Hollantilaisen Ed van Schaickin pitämä valmentajaklinikka järjestetään torstaina 4.7. klo 18.00 – 19.30 Hotelli Hermicassa. Klinikka on huikea mahdollisuus juniorivalmentajille ja valmennuksesta kiinnostuneille päästä kuulemaan Ajaxin pitkäaikaisten valmentajien näkemys pelaajakehityksestä sekä vaatimustasosta.
(lisää…)Aitbenzanzounille sopimus loppukaudeksi
Tampere Unitedissa kaudesta 2019 alkaen pelannut Ali Aitbenzanzoun on toipunut talvella sattuneesta loukkaantumisestaan ja on tehnyt loppukauden kattavan pelaajasopimuksen Tampere Unitedin kanssa. Kahtena edellisenä kautena isot minuutit topparina pelannut ”Allu” on oiva lisä joukkueeseen, etenkin kun pelipaikka voi tarpeen tullen löytyä myös keskikentältä. Aitbenzanzoun oli kokoonpanossa jo ennen juhannusta pelatussa paikallisottelussa, mutta ei vielä silloin kellottanut minuutteja.
(lisää…)Naisten edustus kesätauolle sarjakärjesssä
TamU matkusti kevätkierroksen viimeiseen otteluun Urheilupuiston yläkentän tekonurmelle Turun Tovereiden vieraaksi. Ennalta TuTo tiedettiin suoraviivaiseksi ja fyysiseksi joukkueeksi, mutta TamUn kehittynyt pallollinen peli tuotti jälleen tulosta ottelun päättyessä 1–5 (0–3). Seuraavan kerran naisten edustus pelaa vasta sunnuntaina 21.7. kun Salon Palloilijat vierailee Pyynikin urheilukentällä.
(lisää…)Ensimmäinen sarjakierros päätökseen Turussa
Viikonlopun maalijuhlan jälkeen naisten edustus vierailee vielä Turussa ennen juhannuksen viettoon pääsyä. Kotijoukkueena Urheilupuiston yläkentällä on Sinipaidoille tuttu vastus Turun Toverit, joka säilytti viime kaudella paikkansa Kolmosessa vasta täydennysmenettelyn kautta. Tällä hetkellä turkulaisjoukkue on pisteen verran putoamisviivan yläpuolella, joten tarve pisteille on kova. TamU puolestaan pyrkii pitämään tappiottoman rekordinsa puhtaana.
(lisää…)Ensi vuodesta alkava strategia työn alla – vastaa kyselyyn
Tampere Unitedilla alkaa ensi vuodesta uusi strategiakausi. Strategiaa työstö onkin jo aloitettu, ja alustavia suunnitelmia on koeponnistettu eri sidosryhmien kanssa. Nyt on aika kysyä strategiaan vaikuttavista asioista siltä kaikkein tärkeimmältä ryhmältä eli seuran jäseniltä. Nyt avattu kysely on avoinna myös kaikille muille Tampere Unitedista kiinnostuneille. Vastaa kyselyyn viimeistään keskiviikkona 26.6.
(lisää…)Sarjakärki ja sarjajumbo kohtaavat Maskussa
Sarjakärjessä oleva TamU kohtaa sarjassa viimeisenä olevan Maskun Pallon sunnuntaina naisten Kolmosen ottelussa. Maskulaisten asema sarjassa on muodostunut näin vaikeaksi, sillä he ovat ottaneet ainoan voittonsa sarjan kesken jättäneestä KaaPosta. Kun nämäkin pisteet nollatiin, MaPSin pistesaldo näyttää pyöreää nollaa. TamUn pistesaldoa puolestaan rasittaa vain yksi tasapeli, ja kun viime viikonlopun tulokset olivat suotuisia, asema sarjan kärjessä on todella vakaa.
(lisää…)Lauantain paikallispelissä vastassa Ilveksen nuoret
Tammelassa pelataan lauantaina TamUn sarjakauden neljäs paikallispeli, kun klo 14 alkavaa ottelua isännöi Ilveksen kakkosjoukkue. Edellisessä kohtaamisessa TamU oli vahvempi selvin lukemin, mutta Ilveksen kakkosjoukkue on osoittanut yllätysvalmiutensa sittemmin pelaamissaan otteluissa. Kolmen voitottoman ottelun jälkeen Sinipaitojen ainoa tavoite on ottaa täydet kolme pistettä.
(lisää…)Loppukauden kausikorttien hinnat päivitetty
Tampere Unitedin kautta Kakkosessa on jäljellä vielä vähintään seitsemän kotiottelun verran, ja jos TamU etenee nousukarsintafinaaliin asti, kotiotteluita on jäljellä vielä jopa kymmenen. Loppukauden kausikorttien hintoja on jälleen alennettu. Kausikortit ovat myynnissä TamU-kaupassa ja ne ovat noudettavissa Tammelan stadionilla aina seuraavan ottelun lipunmyynnissä. Noutamatta jääneet kausikortit postitetaan heti pelin jälkeen.
(lisää…)Keskiviikkona vastassa kuntopuntarin ykkönen
Tampere Unitedin pelit Kakkosessa jatkuvat heti keskiviikkona Tammelan stadionilla, jossa vastaan tulee tämän hetken kuumin joukkue FC Honka. Espoolaisjoukkue on ainoana sarjan.joukkueista voittanut neljä viidestä edellisestä ottelustaan, ja on kivunnut vain kolmen pisteen päähän ylempään jatkosarjaan oikeuttavasta sarjan kuudennesta sijasta. Sinipaidoille ottelu on keskimmäinen peli kahdeksan päivän rupeamassa, jossa pelataan kolme ottelua. Ottelussa vietetään samalla valtakunnalista jalkapallopäivää, ja Tammelan stadionille on kutsuttu lähialueen seuroja.
(lisää…)Dutch Football Campille voi yhä ilmoittautua
Tampere United järjestää 2.–4.7. kansainvälisen tason jalkapalloleirin Kaupin urheilupuistossa. Järjestelyjen kaikkien yksityiskohtien vahvistuttua ilmoittautumisaikaa on voitu jatkaa siten, että se jatkuu aina juhannusviikon sunnuntaihin 23.6. saakka. Leirillä valmentajana toimii Ajax Amsterdamin junioriakatemiassa urallaan valmentanut Ed van Schaick ja muita hollantilaisia huippujuniorivalmentajia. Lisäksi leirillä on mukana suomalaisia apuvalmentajia varmistamassa mahdollisen kielimuurin yli pääsemistä
(lisää…)Vantaalla taisteltiin tasapelipiste
Miesten edustuksen vierasottelusta Vantaan Jalkapalloseuraa vastaan tuli odotetun vaikea, ja itse asiassa TamU joutui ottelussa puolustuskannalle jopa enemmän kuin olisi osattu odottaa. Sinipaitojen maalipaikat jäivät vähiin, mutta voidaan sanoa että ne käytettiin tehokkaasti, sillä heti ensimmäisestä tekopaikasta tehtiin johtomaali. Varsinaisten tekopaikkojen määrä jäi kuitenkin ottelussa vain kahteen, jos mukaan ei oteta muutamia hyvistä paikoista saatuja erikoistilanteita. VJS:n tasoitus syntyi harmillisesti rangaistuspotkusta alle kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa, ja näin ottelu päättyi tasan 1–1 (0–1).
(lisää…)Arttu Haapala täydentää valmennusryhmän
Tampere Unitedissa kaudet 2020–2023 pelannut Arttu Haapala on liittynyt miesten edustusjoukkueen valmennusryhmään. Haapala oli ensimmäisen kerran mukana jo HJS-ottelussa toukokuun puolessa välissä, ja nyt järjestely on vahvistettu jatkuvaksi koko loppukauden ajan. Valmentajan pesti on Haapalalle luonnollisesti ensimmäinen peliuran jälkeen, mutta jo peliuran aikana hän on ollut valmentajien tuki pelin taktisella puolella.
(lisää…)Toinen sarjakierros käyntiin VJS:n vieraana
Miesten edustuksen kausi on edennyt siihen pisteeseen, että kaikki joukkueet on kohdattu kerran, ja seuraavana on vuorossa vastavierailu kauden avausottelussa kohdatun VJS:n vieraaksi. Ottelu pelataan lauantai-iltana mukavissa puitteissa Myyrmäen jalkapallostadionilta, josta Sinipaidoilla on mukavia muistoa kahden vuoden takaa, kun VJS kaatui hiukan onnekkaastikin maalein 1–3. Nyt vastaan tulee vantaalaisjoukkue, joka on hävinnyt viimeksi jalkapallo-ottelun huhtikuun puolessa välissä, ja on sen jälkeen pelannut peräti kymmenen tappiotonta ottelua.
(lisää…)Ardian Kovaqi vahvistaa Sinipaitoja
Tampere Unitedin puolustus saa kovan luokan paluumuuttajan, kun Ardian Kovaqi liittyy Sinipaitoihin loppukauden mittaisella sopimuksella. Hän oli TamUn avainpelaajia kaudella 2022, mutta palasi Ilves-Kissoihin viime kaudeksi ja on ollut alkukauden pelaamatta. Kovaqi tuo uusia vaihtoehtoja ja kokemusta kovista peleistä TamUn puolustuslinjaan.
(lisää…)Maalihanat aukesivat jälleen iloisesti
Naisten edustusjoukkue kohtasi TPS:n kakkosjoukkueen sunnuntai-iltana Pyynikin urheilukentällä ja nappasi voiton mukavilla 6–2 (4–1) -lukemilla. Joukkue onnistui maalinteossa erikoistilanteissa sekä pelitilanteissa, ja maalintekotilastoon pääsi neljä pelaajaa. TamU jatkaa sarjakärjessä, ja kaksi ottelua vähemmän pelannut FC Nokia on nyt kuusi pistettä sarjakärjessä olevan TamUn takana. Seuraavan parin viikon aikana saadaan jännittää, kurovatko nokialaiset eron umpeen rästiotteluissaan.
(lisää…)Inter oli vahvempi kärkikamppailussa
Kakkosen B-lohkon kärkikamppailu Tampere Unitedin ja FC Interin kakkosjoukkueen välillä päättyi vierasjoukkueen voittoon lukemin 1–3 (0–1). Ensimmäisellä jaksolla TamU oli niskan päällä, mutta kun paikoista ei saatu sisään, vastustaja rokotti jakson viime minuuteilla. Toni Toijalan toisen jakson kavennus jäi lopulta laihaksi lohduksi, kun pisteet matkasivat Turkuun.
(lisää…)Sunnuntaina Pyynikillä vieraita Turusta
Viime lauantaina Apassit suurinumeroisesti 7–1 Pyynikillä kaatanut naisten edustusjoukkue saa sunnuntaina vastustajakseen Pyynikille TPS:n kakkosjoukkueen. Ottelun ennakkoasetelmat ovat viime viikonlopun kaltaiset, sillä TamU johtaa sarjaa tappiottomana, mutta turkulaiset ovat keränneet kuudesta pelistään vasta kaksi pistettä, ja ovat jäänet sarjataulukossa toiseksi viimeiselle sijalle. Sijoitus on varmasti turkulaisille pettymys, kun samaan aikaan TPS:n edustusjoukkue on aloittanut kautensa erinomaisesti Kansallisessa Liigassa.
(lisää…)Kakkosen kärkikamppailu sunnuntaina Tammelassa
Kakkosen B-lohkossa alkulohko tulee sunnuntaina puoleen väliinsä, kun kaikilla yhdellätoista joukkueeella tulee täyteen kymmenen ottelua. Tampere United pääsee sunnuntaihin herkullisista asemista, kun kaikki muut kärkijoukkueet hävisivät pelinsä keskiviikon kierroksella. Tammelan stadionilla vastaan tulevan FC Interin kakkosjoukkueen etumatka sarjan kärjessä kutistui kolmeen pisteeseen, joten parhaimmillaan TamU voi voitolla nousta jopa sarjan kärkeen, joskin se edellyttäisi epätodennäköiseltä kuulostavaa kolmen maalin voittoa. Sunnuntaina pelataan muutoinkin jännittävä ottelukierros, sillä kaikki muut lohkon joukkueet paitsi jo kymmenen ottelu täyteen saanut TPV ovat tulessa.
(lisää…)Täydet pisteet Keski-Espoon kuumasta kamppailusta
Miesten edustusjoukkuene vierasottelu EBK:ta vastaan muodostui tulikuumaksi, sillä ottelussa nähtiin peräti kolmetoista varoitusta ja yksi ulosajo. Niitä tärkeimpiä eli maaleja nähtiin vain yksi, sillä Toni Toijala iski 0–1 voittomaalin komealla laukauksella heti toisen jakson alussa ooltuaan kentällä vain reilu kolme minuuttia. Tunteet eivät kuumenneet niinkään joukkueiden välillä olleiden jännitteiden johdosta, vaan fyysinen kamppailu osoittautui haastavaksi päätuomarille. Eniten tästä hyötyi TamU päästyään ylivoimalle ensimmäisen jakson lopussa melko kevyin perustein nostetun suoran punaisen kortin myötä.
(lisää…)Keskiviikkona EBK:n vieraaksi hakemaan jatkoa voittoputkelle
Keskiviikkona Tampere United pääsee tositoimiin ensi kertaa puoleentoista viikkoon, kun Esbo Bollklubb isännöi ottelua Keski-Espoossa. Sarjanousijaksi EBK on aloittanut kauden pirteästi, ja erityisen vaarallinen espoolaisnippu on pienellä kotikentällään. TamU lähtee hyvän harjoitusviikon jälkeen otteluun hakemaan täyttä pistepottia, joka toisi hyvät asetelmat sunnuntaina Tammelassa odottavaan kärkikamppailuun.
(lisää…)




