Salon kirous jatkui lauantaina

22/09/2026 TamU
Otteluraportti

Murheellinen saldo SalPan vieraana sai jatkoa, kun lauantain ottelu päättyi runsasmaaliseen 6–4 (1–2) tappioon. Ottelun ensimmäinen puolisko sujui Sinipaidoilta hyvin, mutta toisella jaksolla nähtiin ennennäkemätön romahdus. Tavallisest neljä maalia riittää jalkapallo-ottelussa ainakin jonkinlaisille pisteille, mutta nyt nähtiin että tämä ei ole automaattinen totuus.

Ykkönen

6 – 4

  • SalPa osoitti olevansa hurjassa syys­kunnossa ja nousi TamUn pää­vastustajaksi sarja­taulukon toiseksi.
  • TamUn etumatka sarjan kärjessä on yhä reiluhko viisi pistettä, kun kolme ottelua on pelaamatta.
  • TamU on nyt pelannut viisi ottelua Salossa, ja lauantain peli viisin­kertaisti näissä peleissä tehtyjen maalien määrän.
Katso kooste

Ensimmäinen jakso suunnitelmien mukaan, tiivistä puolustamista. Paikkoja useampaankin maaliin oli. Kokonaisuutena valtava työmäärä valui hukkaan toisen jakson alkupuoliskolla

- Topi Priha
Päävalmentaja

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta TamU pääsi siirtymään johtoin kuin varkain, kun ottelua ei oltu pelattu kymmentäkään minuuttia. Rasmus Väisänen avasi hyvin laitaan, jossa Kalle huhta eteni kotijoukkueen rangaistusalueen tuntumaan ja syötti pallon ohi kirmanneelle Lui Bradburylle, joka sijoitti pallon varmasti takakulmaan ohi maalivahti Onni Rintamäen.

Muutaman minuutin päästä TamU oli tuplata johtonsa, kun rangaistualueen rajalle vapaaksi unohtunut Huhta pääsi laukomaan pääsi laukomaan suoraan Noel Hasan mainiosta syötöstä. Vieraskatsojien suureksi harmiksi pallo kimposi kuitenkin ylärimasta takaisin kentälle.

Seuraavan maalin teki SalPa, kun Yu MIyazaki syötti Olli Jakosen oikealta läpi. Jakonen ajautui pieneen kulmaan, mutta tarkka laukaus upposi maalin perukoille ja peli oli tasan.

Ottelu jatkui vauhdikkaana, ja vartin päästä TamU siirtyi taas johtoon. Yksin kahta puolustajaa vastaan taistellut Lui Bradbury kaadettiin rangaistusalueella erikoisella keskivartalon pulkalla, josta tuomari näytti epäröimättä pilkkua.

Rangaistuspotkua antamaan asteli edellisen ottelun tapaan Joonas Rantala joka ei tälläkään kertaan erehtynyt. SalPa-vahti Onni RIntamäki aavisti oikein, muuta ei mahtanut Rantalan tarkalle ja voimakkaalle laukaukselle mitään.

Sinipaitojen taivas synkkenee toisella jaksolla

Toiselle jaksolle lähdettiin TamUn 1–2-johdossa, ja ensimmäinen voitto Salossa näytti täysin mahdolliselta. Ensimmäinen takaisku koettiin kuitenkin noin vartin pelin jälkeen.

Salo loi tilanteessa pahan hässäkän TamUn maalille. Pallo päätyi Yu Miyazakille, jonka ensimmäisen laukauksen topparin paikalle palannut Taha Özcelik ehti blokkaamaan. Pallo kimposi kuitenkn takaisin Miyazakille, jonka toinen laukaus upposi takakulmaan, ja näin peli oli tasan 2–2.

Seuraavaa takaiskua ei tarvinnut odottaa kymmentäkään minuuttia. Sinipaitojen heikko kulmapotku jäi kotijoukkueen haltuun, ja seuranneen salamannopean vastahyökkäyksen päätteeksi pallo pelattiin boksin kulmalle edenneelle Ermal Rrustemille joka viimeisteli kliinisesti tilanteeksi 3–2

Tässä vaiheessa alkoi näyttää siltä, että TamU oli sokissa SalPan siiryttyä nopeassa tahdissa johtoon, ja kotijoukkue pelasi hurmoksessa saatuaan vastustajansa köysiin. Pian Rrustemi oli jälleen pahanteossa, kun Shotaro Kadowakin keskitys löysi hänet täysin vapaana boksin kulmalta. SalPan kasvatti laukoi juoksusta hienon volleyn, joka laittoi verkon tötterölle 4–2-maalin arvoisesti.

Valonpilkahduksen tunnelin päähän toi Leo Kyllönen, joka riisti ensin pallon keskialueella, käytti sen Kristoffer Riihilahdella, ja sai pelivälineen takaisin rangaistusalueen rajalla. Tarkka laukaus kotijoukkueen puolustajien keskeltä meni sisään tolpan juuresta, ja peli oli lukemissa 4–3.

Pallo vietiin keskiympyrään, ja heti kävi selväksi, että valo tunnelin päässä olikin vastaan tuleva pikajuna. TamUn koko kentällisestä tultiin todella nopean ja helpon näköisesti läpi, ja SalPan maalitykki Olli Jakosen osuma oli todella tyylikäs. Sinipaidat oli jälleen kahden maalin takaa-ajoasemassa, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä seitsemän minuuttia.

Päävalmentaja Topi Priha kertoi ottelun jälkeen, että SalPan 4–2-maalin jälkeen haettiin taktisia muutoksia, kun Kristoffer Riihilahti ja Justus Rantanen vaihdettiin hyökkäyspäähän.

”Meillä oli siinä oljenkorsi, ja tehtiin muutama muutos. Siinä kohtaa kun teimme 4–3-kavennuksen, olin varma että saamme riittävät paikat tasoitukseen, mutta homma katkesi siihen kun 40 sekunnissa kilahti taas omissa”, Priha kertoi ottelun jälkeisessä haastattelussa.

Lopullisen naulan TamUn arkkuun kävi naulaamassa Yu Miyazaki joka pelattiin paitsion rajamailta yksin läpi. Liukas hyökkääjä kiersi vastaan tulleen Santeri Pakkasen ja sijoitti pelivälineen takakulmaan.

Sinipaidat saivat balsamia haavoihinsa lisäajan loppulla, kun pallo jäi kimpoilemaan SalPan maalin edustalle kulmapotkun jälkitilanteessa. Pallo päätyi lopulta Joel Laitiselle, joka kavensi lukemiksi 6–4. Tämä jäi myös ottelun viimeiseksi maaliksi, ja TamU joutui lähtemään kotimatkalle ilman pisteitä.

Topi Priha: ”työnteko jatkuu”

Päävalmentaja Priha ei alkanut selittelemään surullista lopputulosta.

”Ensimmäinen jakso suunnitelmien mukaan, tiivistä puolustamista. Paikkoja useampaankin maaliin oli. Kokonaisuutena valtava työmäärä valui hukkaan toisen jakson alkupuoliskolla. Yhtä selkeää syytä kymmenen minuutin romahdukselle on tässä hetkessä vaikea löytää”, Priha sanoi.

Kunnioitetaan tulosta ja onnitellaan vastustajaa. Tällä hetkellä on viisainta myöntää SalPan paremmuus kuin selitellä.

Seuraavia askelmerkkejä Priha kuvaa ytimekkäästi.

”Työnteko jatkuu. Me kaivamme puuttuvat neljä pistettä lopuista otteluista.”

Nousutaistelu jatkuu jo perjantaina

Pelit jatkuvat Kaupin jalkapallostadionilla jo tulevana perjantaina 25.9. kello 19.00. Vastaan tulee ylemmän jatkosarjan viimeisellä sijalla majaileva JJK. Jyväskyläläisillä ei ole enää panosta loppukauden peleissä, sillä myös nousukarsintaan oikeuttava kakkossia on karannut tavoittamattomiin.

TamU sen sijaan tarvitsee päävalmentaja Prihan mainitsemat neljä pistettä jäljellä olevista kolmesta ottelusta. On selvää, että kolme pistettä JJK:lta veisi TamUn hyvin lähelle sarjanousua.

Tule kannustamaan Sinipaidat voittoon ja sitä kautta askeleen lähemmäksi Yllösliigaa. Liput otteluun ovat myynnissä Lippu.fi-verkkokaupassa.


Ykkönen

6 – 4

( 1 – 2 )

8′ Lui Bradbury
36′ Joonas Rantala (rp)
82′ Leo Kyllönen
90+5′ Joel Laitinen

Yleisöä:
665

19′ Olli Jakonen
58′ Yu Miyazaki
65′ Ermal Rrustemi
69′ Ermal Rrustemi
83′ Olli Jakonen
58′ Yu Miyazaki

Yleisöä:
665

25 Santeri Pakkanen 59'
4 Ardian Kovaqi
5 Joel Laitinen
6 Noel Hasa 66'
10 Taha Özcelik
15 Joonas Rantala C 51' 53'
19 Lui Bradbury 75'
22 Rasmus Väisänen
28 Joona Malinen
29 Kalle Huhta 66'
30 Juho Heikkinen 75'
1 Joonas Immonen
2 Jani Alaperä
8 Rasmus Lehtonen
11 Justus Rantanen 75'
16 Kristoffer Riihilahti 75'
17 Lauri Kesti
18 Ossi Torniainen 66'
21 Juho Enbuska 66'
23 Leo Kyllönen 53'
12Onni Rintamäki
4Topias Dementjeff
6Joshué Ndakala
7Ermal Rrustemi 77'
17Yao Koble 49'
18Joni Kauko 90'
19Niklas Jokiniemi 57'
20Olli Jakonen
22Shotaro Kadowaki
24Yu Miyazaki 85'
28Sadat Seidu 43' 80'
1Joonas Koski
8Oskari Jakonen 80'
9Mauro Lulli 77'
10Gezim Voca
13Jasper Kostian 90'
15Juho Heikkilä
23Reino Ruponen
27Trissa Traore

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut kumppanit

19.9. SalPa - TamU 6 – 4

12.9. TamU naiset - IFK Mariehamn 4 – 1

19.9. TamU 2 - NoPS 2 – 1

25.9. klo 19 TamU - JJK

26.9. klo 15 LiePa - TamU naiset

26.9. klo 14 TamU 2 - TP-T