauden viimeinen kotiottelu siirtyy pelattavaksi Pyynikin urheilukentälle Ratinan nurmen huoltotöiden vuoksi. Kyseisessä ottelussa vastaan asettuu oululaisjoukkue JS Hercules, ja se pelataan alunperinkin suunniteltuna ajankohtana sunnuntaina 23.9. klo 15 alkaen.

TamU-uutiskuva

Ratinassa pelataan Suomi – Kreikka -maaottelu maanantaina 15.10. mutta muita otteluita siellä ei ainakaan varausjärjestelmän mukaan ennen maaottelua pelata. TamUn lisäksi kärsijän asemaan joutuu myös paikalliskilpailija TPV, jonka päätöskierroksen ottelu GBK:ta vastaan on varausjärjestelmän tietojen mukaan siirretty Ratinasta Lamminpäähän.

”Tarkempaa tietoa Ratinan nurmen tilanteesta meillä ei ole, mutta kaupunki ilmoitti, että siirron syynä on nimenomaan nurmen huoltotyöt. Vaikuttaa siltä, että siellä ei oteta pienintäkään riskiä kentän kunnon ja mahdollisen negatiivisen julkisuuden suhteen”, toteaa Tampere Unitedin ottelutapahtumista vastaava Antti Niemistö.

”Eihän Pyynikki mikään ihanteellinen paikka ole otteluita järjestää, mutta urheilullisesta näkökulmasta siirto saattaa olla meille tällä kertaa jopa eduksi. Joka tapauksessa Pyynikille saadaan kauden viimeiseen kotiotteluun jälleen kerran hieno tunnelma”, arvioi Niemistö.

Liput otteluun ovat myynnissä ennakkoon tämänkin sivun oikeassa reunassa näkyvän ”Osta lippuja” -napin kautta.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

17.4. TamU - FC Inter 2 0 – 0 rpk.

12.4. SalPa - TamU naiset 1 – 3

16.4. TamU 2 - EIF 0 – 11

20.4. klo 19 TamU - Ilves 2

20.4. klo 14 TamU naiset - PIF

27.4. klo 15 TP-49 - TamU 2