Varhainen maali kantoi voittoon PaiHasta

29/04/2024 TamU naiset
Otteluraportti

Naisten edustusjoukkue otti jo kolmannen peräkkäisen voittonsa Kolmosen otteluissa, kun Paimion Haka kaatui Pyynikin urheilukentällä numeroin 1–0 (1–0). Olosuhteet Pyynikillä olivat tällä kertaa mainiot, kun lumisateen tilalle saatiin auringonpaistetta ja kymmenen asteen lämpötila. Varhainen johtomaali sai osan yleisöstä odottamaan ottelusta yhtä leppoisaa kuin säätilasta, mutta lopulta TamU sai tehdä täyden työn voiton eteen.

Naisten Kolmonen

1 – 0

  • Paluu pelikentille koitti nopeasti, sillä torstaisen Suomen Cupin ottelun joukkueella oli vain yksi lepopäivä.
  • Otteluun saatiin täysi 18 pelaajan kokoonpano, joten cup-rasitukset eivät pahemmin vaikuttaneet joukkueen pelaamiseen.
  • TamUlla on kolmen pelatun ottelun jälkeen täydet yhdeksän pistettä.

Laadukkaimmilla ratkaisuilla ja maltilla viimeisissä syötöissä olisimme ehkä voineet lisätäkin johtoasemaa muutamista toisen jakson paikoista, mutta varmasti pelaajien jaloissa vaikutti vielä torstaina pelattu Cupin ottelu.

- Pyry Virtanen
Valmentaja

Ottelu alkoi TamUn osalta terävästi, ja pelikellosta oli ehtinyt kulua vain kolme minuuttia, kun TamU iski maalin. Hyvän syöttökuvion päätteeksi pallo päätyi oikeaan laitaan Alina Matilaiselle, joka kuljetti pallon päätyrajalle. Jenni Särö pääsi sijoittamaan pallon Matilaisen syötöstä oikeaan alakulmaan ohi PaiHan maalivahdin.

Maalin jälkeen TamU pyrki kierrättämään palloa rauhassa ja hakemaan hyviä syöttöpaikkoja, mutta syötöt eivät napsuneet omille. Mitä pidemmälle ensimmäinen jakso eteni, sitä paremmin myös PaiHa pääsi otteluun mukaan ja pääsi muutamaan hyvännäköiseen hyökkäykseen TamUn puolustusalueella tekemistään pallonriistoista. Kiira Kaivola kuitenkin piti TamU-maalin puhtaana ensimmäisen jakson loppuun saakka.

Avauskokoonpano paistattelee Pyynikin auringossa.

Toisella jaksolla peli jatkui tasaisena taisteluna, ja molemmat joukkueet loivat maalipaikkoja. Emilia Nummisen loistava vapaapotku oli todella lähellä viedä Sinipaidat 2–0-johtoon, mutta pallo kolahti harmillisesti ylärimaan Suomen Cupissa nähdyn vapaapotkun tapaan. Lisäksi TamU loi lukuisia vaarallisia tilanteita vastustajan maalille Johanna Heikkisen kulmapotkuista, mutta tällä kertaa mikään niistä ei päätynyt maaliin.

Peli säilyi jännittävänä loppuun asti. TamU pyrki aktiivisesti lisäämään johtoaan, mutta paimiolaisten puolustus piti tiukasti pintansa. Lopulta TamU vei täydet kolme pistettä kotiin ja on tällä hetkellä sarjassa toisena.

Valmentaja Pyry Virtanen kuvaili ottelua kahden laadukkaan joukkueen kohtaamiseksi.

”Saimme tehtyä taas heti alkuun maalin, mutta tässä pelissä se vaikutti ehkä eri tavalla kuin pari viikkoa sitten Salossa”, Virtanen pohti.

”Johtomaalin jälkeen PaiHa pääsi paineistamaan meidän puolustusaluettamme, kun emme saaneet pidettyä kurissa omaa kenttätasapainoamme. Näin he pääsivät käyttämään hyväkseen keskikentän ja puolustuslinjan välistä tyhjää aluetta, ja iskivät vaarallisesti vastaan monia kertoja. Selvisimme sinnikkäällä puolustamisella sekä Kiiran muutamalla loistotorjunnalla.”

Toinen jakso oli Virtasen mielestä TamUlta selvästi parempi.

”Pelasimme huomattavasti kypsemmin ja saimme liikuteltua koko joukkuetta yhtenäisenä pakettina kentän eri alueilla, jolloin Paiha ei enää saanut niin vahvaa hallintaa keskialueesta.”

”Teimme myös fiksumpia ratkaisuja pallollisena ensimmäiseen puolikkaaseen verrattuna. Laadukkaimmilla ratkaisuilla ja maltilla viimeisissä syötöissä olisimme ehkä voineet lisätäkin johtoasemaa muutamista paikoista, mutta varmasti pelaajien jaloissa vaikutti vielä torstaina pelattu Suomen Cupin ottelu”, Virtanen summaa.

Sarjaa johtaa yhden maalin verran TamUa paremman maalieron turvin FC Nokia. SInipaidoilla on tilaisuus nousta sarjan kärkeen heti tulevana perjantaina 3.5. kun FC Nokia ja TamU kohtaavat Nokian Menkalassa klo 19.30 alkavassa ottelussa.

Tästä alkaa kolmen ottelun mittainen vieraskiertue, joka vie Sinipaidat Nokian jälkeen ensin Maarianhaminaan ja sitten Lietoon. Seuraava kotiottelu pelataan vasta lauantaina 25.5. kun sarjanousija Apassit vierailee Pyynikin urheilukentällä.

Naisten Kolmonen

1 – 0

( 1 – 0 )

3′ Jenni Särö

Yleisöä:
34

Yleisöä:
34

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

12.10. HJS - TamU 3 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

20.10. klo 16 TamU - HJS

klo - TamU naiset

klo - TamU 2