Tampere Unitedin päävalmentajana Ykköseen nostanut Tero Suonperä on päättänyt, että valmentaminen Tampere Unitedissa ei jatku kaudella 2025. Päätös syntyi jo joitakin viikkoja ennen kauden päättymistä, ja on ollut molempien osapuolten tiedossa jo hyvissä ajoin. Päätöksen taustalla ovat jalkapallon ulkopuoliset asiat, sillä Suonperän perhe ja siviilityö ovat Porissa. Tampere United toivottaa Suonperälle onnea ja menestystä jatkoon!

Tero Suonperä
Näin hienoa yhteisöä en ole koskaan elämässäni kokenut. Olen tosi etuoikeutettu, sillä kaikki eivät koskaan pääse kokemaan mitään tällaista.
Päävalmentaja
Olen pitänyt yli kaiken siitä aitoudesta, inhimillisyydestä ja rehellisyydestä, jota voi kai sanoa tamulaisuudeksi.
Päävalmentaja
Tero Suonperän tullessa Tampere Unitediin sarjaa oli pelattuna viisi ottelua, ja sarjasijoitus oli seitsemäs eli juuri ylempään jatkosarjaan menevän kuuden kärjen ulkopuolella. Siitä alkoi monivaiheinen nousutarina, jossa TamU kohtasi monenlaisia vastoinkäymisiä, mutta pystyi hivuttautumaan askel askeleelta aina sarjanousuun asti.
”Saavuttamisen arvoiset asiat tulevat elämässä harvoin helpolla. Tämä oli joukkueelta hieno henkisen kasvun tarina, jossa osattiin käsitellä vastoinkäymiset ja vaikeatkin asiat oikealla tavalla. Olisi ollut moneen kertaan helppo luovuttaa, mutta se ei ollut tälle joukkueelle koskaan mikään vaihtoehto”, Suonperä sanoo.
”Kun teet hyviä asioita, taistelet ja olet ahkera, silloin sinulle tapahtuu hyviä asioita. Tämä tarina oli siitä hyvä osoitus. Kun et koskaan luovuta, lopputulos on tällainen.”
Suonperä korostaa myös koko joukkueen ja sen taustahenkilöiden merkitystä.
”Tämä on ollut oman jalkapallourani ja -elämäni parasta aikaa, kun ajattelee millaisten ihmisten kanssa olen saanut tehdä töitä joukkueessa ja millaisen tuen olen saanut seurajohdolta”, Suonperä sanoo.
”Sydämessäni tulee aina olemaan sinivihreää”
Myös laajempi seurayhteisö on tehnyt Suonperään lähtemättömän vaikutuksen. Päävalmentaja on ollut mielellään tekemisissä kannattajien kanssa muun muassa TamU-klubilla ja muissa pelipäivien jatkopaikoissa.
Suonperän mukaan Sinikaartilta ja muilta kannattajilta joukkueelle tulleella tuella oli suuri vaikutus siihen, että sarjanousu toteutui. Myös viimeiseen otteluun oman banderollinsa tuonut TamU-juniorien Minikaarti saa päävalmentajalta erityismaininnan.
”Näin hienoa yhteisöä en ole koskaan elämässäni kokenut. Olen tosi etuoikeutettu, sillä kaikki eivät koskaan pääse kokemaan mitään tällaista. On ollut uskomaton ja unohtumaton reissu, ja sydämessäni tulee aina olemaan sinivihreää”, Suonperä kiittelee.
Tampere Unitedin arvot ovat myös välittyneet Suonperälle arkisessa tekemisessä voimakkaasti.
”Olen pitänyt yli kaiken siitä aitoudesta, inhimillisyydestä ja rehellisyydestä, jota voi varmaan sanoa tamulaisuudeksi. Se miten asioista keskustellaan ja miten niitä mietitään isommalla porukalla on ihan poikkeuksellista.”
”Iso ikävä jää, mutta koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja toivottavasti tiet vielä risteävät jossain vaiheessa. Tässä kohtaa en sano hyvästejä vaan näkemiin”, Suonperä sanoo liikuttuneena.
Miksi tiet erkanevat?
Tero Suonperä toteaa lähtöpäätöksensä syyksi sen, että siviilityön, perheen sekä Porin ja Tampereen välillä junalla reissaamisen yhdistäminen alkoi käydä raskaaksi.
”Sydämessä olisi ollut iso halu jatkaa, mutta pidemmän päälle se olisi mennyt hankalaksi. Tämä viiden kuukauden pesti, josta puolet oli opettajan kesälomaa, oli vähän eri juttu kuin jos olisi vedetty marraskuun puolesta välistä seuraavan vuoden lokakuun loppuun”, Suonperä kertoo.
Suonperän pohdinta jatkon suhteen alkoi konkretisoitua opettajan kesäloman päätyttyä elokuussa. Siihen asti valmentaminen Tampereella ja asuminen Porissa ei tuottanut ongelmia, sillä Suonperällä oli mahdollisuus asua osa viikosta Tampereella. Kun opettajan työt jatkuivat, tilanne oli aivan eri.
”Vapaapäiviä ei ollut ollenkaan, ja pidemmän päälle se olisi tullut kaikille osapuolille raskaaksi. Se tärkein joukkue on kuitenkin aina oma perhe”, Suonperä sanoo..
Koko sinivihreä seurayhteisö yhtyy kiittämään Tero Suonperää menneistä viidestä kuukaudesta. Kiitos kaikesta, ja ennen kaikkea pitkään haetusta noususta Ykköseen!