Jesse Miettinen valmentaa P11-joukkuetta

17/10/2026 Seura
Uutinen

Vasta 19-vuotias Jesse Miettinen löysi tiensä TamUn valmentajarekryn kautta P11-joukkueen vastuuvalmentajaksi. Jalkapallo on ollut osa nuoren miehen elämää jo pitkään sekä kentällä että kentän laidalla.

”Hämeenlinnassa kävin HJS:n junioripolun, ja sitten pelasin Ilveksen 17-vuotiaiden joukkueessa, kun muutin opintojen perässä Tampereelle. Nykyään keskityn täysillä futsaliin Pirkkalan PJK:ssa. Valmentaminen ja ohjaaminen on tullut mukaan koulun kautta, kun valmistuin keväällä liikuntaneuvojaksi”, Miettinen kertoo polustaan jalkapallon parissa.

Miettinen odottaa uutta päävalmentajapestiä innolla.

”Minulla on ollut pitkään ajatuksena, että haluaisin valmentaa ihan kunnolla ja ottaa enemmän vastuuta. Siinä mielessä olen myös innoissani, että pääsen hyödyntämään kaikkea koulussa opittua. Siellä on opiskeltu kaikkea valmentamiseen liittyvää aina kausisuunnitelman teosta alkaen. Odotan että pääsen tuomaan omaa omaa identiteettiä esille jalkapalloon, liikuntaan ja urheiluun liittyen.”

Miettinen näkee 11-vuotiaiden valmentamisen jalkapalloa isompana kokonaisuutena. Teini-iässä monet uudet kiinnostuksen kohteet nostavat nuorilla päätään.

”Haluan valmistaa lapsia nuoruuteen ja liikunnalliseen ja urheilullisempaan elämään, tavoitteellista urakehitystä jalkapallossa unohtamatta”, Miettinen linjaa.

Jesse Miettinen työmaallaan.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut kumppanit

10.10. OLS - TamU 0 – 1

26.9. LiePa - TamU naiset 3 – 1

30.9. TPV 2 - TamU 2 1 – 3

18.10. klo 15 TamU - RoPS

klo - TamU naiset

klo - TamU 2