Paikallis­pelistä tuli Sinipaitojen maalijuhla

Tampere Unitedin kauden ensimmäinen paikallisottelu Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan päättyi Sinipaitojen suvereeniin 5–1-voittoon. Niilo Jalkanen ja Juho Heikkinen tekivät kaksi maalia mieheen, ja Toni Toijala säesti yhdellä osumalla. Varsinkin ensimmäinen tunti oli joukkueelta hurmoksellinen esitys, joka lupaa hyvää tuleviinkin otteluihin. Ottelun yleisömäärä jäi 691 katsojaan sisältäen kaikki myydyt kausikortit, mutta tunnelma Tammelassa oli silti erinomainen.

(lisää…)

Pargas IF kaatui evakossa Kaupissa

Naisten edustusjoukkue otti mukavan 2–1 (1–0) voiton Pargas IF:stä hankien keskellä hyisessä lauantai-iltapäivässä. Kauden ensimmäinen kotipeli oli alun perin määrä pelata Pyynikin urheilukentällä, mutta ottelu siirrettiin lumikerroksen peittämältä ’Pynsältä’ Kaupin urheilupuistoon. Olosuhteiden takia otteluun saapui vain kourallinen yleisöä, mutta paikalle saapuneet saivat nähdä hyvin taistelleen Tampere Unitedin.

(lisää…)

Tehottomuus maksoi Cupin jatkopaikan

Tampere Unitedin cup-juna pysähtyi tänä vuonna heti ensimmäiselle asemalle, sillä FC Interin kakkosjoukkue haki Tammelan stadionin hyisessä keskiviikko­illassa voiton rangaistuspotku­kilpailun jälkeen. Varsinainen peliaika päättyi maalittomana, vaikka TamU loi hyökkäyksiä jatkuvalla syötöllä. Viidesti oltiin jopa sellaisessa tekopaikassa, josta pallo tavallisesti saadaan verkon perukoille. Interilläkin oli toki muutama vaarallinen hyökkäys, ja etenkin toisen jakson lopulla turkulaiset näyttivät vaarallisilta. Pilkuille mentiin kuitenkin suoraan maalittoman ysikymppisen jälkeen, ja niissä vierailijat veivät voiton maalein 2–4.

(lisää…)

Pyynikin ihme jäi vain etäiseksi haaveeksi

Miesten kakkosjoukkueen tie Suomen Cupissa nousi pystyyn kolmannen kierroksen ottelussa, kun Veikkausliigassa pelaava Ekenäs IF haki Pyynikin urheilukentältä selvä 0–11 (0–5) -voiton. Ensimmäisellä jaksolla TamU taisteli urheasti ja uhrautuvasti, ja pystyi pitämään vieraat kohtalaisen hyvin poissa tekopaikoilta. Pelitilannemaaleja ei nähty, kun Sinipaitojen boksipuolustus toimi hyvin, mutta syötönkatkot johtivat lukuisiin kulmapotkuihin ja rikkeet vapaapotkuihin, ja näistä erikoistilanteista rutinoitunut EIF iski viisi maalia. Tämän jälkeen toinen jakso oli pelkkää kosmetiikkaa.

(lisää…)

Sarjan avaus­kierrokselta selvä voitto SalPasta

Hetkinen hei…? Ehtikö peli vielä edes alkaamaan ja TamU johtaa jo 0–1? Näihin fiiliksiin heräsivät kentällä olleet joukkueet, molempien joukkueiden taustat sekä yleisö. Janika Ilvesoksa rymisteli suoraan avauspotkun jälkeen rikkoen Salpalinjan, ja iskie maalin kotijoukkueen verkkoon. Näinkö kausi aloitetaan? Ja olisiko se nyt sitten tämä kausi jolloin sinipaidat nousevat kakkoseen? Varmasti jos, peleihin lähdetään tälläisella vauhdilla, tahdolla ja itseluottamuksella, ja loputkin selvän 1–3 (0–3) -voiton arvoisesti.

(lisää…)

TamU joutui tyytymään tasa­peliin Tapiolassa

Tampere United joutui taipumaan Tapiolassa nihkeään 1–1-tasapeliin, vaikka johti ottelua lähes koko ottelun ajan. Julius Stenroos siirsi TamUn johtoon jo alle vartin pelin jälkeen, ja Hongan tasoitus syntyi pilkulta vasta varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. TamUlla oli ollut tätä ennen muutama tilaisuus niitata peli toisella osumalla, mutta rehellisyyden nimissä Hongan tasoitus oli toisella jaksolla huomattavasti TamUn maalia lähempänä.

(lisää…)

Miten ensimmäinen Tammelan ottelu­tapahtuma sujui?

Sunnuntaina 7.4. pelattiin Tampere Unitedin ensimmäinen virallinen sarjaottelu uudella Tammelan Stadionilla. Tuohon päivään kulminoitui monien kuukausien ja jopa monen vuoden työ. Ottelutapahtuma oli kokonaisuudessaan huikea, mutta Tammela tarjoaa mahdollisuudet kehittää tapahtumaa vielä tästäkin paremmaksi. Tampere Unitedin promoottori Henri Ekman kertoo miten ottelutapahtuma Tammelassa sujui.

(lisää…)

Tammelan avaus­ottelusta voitto Janar Georgin maalilla

Sunnuntaina päästiin juhlimaan Tammelan uuden stadionin ensimmäistä voittoa sarjapeleissä, kun Tampere United peittosi Vantaan Jalkapalloseuran numeroin 1–0 (0–0). Joukkueen pelissä on vielä paljon kehitettävää, mutta Janar Georgin maali ja täydet pisteet toivat hymyn koko seurayhteisön huulille.  Ottelun yleisömäärä oli komea 1191, jota pönkitti mukavasti paikalla olleet parisensataa kutsuvierasta.

(lisää…)

Pala Pyynikkiä uudella Tammelan stadionilla

Tampere Unitedin otteluista on saanut Pyynikin Brewing Companyn oluita jo kaudesta 2016 alkaen. Miesten edustusjoukkueen pelit siirtyvät tällä kaudella Tammelan stadionille, ja panimoyhteistyö jatkuu jo yhdeksättä vuottaan. Tammelan stadionin 3. kerroksen sisätiloissa sijaitsevalta TamU-klubilta ja TamUn VIP-tiloissa tarjolla on tuttuja Pyynikin Brewingin tuotteita Mosaic Lagerista muihin sinivihreän seurayhteisön kestosuosikkeihin.

(lisää…)

Kausikortin voi edelleen ostaa TamU-kaupasta

Kausikortit historialliselle ensimmäiselle kaudelle uudella Tammelan stadionilla ovat edelleen myynnissä TamU-kaupassa. Viimeistään eilen tiistaina ostetut kausikortit on jo postitettu, ja tänään keskiviikkona tai myöhemmin tällä viikolla ostetut kausikortit ovat noudettavissa sunnuntaina 7.4. klo 13.00 pelattavan kauden avausottelun lipun­myynnistä. Noutamatta jääneet kausikortit postitetaan heti avausottelua seuraavana maanantaina.

(lisää…)

Auta Tampere Unitedia talous­haasteiden keskellä

Tampere United uutisoi viime viikolla haasteellisesta taloustilanteestaan. Kauden 2023 alijäämäinen tulos sekä yleisen taloustilanteen ja yritysten vaikeuksien tuomat haasteet kauden 2024 yhteistyö­kumppanuuksien myynnissä ovat johtaneet siihen, että seurayhteisön tukea tarvitaan enemmän kuin koskaan. Sinivihreä seurayhteisö onkin vastannut hyvin huutoon, ja esimerkiksi kausikorttien myynti on jo saavuttanut budjetin mukaisen tavoitteensa. Tässä uutisessa on kerrottu eri tavoista, joilla Tampere Unitedia voi auttaa selättämään taloushaasteet.

(lisää…)

Tammelan Stadionin palvelut Tampere Unitedin kotiotteluissa

Pelaaminen uudella Tammelan stadionilla on iso panostus Tampere Unitedille. Moni on varmasti miettinyt, millainen TamUn ottelutapahtuma on. Mikä on TamU-klubi? Mistä tullaan sisään? Millaisia ruokapalveluja on tarjolla? Tässä uutisessa Tampere Unitedin promoottori Henri Ekman avaa Tammelan stadionin palveluita.

(lisää…)

Kenelle ottelu­tapahtumien tulot menevät? – Lue tilanne­raportti ottelu­tapahtum­ista

Pelaaminen uudella Tammelan stadionilla tekee pian alkavasta Kakkosen kaudesta erityisen Tampere Unitedille. Moni on varmasti miettinyt, millainen TamUn ottelutapahtuma on. Viekö Ilves kaikki rahat? Onko stadion kelta-vihreä? Saako stadionilta hyvää olutta? Millaisia ruokapalveluja on tarjolla? Saako TamU vaikuttaa mihinkään? Tässä Tampere Unitedin promoottori Henri Ekman kertoo tilanteesta Tammelan stadionin suhteen. Huomenna julkaistaan erillinen uutinen, jossa kerrotaan tarkemmin Tammelan Stadionin palveluista.

(lisää…)

Miesten Suomen Cupin 2. kierroksen ottelut aseteltu

Tampere Unitedin miesten Kakkosjoukkueen ja miesten Kolmosjoukkueen Suomen Cupin toisen kierroksen ottelut on saatu aseteltua. Kakkosjoukkue kohtaa Vitosessa pelaavan FC Kangasalan sunnuntaina 24.3. klo 20.00 Pirkkahallissa. Kolmosjoukkue kohtaa Nelosessa pelaavan Nokian Palloseuran Kakkosjoukkueen keskiviikkona 27.3. klo 20.00 Kaupin Urheilupuistossa.

(lisää…)

Kausikortit postitetaan tällä viikolla – osta omasi nyt!

Kausikorttien myynnissä on loppukirin aika, sillä sarjakauden avausottelu VJS:ää vastaan pelataan vajaan kolmen viikon kuluttua sunnuntaina 7.4. Tammelan stadionilla. Jo aiemmin kausikorttinsa ostaneille kausikortteja aletaan postittaa jo kuluvalla viikolla, mutta kausikortteja on myyty niin paljon, että niitä on jouduttu tilaamaan painosta lisää. Siksi osa kausikorteista postitetaan niin, että ne tulevat perille vasta huhtikuun puolella. Kausikorttiin sisältyy kauden kulusta riippuen 12–13 Kakkosen ottelua sekä mahdolliset Suomen Cupin ja nousukarsintojen kotiottelut, ja se tulee huomattavasi irtolippuja edullisemmaksi. 

(lisää…)

Kumppanitilaisuus Tammelan Stadionilla

Tampere United järjestää sunnuntaina 10.3. sekä tiistaina 14.5. Tammelan Stadionilla ilmaisen kutsutilaisuuden uusille sekä vanhoille yhteistyökumppaneille. Tilaisuudessa tutustutaan upouuteen Tammelan Stadioniin, TamUn nykytilanteeseen sekä tulevaisuuden­suunnitelmiin.

(lisää…)

Irtoliput myyntiin torstaina 7.3.

Miesten edustusjoukkueen Kakkosen B-lohkon otteluiden irtoliput tulevat myyntiin torstaina 7.3. kello 12.00. Tampere Unitedin lippukumppanina kaudella 2024 toimii lippu.fi. Torstaina lippu.fi-verkkokauppaan tulevat myyntiin myös VIP-irtoliput sekä VIP-kausikortit.

(lisää…)