Tampere Unitedin miesten edustusjoukkueen yhtiöittäminen on edennyt siihen vaiheeseen, että perustetun Tampere United jalkapallo Oy:n osakeanti on alkanut. Osakeanti jatkuu 31.12.2024 saakka, mutta tavoitteena on kerätä pääomaa yhtiön alkutaipaleen turvaamiseksi jo varhaisessa vaiheessa syksyä. Samalla osakeanti on tärkeä askel kohti Tampere Unitedin strategista tavoitetta palauttaa miesten edustusjoukkue Suomen huipulle ja aina Euroopan kentille saakka. Tätä tavoitetta varteen TamU tarvitsee pääoman lisäksi myös uusien osakkaiden mukanaan tuomaa osaamista ja verkostoja.
Osakeanti
- Tampere United jalkapallo Oy laskee liikkeelle uusia B- ja C-sarjan osakkeita.
- B-sarjan osakkeiden merkintähinta on 170 € ja C-sarjan 30 €. Osakkeet tulee merkitä viiden osakkeen sarjoissa.
- Jalkapalloseura Tampere United ry on myös osakeannin jälkeen yhtiön selkeä pääomistaja.
Halusimme asettaa osakkeiden hinnat siten, että jokaiselle mukaan haluavalle löytyy tapa jolla on mahdollista tulla mukaan. Osakkeet voi maksaa myös neljässä erässä.
Puheenjohtaja
Olemme olleet avoimia emoseuran taloudellisesta tilanteesta. On selvää, että osakeyhtiön on kerättävä itse ensi kauden rahoitus.
Toimitusjohtaja
Osakeannissa on mekittävänä 3 530 kappaletta yhtiön uusia B-sarjan osakkeita ja 3 330 kappaletta yhtiön uusia C-sarjan osakkeita. Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on B-sarjan osakkeiden osalta 170 €/osake ja C-sarjan osakkeiden osalta 30 €/osake. Osakkeet tulee merkitä osakeannissa viiden osakkeen erissä.
Yhtiöllä on ennen osakeantia 5 000 kantaosaketta, ja yhtiö täysin emoseuran eli Jalkapalloseura Tampere United ry:n omistuksessa. Osakeannissa merkittävänä olevilla osakkeilla on annin jälkeen yhteensä korkeintaan vajaan 7 %:n osuus yhtiön äänivallasta.
”Halusimme asettaa osakkeiden hinnat siten, että jokaiselle mukaan haluavalle löytyy tapa, jolla on mahdollista tulla mukaan. B-sarjan osakkeisiin pääsee kiinni 850 €:n kokonaispanostuksella ja C-sarjan osakkeisiin 150 €:lla. Halusimme myös helpottaa sijoittamista siten, että osakkeet voi maksaa myös erissä”, toteaa Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö.
Osakeannin ehdoissa on määritelty, että merkityt osakkeet voi maksaa korkeintaan neljässä maksuerässä siten, että merkintähinta on maksettu kokonaisuudessaan viimeistään 31.12.2024. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että B-sarjan osakkeet voi maksaa neljässä 212,50 €:n kuukausittaisessa erässä loppuvuoden aikana, ja C-sarjan osalta kuukausittainen erä on neljässä erässä maksettaessa 37,50 €.
”Haluamme, että jokaisella Tampere Unitedin kannattajalla on mahdollisuus tulla mukaan ja kokea omistavansa pala seuraa myös yhtiön kautta”, korostaa toimitusjohtaja Ville Dahlman.
Yhtiöjärjestyksen mukaisesti jokainen B-sarjan osake tuottaa yhden äänen yhtiökokouksessa. C-sarjan osakkeilla ei ole äänioikeutta, mutta osingonjaossa ne tuottavat kaksinkertaisen osinko-oikeuden suhteessa muihin osakkeisiin. Kaikilla osakkailla on luonnollisesti oikeus osallistua yhtiökokoukseen.
Tärkeä askel matkalla Eurooppaan
Miesten edustusjoukkueen yhtiöittäminen on osa Tampere Unitedin strategista tavoitetta palauttaa miesten edustusjoukkue ensin Veikkausliigaan ja sitten Euroopan kentille. Matkalla on vielä otettavana monta askelta, mutta jo seuraavien askelten toteuttaminen vaatii aiempaa suurempia panostuksia.
Tästä syystä osakeannilla pyritään laajentamaan yhtiön osakaspohjaa ja hankkimaan lisärahoitusta. Osakkeita on merkittävissä riittävän suuri määrä, jotta Tampere Unitedin tarinaan voi tulla jo tässä vaiheessa mukaan huomattavan suurellakin satsauksella.
”Tässä vaiheessa emme voi vielä tiedottaa uusista osakkaista emmekä spekuloida asialla sen enempää, mutta alustavia keskusteluja kiinnostuneiden tahojen kanssa on jo käyty”, toteaa puheenjohtaja Niemistö.
Myös lyhyellä aikavälillä osakeannin onnistuminen on tärkeää, sillä tulevaan kauteen valmistautuminen onnistuu sitä paremmin mitä varmemmalla pohjalla ensi kauden rahoitus on.
”Olemme olleet hyvin avoimia emoseuran taloudellisesta tilanteesta, ja sen valossa on selvää, että osakeyhtiön on kerättävä itse ensi kauden rahoitus. Keinoja siihen ovat tavalliseen tapaan heti mahdollisimman pian ensi kauden sarjatason selvittyä alkava kausikorttien myynti, jo hyvässä käynnissä oleva yhteistyökumppanuuksien myynti sekä nyt uutena työkaluna osakeanti”, avaa toimitusjohtaja Dahlman.
Osallistuminen osakeantiin
Tampere United kutsuu kaikki kannattajansa, yhteistyökumppaninsa sekä pirkanmaalaiset jalkapalloihmiset ja yrittäjät osallistumaan osakeantiin..
Toimi seuraavasti halutessasi merkitä osakkeita:
- Täytä merkintäsitoumus: DOCX tai PDF
- Toimita merkintäsitoumus Tampere United jalkapallo Oy:lle sähköpostitse osoitteeseen osakeanti@tampereunited.fi tai kirjepostina osoitteeseen Tampere United jalkapallo Oy, Kalevan puistotie 24 L 1, 33500 Tampere.
- Maksa osakemerkintä Tampere United jalkapallo Oy:n tilille merkintäsitoumuksen ohjeen mukaisesti. Jos haluat maksaa erissä, ilmoita asiasta sähköpostitse osoitteeseen osakeanti@tampereunited.fi.
Osallistumalla osakeantiin olet mahdollistamassa Tampere Unitedin matkaa ylemmille sarjatasoille ja lopulta aina Euroopan kentille asti.
Jokaiselle osakeantiin osallistuneelle toimitetaan eksklusiivinen Tampere Unitedin huivi, jota ei voi hankkia muulla keinoin. Lisäksi jokainen B-sarjan osakkeita merkinnyt osakas kutsutaan kevään 2025 aikana osakasiltaan, jossa seuran ja miesten edustusjoukkueen avainhenkilöt kertovat valmistautumisesta tulevaan kauteen.
Lisätiedot
Lisätietoja osakeannista antavat:
- Toimitusjohtaja Ville Dahlman (ville.dahlman@tampereunited.fi, 044 235 2435)
- Puheenjohtaja Antti Niemistö (antti.niemisto@tampereunited.fi, 050 379 8188)
Infosivu: tampereunited.fi/osakeanti