Naisten edustuksen kausi päätökseen lauantaina Pyynikillä

27/09/2024 TamU naiset
Otteluennakko

Naisten edustusjoukkueen kausi päättyy lauantaina Pyynikillä, kun turkulainen TuTo tulee vieraaksi naisten Kolmosen päätöskierroksen otteluun. Joukkue on joutunut pitämääb lähes kolmen viikon tauon peleistä, kun ottelut kahta sarjasta luopunutta joukkuetta vastaan peruuntuivat. Sinipaitojen tauon aikana sarjatilanne on selkiytynyt siten, että FC Nokia on karannut tavoittamattomaan kuuden pisteen johtoon ja nousee sarjavoittajana Kakkoseen. Lauantain ottelussa on kuitenkin vielä panosta, sillä sarjan toinen sija saattaa riittää nousuun Kakkoseen täydennysmenettelyn kautta.

Tampere United – TuTo

  • Vaikka sarjan kärki­paikka on karannut, sarjan kakkos­sija voi osoittautua vielä arvokkaaksi.
  • Kauden päätös­ottelu on Sinipaidoille ensimmäinen peli kolmeen viikkoon.
  • TamU ei ole aiemmissa kuudessa kohtaamisessa hävinnyt kertaakaan TuTolle.

TuTo on pelannut loppu­kauden hyvin, ja vaatii meiltä hyvän perus­pelin, jotta pisteet jäävät Tampereelle. Lähdetään hyvällä ilmeellä kauden päätös­peliin ja pidetään hauskaa kentällä.

- Kari Numminen
Päävalmentaja

Ottelun panoksellisuus kiteytyy siihen, että jos TamU voittaa ottelun, se on kaikkien Kolmosen lohkojen paras lohkokakkonen. Lisäksi perjantaina pelataan TamUn kannalta olennainen ottelu jossa PIF kohtaa vieraissa PaiHan. Jos PIF voittaa tuon ottelun, se menee yhdellä pisteellä TamUn ohi sarjan kakkoseksi, ja keskinäisten otteluiden ratkaisessa järjestyksen tasapisteissä, TamU tarvitsee voiton mennäkseen paraislaisten ohi.

Lauantain vastustaja TuTo on Sinipaidoille tuttu joukkue. Tämän kauden kohtaaminen Turussa päättyi TamUn 1–5 voittoon. Kaudesta 2021 alkaen joukkueet ovat kohdanneet kuusi kertaa, ja TamU on voittanut neljästi ja kaksi kertaa on päädytty tasapeliiin.

TuTo on viihtynyt Kolmosessa useamman vuoden pidempää kuin TamU, mutta aivan kärkipään kamppailuihin se ei ole yltänyt. Viime kaudella TuTo jo putosi Neloseen, mutta sai täydennysmenettelyn kautta paikan Kolmoseen tälle kaudelle.

Turkulaisten menestys ei ole tällä kaudella ollut sen parempaa, vaan TuTo päätyy tälläkin kaudella putoajan paikalle. Pistesaldoa ovat kartuttaneen vain kolme voittoa ja kaksi tasapeliä, ja tappioita on peräti kaksitoista. Joukkue on kuitenkin otteluita hävitessäänkin antanut usein varsin hyvän vastuksen muille joukkueille. Esimerkiksi edellisen viikonlopun pelissä FC Nokia joutui jännittämään tulosta päätyen vain 1–2-voittoon.

TuTo onkin pelannut neljä viimeistä peliä mainiosti keräten niistä seitsemän pistettä. Pyynikillä onkin syytä tiedostaa turkulaisten mahdollisuus pahaan yllätykseen, ja maalit on paras iskeä TuTon verkkoon heti ensimmäisen jakson aikana. Toisaalta TuTo on päästänyt komanneksi eniten maaleja sarjassa, kun omissa on soinut 59 kertaa 17 ottelussa.

Turkulaisten parhaa maalintekijät ovat Oona Aaltonen kahdellatoista ja Karoliina Sydänmaa kahdeksalla maalilla. Nämä lukemat vertautuvat hyvin TamUn parhaisiin maalintekijöihin, joista Jenni Säröllä on kaksitoista tehtyä maalia ja Elsa Kaihialla yksitoista. Toki Sinipaidoilla maalintekijöitä on enemmän, sillä Janika Ilvesoksalla on ja erikoistilanteista maaleja takoneella Emiliia Nummisella on molemmilla kahdeksan tehtyä maali.

TamUlla on siis ottelussa panoksena parhaan mahdollisen aseman saavuttaminen Kakkosen täydennysmenettelyä ajatellen. Päävalmentaja Kari Numminen ja koko joukkue tiedostavat tilanteen. Pienen haasteen voisi ajatella tulevan siitä, että edellisestä pelistä on peräti kolme viikkoa.

”Harjoittelurytmi on pidetty samalla tasolla kuin koko kauden. Naisilla on ollut hyvä ’pössis’ treeneissä, ja tempokin on saatu pidettyä ihan kohtuullisella tasolla”, päävalmentaja Kari Numminen vakuuttaa.

”TuTo on pelannut loppukauden pelejä tosi hyvin, ja vaatii meiltä hyvän peruspelin, jotta pisteet jäävät Tampereelle. Lähdetään hyvällä ilmeellä kauden päätöspeliin ja pidetään hauskaa kentällä”, Numminen suunnittelee.

Tuplapelipäivän järjestelyt Pyynikillä

Ottelu pelataan Pyynikin urheilukentällä lauantaina 28.9. klo 16.00. Ennen naisten ottelua miesten kakkosjoukkue kohtaa Pyynikillä PP-70:n klo 14.00 alkaen. Pyynikin portit ja palvelut aukeavat puoli tuntia ennen ottelun alkua klo 13.30. Molempiin otteluihin on vapaa pääsy.

Anniskelualueella on tarjolla Salama Brewingin ja Pyynikin Brewing Companyn juomia. TamUn grillillä on tarjolla tuttuja herkkuja Tapolan ja Vegemin maukkaista makkaroista alkaen.

Ennen ottelua kannattaa vierailla Pyynikintorin laidalla Tuopissa. Ottelun jälkeen voi piipahtaa Maja/Talossa korttelin päässä stadionilta.

Tervetuloa Pyynikin sinivihreään tunnelmaan!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2