Nyt on nousu lähellä!

27/09/2026 TamU
Otteluraportti

Tampere United palasi voittokantaan ottamalla kotiottelussa riemukkaan 4–0-voiton JJK:sta. Ottelun maaleista vastasivat Lauri Kesti, Kalle Huhta, Lui Bradbury ja Leo Kyllönen. Vaikka suora nousu Ykkösliigaan ei vielä matemaattisesti ratkennutkaan, Sinipaidat on jo varmuudella vähintään nousukarsinnassa.

Ykkönen

4 – 0

  • JJK oli ottelun alussa jopa Sinipaitoja parempi, mutta TamUn rutiini riitti selvään voittoon.
  • TamU tarvitsee enää yhden sarja­pisteen varmistaakseen nousun Ykkösliigaan.
  • Jäljellä on vielä OLS-vieras­ottelu ja koti­ottelu RoPSia vastaan.
Katso kooste

Olihan se kiva tyhjiin käydä laittamassa. Sen verran kauan oli edellisestä maalista, etten ihan muistanut, miten kuuluu tuulettaa, mutta mahtava fiilis oli.

- Lauri Kesti
Maalintekijä

Yleensä haastan pääty­rajan puolelta, mutta nyt päätin leikata keskelle ja vetää. Lähin puolustaja pääsi peittämään laukausta, niin piti mennä vielä keskemmälle.

- Kalle Huhta
Laitahyökkääjä

Flunssa-aalto rysähti viime viikon­loppuna niin, että meillä oli 4–5 pelaajaa ulkona. Peruttiin maanantain harjoitukset kokonaan, ja kohti viikon­loppua sitten porukkaa parani, ja saatiin kova joukkue jalkeille.

- Topi Priha
Päävalmentaja

Kaupin jalkapallostadion oli kauneimmillaan syksyisen perjantain iltavaloissa, kun Tampere Unitedin vieraaksi kirmasi JJK Jyväskylästä. Kotijoukkueelle panokset olivat melkoiset, sillä voitolla joukkue olisi jo hyvin lähellä sarjanousua.

Ottelun alussa joukkueet vaikuttivat lähes yhtä hermostuneilta kuin Sinikaartiin tifoon ikuistettu Palloliiton edustaja. Vaikka JJK:n pelinrakentelu toimi alkuminuuteilla kotijoukkuetta paremmin, vähän varkain Tampere United iski ottelun avausmaalin.

Sinikaartilla ol jälleen esillä komea tifo joukkueiden marssiessa kentälle.
Sinikaartin taiteen symboliikka aukeaa varmasti ilman selityksiä ainakin niille, jotka tuntevat ryhmän laulujen sanoja.

Kun pelikellossa oli reilu kymmenen minuuttia, Joel Laitinen avasi peliä omalta puolustusalueelta lähteneellä kaaripallolla. Palloon kirmasi Lauri Kesti, joka ensimmäisellä kosketuksellaan ohitti muutaman ottelun Veikkausliigaakin pelanneen maalivahti Lauri-Eemil Vetrin.

”Näin, että Laitinen sai pallon ja ohitti pelaajan. Mä vaan lähdin juoksemaan pystyyn. Näin, että veskari tulee vastaan, mutta onneksi pallo meni siitä läpi.”

”Olihan se kiva tyhjiin käydä laittamassa. Sen verran kauan oli edellisestä maalista, etten ihan muistanut, miten kuuluu tuulettaa, mutta mahtava fiilis oli”, toisen kerran kuluvalla kaudella avaukseen päässyt Kesti tunnelmoi.

Lauri Kesti juoksee ottelun avausmaalin tekoon.

Puolen tunnin pelin jälkeen Laitinen rakensi taas paikan. Tällä kertaa linjan puhkova syöttö lähti maata pitkin, ja sen toisessa päässä oli Rasmus Väisänen. Vetri pystyi kuitenkin torjumaan TamU-pelaajan vedon, eikä Kestikään aivan ehtinyt jatkopalloon.

Kun ensimmäistä puoliskoa oli pelattu vajaa 40 minuuttia, TamU-puolustus pääsi esittämään parastaan. JJK-kulman jälkitilanteessa sekä Taha Özcelik että Ardian Kovaqi ehtivät perä perää blokkaamaan läheltä maalia lähteneet laukaukset.

Rasmus Väisänen oli läpi ottelun vaarallinen.

Seuraavaksi tapahtui toisessa päässä. Kalle Huhta leikkasi laidasta keskelle, sai jalan auki ja upotti pallon Jonathanin Dunyinin estelyistä huolimatta ihanasti maalin vasempaan alakulmaan.

”Sain pallon siinä keskikentällä ja pääsin kääntymään. Yleensä haastan päätyrajan puolelta, mutta nyt päätin leikata keskelle ja vetää. Lähin puolustaja pääsi peittämään laukausta, niin piti mennä vielä keskemmälle. Päätin vetää sen pitkän kaverin längistä, ja sieltähän se upposi”, iloinen maalintekijä selitti tilannetta.

Näin tauolle päästiin riemukkaissa 2–0-lukemissa.

Kalle Huhta leikkaa keskemmälle hakemaan vetopaikkaa.

TamU hallitsee ja ratkaisee

Jos ensimmäisellä jaksolla peli oli hetkittäin JJK:n hallinnassa, toiselle jaksolle kotijoukkue tuli päällikön ottein.

Vajaan tunnin pelin jälkeen JJK pakotti Santeri Pakkasen harvinaiseen venytykseen, mutta muuten vierasjoukkueen hyökkäyspeli oli tehotonta. Lui Bradbury oli pari minuuttia myöhemmin tekopaikassa toisessa päädyssä, mutta Vetri veti pidemmän korren.

Santeri Pakkanen venyttää komean torjunnan.

Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä vajaa vartti, Bradbury lopulta onnistui. Joel Laitinen ja Noel Hasa prässäsivät pallon vastustajalta, ja Ossi Torniainen syötti Bradburyn yksin läpi. Englantilainen malttoi mielensä ja kuskasi pallon varmasti maaliin. Ottelu oli lopullisesti ratkennut.

”Minulla oli siinä jo aiemmin hyvä paikka, mutta maalivahti torjui vedon, ja se jäi vähän harmittamaan. Tällä kertaa olin ihan vapaana linjan takana, niin ajattelin, että en anna mahdollisuutta torjua, vaan kiersin maalivahdin ja laitoin tyhjiin”, yhdeksännen sarjamaalinsa viimeistellyt Bradbury veisteli.

Lui Bradbury etenee tekopaikkaan, mutta tässä tilanteessa maalivaahti veti pidemmän korren.
Lui Bradbury juhlii 3–0-maaliaan.
Leo Kyllönen ja Lui Bradbury juhlivat maalia.

Varsinaisen peliajan viime minuuteilla Leo Kyllönen kävi vielä kaunistelemassa voittolukemat 4–0:aan Bradburyn syötöstä. Ottelun jälkeiset voittorituaalit kannattajien edessä olivat perinpohjaiset ihan ansiosta.

Leo Kyllönen laukoo loppulukemat 4–0.
Leo Kyllönen nautti maalinteosta.

Priha ei vielä juhlinut

Päävalmentaja Topi Priha oli ottelun jälkeen tyytyväinen tärkeisiin pisteisiin, mutta ei suostunut vielä puhumaan noususta.

”Ensimmäisen jakson alku oli meille hankala. JJK:lla on hyvin organisoitu systeemi ja pelaajat kykenivät toteuttamaan sitä. Me olisi voitu olla vähän suoraviivaisempia, jotta olisi saatu JJK vetäytymään ja pelinavaamiselle olisi jäänyt paremmin tilaa. Mutta tulos toki kelpaa”, Priha analysoi.

Kaupin yleisömäärä 623 oli aivan mainio lukema, ottaen huomioon samana iltana Tampereella järjestetyt muut vähemmän kiinnostavat palloilutapahtumat.

Joukkue ei päässyt otteluun kaikkein helpoimmista asemista, mutta tämä on Prihan mukaan normaalia kauden loppukahinoissa.

”Flunssa-aalto rysähti viime viikonloppuna niin, että meillä oli 4–5 pelaajaa ulkona. Peruttiin maanantain harjoitukset kokonaan, ettei loputkin pelaajat saa tartuntaa. Kohti viikonloppua sitten porukkaa parani, ja saatiin kova joukkue jalkeille”, Priha kertoi.

Kalle Huhta iski tärkeän 2–0-maalin alle viisi minuuttia ennen taukoa.

Kokoonpanossa on viime viikkoina ollut vaihtuvuutta välillä paljonkin, mutta tulosten perusteella taso riittää.

”Touko-kesäkuu meillä meni aika stabiililla kokoonpanolla. Pelaajat oli terveinä, ei ollut pelikieltoja, ja pisteitä tuli hyvin. Loppukaudesta tilanne on ollut vähän toinen. Tänään meillä oli esimerkiksi Jesse Huhtala ja Juho Heikkinen ulkona, mutta kiitettävästi löytyi korvaajia ja leveyttä penkiltä”, Priha kiitteli pelaajiaan.

Hymyt olivat herkässä ottelun jälkeen kannattajien edessä.

Sarjanousu katkolla Oulussa

Ylemmän jatkosarjan kolmanneksi viimeinen kierros pelattiin loppuun lauantaina, ja RoPS kukisti SalPan maalein 3–1 nousten sarjan kakkoseksi. TamUn johto on kuusi pistettä, ja maaliero on 17 maalia RoPSia parempi.

Suora nousu Ykkösliigaan ei siis vielä matemaattisesti ratkennut, mutta se on yhden sarjapisteen päässä – eikä sitäkään välttämättä tarvita.

Seuraavat Ykkösen ylemmän jatkosarjan ottelut pelataan vasta parin viikon päästä lauantaina 10.10. Silloin TamU matkustaa OLS:n vieraaksi Ouluun, ja tasapeli tässä ottelussa riittää varmistamaan sarjanousun. Tappion tullen jäädään odottelemaan samana päivänä tuntia myöhemmin pelattavan RoPS – JJK -ottelun tulosta.

Ouluun matkustaa paljon kannattajia junalla, joka lähtee Tampereelta kohti Oulua 10.10. kello 8.02. Siltä varalta että jotain juhlittavaa on, paluujunaksi kannattaa valita kello 20.55 lähtevä yöjuna.


Ykkönen

4 – 0

( 2 – 0 )

12′ Lauri Kesti
42′ Kalle Huhta
78′ Lui Bradbury
88′ Leo Kyllönen

Yleisöä:
623

Yleisöä:
623

25 Santeri Pakkanen
4 Ardian Kovaqi
5 Joel Laitinen 88'
8 Rasmus Lehtonen 64'
10 Taha Özcelik
15 Joonas Rantala C
17 Lauri Kesti 64'
19 Lui Bradbury 88'
22 Rasmus Väisänen
29 Kalle Huhta 72'
33 Joona Malinen
1 Joonas Immonen
2 Jani Alaperä
6 Noel Hasa 64'
7 Janar Georg 88'
9 Jesse Huhtala
11 Justus Rantanen
18 Ossi Torniainen 64'
21 Juho Enbuska 88'
23 Leo Kyllönen 72'
1Lauri-Eemil Vetri
3Berat Akdogan
4Valtteri Kangasniemi 74'
10Jonathan Dynuyin
17Peter Uzezi Imonioro 66'
19Nikolas Liimatainen 66'
20Akusti Jalasvaara 82'
21Onni Schroderus 66'
22Daniel Wacklin
25Veikko Ojala 43'
72Kaarlo Rintamäki C
30Aleksi Oikarinen
9Arian Goljahanpoor 66'
11Eevert Sainila 66'
14Lauri Suutarinen 43'
15Lenni Rainerma 87' 82'
24Samuel Kähäri
33Alex Tolra
52Jarkko Heimonen 66'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut kumppanit

25.9. TamU - JJK 4 – 0

26.9. LiePa - TamU naiset 3 – 1

26.9. TamU 2 - TP-T 1 – 2

10.10. klo 15 OLS - TamU

klo - TamU naiset

3.10. klo 14 TPV 2 - TamU 2