Verkkaisesti alkanut osakeanti kiihtyy

26/08/2025 TamU
Uutinen

Tampere United jalkapallo Oy:n osakeanti alkoi hiukan varkain keskellä parasta lomakautta heinäkuussa, mutta syksyn viiletessä linjat ovat kuumenneet, ja osakemerkintöjä on saatu jo ihan mukavasti. Lisäksi parhaillaan moni miettii, millaisen summan haluaa sijoittaa, ja osuuko valinta B- vai C-sarjan osakkeisiin. Tässä vaiheessa käynnissä oleva anti on tuottanut 3 850 euroa, joka on kertynyt sekä aivan pienistä että hiukan suuremmista merkinnöistä.

Osakeanti

  • Osakeannissa on merkittävänä Tampere United jalkapallo Oy:n uusia B- ja C-sarjan osakkeita.
  • B-sarjan osakkeiden merkintä­hinta on 170 € ja C-sarjan 30 €. Osakkeet tulee merkitä viiden osakkeen sarjoissa.
  • Jalkapalloseura Tampere United ry on myös osakeannin jälkeen yhtiön selkeä pääomistaja.

Toivoisin että mahdollisimman moni tekisi merkintä­sitoumuksen vaikka nyt heti tällä viikolla. Sillä on konkreettista merkitystä, kun valmistaudumme kauteen 2026.

- Ville Salonen
Hallituksen puheenjohtaja

Osakeannin aloitus osui keskelle lomakautta, koska siitä päätettiin juuri ennen juhannusta samassa yhtiökokouksessa, jossa miesten edustusjoukkuetta pyörittävälle yhtiölle valittiin uusi hallitus. Osakeannin aloitusta ei haluttu turhaan viivästää.

Tuolloin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin pitkän linjan jalkapallomies Ville Salonen, joka vaikuttaa TamUssa myös P13-joukkueen vastuuvalmentajana.

”Osakeannissa kerätty summa ei vielä ole valtavan suuri, mutta toki silläkin on jo merkitystä. Viime vuoden annissa purkautui varmasti seuran kannattajien suurin tarve omistaa palanen omaa seuraa, joten ei tietysti voidakaan odottaa ihan samanlaista nopeaa alkua kuin silloin saatiin”, Salonen toteaa.

Toisaalta osakeanti jatkuu tällä kertaa aina maaliskuun 2026 loppuun asti, joten sen puolesta merkinnällä ei välttämättä ole monen mielessä kiire.

”Toivoisin että mahdollisimman moni tekisi merkintäsitoumuksen vaikka nyt heti tällä viikolla. Sillä on konkreettista merkitystä, kun valmistaudumme kauteen 2026”, Salonen vetoaa.

Merkitse osakkeita nyt

Tampere United jalkapallo Oy laskee osakeannissa liikkeelle uusia B- ja C-sarjan osakkeita. Osakkeiden merkintähinnat ovat samat kuin vuoden 2024 osakeannissa, eli viisi äänioikeudellista B-sarjan osaketta maksaa yhteensä 850 € ja viisi C-sarjan osaketta yhteensä 170 €. Merkintähinnan voi maksaa myös neljässä erässä siten, että koko merkintäsumma tulee olla maksettu viimeistään 31.3.2026.

Tampere United jalkapallo Oy:n pääomistaja on emoseura eli Jalkapalloseura Tampere United ry, joka omistaa 5000 K-sarjan osaketta. Yhtiöllä on lisäksi 116 muuta osakasta, jotka omistavat ennen osakeantia yhteensä 180 B-sarjan osaketta ja 605 C-sarjan osaketta. Jalkapalloseura Tampere United ry:n äänivalta pysyy yli 93 %:ssa, vaikka kaikki annissa tarjolla olevat osakkeet merkittäisiin.

Toimi seuraavasti halutessasi merkitä osakkeita:

  1. Täytä merkintäsitoumus: DOCX tai PDF
  2. Toimita merkintäsitoumus Tampere United jalkapallo Oy:lle sähköpostitse osoitteeseen osakeanti@tampereunited.fi tai kirjepostina osoitteeseen Tampere United jalkapallo Oy, Kalevan puistotie 24 L 1, 33500 Tampere.
  3. Maksa osakemerkintä Tampere United jalkapallo Oy:n tilille merkintä­sitoumuksen ohjeen mukaisesti. Jos haluat maksaa erissä, ilmoita asiasta sähköpostitse osoitteeseen osakeanti@tampereunited.fi.

Osallistumalla osakeantiin olet mahdollistamassa Tampere Unitedin matkaa ylemmille sarjatasoille ja lopulta aina Euroopan kentille asti.

Antiin elo-syyskuun aikana osallistuvat saavat kiitokseksi VIP-lippuja jatkosarjan otteluihin. Vähintään viisi C-sarjan osaketta merkinneet saavat yhden VIP-lipun ja vähintään 5 B-sarjan osaketta merkinneet neljä VIP-lippua.

Nopeimmille osakeantiin osallistuneelle toimitetaan eksklusiivinen Tampere Unitedin huivi, jota ei voi hankkia muulla keinoin. Huiveja on edellisen osakeannin tiimoilta jäljellä vielä 20 kappaletta, eikä niitä tilata lisää.

Lisäksi jokainen B-sarjan osakkeita merkinnyt osakas kutsutaan kevään 2026 aikana osakasiltaan, jossa seuran ja miesten edustusjoukkueen avainhenkilöt kertovat valmistautumisesta tulevaan kauteen.

Lisätiedot

Lisätietoja osakeannista antavat:

  • Toimitusjohtaja Ville Dahlman (ville.dahlman@tampereunited.fi, 044 235 2435)
  • Puheenjohtaja Ville Salonen (ville.salonen@tampereunited.fi, 046 814 1441)

Infosivu: tampereunited.fi/osakeanti

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut kumppanit

11.4. SalPa - TamU 2 – 0

9.4. MuSa - TamU naiset 3 – 0

29.3. TamU 2 - ACE 1 – 3

15.4. klo 19 TPV - TamU

24.4. klo 19 P-Iirot - TamU naiset

25.4. klo 16 TamU 2 - FC Haka j.