Naisten edustukselle pisteet matkaan saarelta

29/07/2025 TamU naiset
Otteluraportti

Naisten edustus matkusti lauantaina IFK Mariehamnin vieraaksi Ahvenanmaalle pelaamaan toukokuulta siirretyn pelin. Lauantai oli joukkueelle jälleen pitkä päivä, sillä juna lähti Tampereelta kohti Turun satamaa varhain aamulla tuttuun tapaan. Ottelu pelattiin klo 18 poikkeuksellisesti Wiklöf Holfing Arena B:lla eli stadionin vieressä olevalla harjoituskentällä. 

Naisten Kolmonen

1 – 3

  • Maarianhaminasta jälleen voitto.
  • TamU on kolmen ottelun voittoputkessa ja on saanut kaivattuja onnistumisia
  • Seuraavassa ottelussa vastassa paikallisvastustaja TPV

Peliin lähdettiin niukalla kokoonpanolla, sillä naisilla oli vain yksi vaihtopelaaja mukana. Pelin aikana naiset kuitenkin todisivat sen, että taistelutahtoa sekä sinnikkyyttä ei keneltäkään puuttunut. Tämä tuottikin pelin edetessä tulosta vaikean alun jälkeen. 

Ottelu alkoi haasteellisesti ja pitkä matkustuspäivä näkyi naisten pelaamisessa ensimmäisen 15 minuutin aikana. IFK sai paremman otteen ja loi painetta TamUn kenttäpuoliskolle. IFK pääsi rakentelemaan laitojen kautta tilanteita Sinipaitojen maalille. Silja Korhonen piti joukkuetta pystyssä ensimmäisen jakson juomataukoon asti. 

Helle painoi jaloissa ja IFK jatkoi paineistusta TamUn kenttäpuoliskolla. Vain muutama minuutti juomatauosta kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon 26 peliminuutin kohdalla Claudia Bäckin maalilla. TamU sai ottelusta paremmin kiinni takaiskun jälkeen ja tasoitti pelin 10 minuuttia myöhemmin. Hyökkääjä Janika Ilvesoksa pääsi viimeistelemään tasoitusmaalin kulmapotkun jälkitilanteesta. 

TamUn pallollinen peli parani ottelun edetessä ja pelin painopiste siirtyi kotijoukkueen päähän. Sinipaidat tekivät vielä johtomaalin juuri ennen taukoa. Silja Korhonen avasi Emilia Nummiselle, joka avasi pitkän pallon kohti Kerttu Ritaria, Ritari karkasi puolustajilta ja viimeisteli pallon maaliin. Tauolle siirryttiin TamUn 2-1 johdossa. 

Toinen jakson alussa IFK pyrki avaamaan pitkällä pallolla ja sai ajoittain luotua painetta Tamperelaisten kenttäpuoliskolle. Vaaralliset maalintekotilanteet jäivät kuitenkin vähäisiksi, TamUn peittäessä vetoja aktiivisesti. Yksi vaihtopelaaja alkoi näkymään Sinipaitojen pelissä ja pohkeet alkoivat kramppaamaan useammalla pelaajalla vuorollaan. Tiivillä vaihtopyörityksellä saatiin jalkoja avattua sen verran, että 11 pelaajaa pysyi koko ajan kentällä. 

Keskikentällä uurastanut Jenni Pyyhkälä toi TamUn taisteluun hieman helpotusta kaukolaukauksellaan, joka upposi ylänurkkaan, kun pelikellossa oli 80’. 1-3 johtoasema helpotti henkisesti TamUn pallollista peliä. Johtoasemassa Sinipaidat pelasivat fiksusti ja pitivät palloa eivätkä päästäneet kotijoukkuetta vaarallisille tekopaikoille. TamU nappasi saarelta näin ollen kolme pistettä mukaansa.

Seuraava ottelu

Seuraavan ottelun TamUn naisten eduustusjoukue pelaa keskiviikkona 30.7. klo 19.00 kun vuorossa on odotettu paikallisottelu Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan. Peli on Paltsarien isännöimä ja se pelataan Lamminpään Urheilukentällä. Tervetuloa Lamminpäähän kannustumaan naiset voittoon!

Naisten Kolmonen

1 – 3

( 1 – 2 )

Yleisöä:

89′ Sofia Stenbacka

Yleisöä:

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

19.10. JJK - TamU 5 – 0

27.9. TamU naiset - FC HaPo 5 – 3

4.10. FC Haka j. - TamU 2 5 – 0

klo - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2