Pitkään odotettu Tammelan stadionin avasottelu pelataan sunnuntaina 7.4. klo 13.00 alkaen. Katsomoihin pääsee jo klo 11.30 alkaen ja TamU-klubille stadionin 3. kerroksen sisätiloihin jo klo 9.00 alkaen. TamU-klubille pääsee kausikortilla, jäsenkortilla, TamU-klubi-lipulla ja VIP–lipulla. Tervetuloa mukaan historialliseen sinivihreään päivään Tammelan stadionilla!
(lisää…)Sunnuntaina odotus päättyy – kausi käyntiin Tammelassa
Viime kaudella Tampere Unitedin pääasiallisena kotikenttänä toimi Kaupin jalkapallostadion, eikä varmaan ole liioiteltua sanoa, että jo silloin monet tähysivät kaihoisasti Tammelan stadionin kohoavalle rakennustyömaalle. Vaikka Kauppiinkin saatiin rakennettua mainiot ottelutapahtumat, on Sinipaitojen seurayhteisössä aistittavissa runsain määrin miellyttävää kihelmöintiä sunnuntain lähestyessä. Vihdoin TamU pääsee kaupungin ytimeen oikealle jalkapallostadionille. Puitteet ovat parhaat mitä seurahistorian aikana tai ylipäätään tamperelaisessa jalkapallossa on päästy kokemaan. Uusi kausi kutkuttaa aina erityisellä tavalla, mutta tällä kertaa odotus on käsinkosketeltavaa.
(lisää…)Sunnuntain ottelupäivä alkaa jo aamulla TamU-klubilla
TamU-Klubi avaa sunnuntaina ovensa jo klo 09.00. Tarjolla on normaalin Tamu-Klubi tarjonnan lisäksi erillisiä ruokapaketteja. Pakettiin kuuluu herkullinen puurobuffet sekä yksi juoma. Valittavana on muun muassa Pyynikin Brewing Companyn oluita, muita panimotuotteita ja alkoholittomia vaihtoehtoja.
(lisää…)Vieraskynä Olli Sotamaa: Vihdoin takaisin Tammelassa!
”Eräs kaunis päivä pääsin matsiin Tammelaan. Siellä sininen ja vihree tatuoitiin sydämeen. Sataa taikka paistaa, sua seuraan minne vaan. Eikä tää rakkaus tuu päättyyn milloinkaan.” Yksi Sinikaartin romanttisimmista kannatuslauluista alkaa Tammelasta. Sitä hoilaten on vuosien varrella seurattu joukkuetta melkein minne vaan, mutta nyt ollaan monen vuoden jälkeen takaisin Tammelassa.
(lisää…)Talkootoiminta Tampere Unitedin kotiotteluissa
Kiinnostaako talkootoiminta Tampere Unitedin otteluissa? Missä pitäisi olla? Mitä pitäisi tehdä? Keneen pitäisi olla yhteydessä? Kaikki promoottori Henri Ekmanin vastaukset kysymyksiin löytyvät tästä uutisesta. Ja paljon muuta.
(lisää…)Pala Pyynikkiä uudella Tammelan stadionilla
Tampere Unitedin otteluista on saanut Pyynikin Brewing Companyn oluita jo kaudesta 2016 alkaen. Miesten edustusjoukkueen pelit siirtyvät tällä kaudella Tammelan stadionille, ja panimoyhteistyö jatkuu jo yhdeksättä vuottaan. Tammelan stadionin 3. kerroksen sisätiloissa sijaitsevalta TamU-klubilta ja TamUn VIP-tiloissa tarjolla on tuttuja Pyynikin Brewingin tuotteita Mosaic Lagerista muihin sinivihreän seurayhteisön kestosuosikkeihin.
(lisää…)Naisten edustus jatkoon Suomen Cupissa
Naisten edustusjoukkue aloitti kilpakautensa maanantaina voittamalla Uudenkaupunfin Pallokerhon Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa puhtaasti 0–4 (0–2). Ottelu oli UPK:n kotottelu, mutta se pelattiin Kaupin jalkapallostadionilla, kun Uudestakaupungista ei löytynyt pelikuntoista kenttää. Sinipaidoista maalinteon avasi uusi tuttavuus Pihla Lehtinen, joka maalasi lopulta kahdesti. Lisäksi osuivat joukkueen kantaviin voimiin jo useamman kauden kuulunut Johanna Heikkinen sekä kärkipelaaja Janika Ilvesoksa.
(lisää…)Vieraskynä Olli Savisaari: Eräs kaunis päivä
Pitkä talvi alkaa olla taas lusittuna, ja yksi jalkapallokannattajan ehdottomasti vuoden suurimpia ja tärkeimpiä päiviä – kauden avaus – lähestyy. Tämä talvi on tuntunut kuitenkin erityisen pitkältä, kun yleisön edessä Tampereella pelit päästiin korkkaamaan vasta muutama viikko sitten ja aiemmilta talvilta tuttu, sunnuntai-iltoihin mielenkiintoa tuonut testipelaajien skouttailu harjoitusmatseissa Pirkkahallissa jäi kokonaan väliin.
(lisää…)Kausikortin voi edelleen ostaa TamU-kaupasta
Kausikortit historialliselle ensimmäiselle kaudelle uudella Tammelan stadionilla ovat edelleen myynnissä TamU-kaupassa. Viimeistään eilen tiistaina ostetut kausikortit on jo postitettu, ja tänään keskiviikkona tai myöhemmin tällä viikolla ostetut kausikortit ovat noudettavissa sunnuntaina 7.4. klo 13.00 pelattavan kauden avausottelun lipunmyynnistä. Noutamatta jääneet kausikortit postitetaan heti avausottelua seuraavana maanantaina.
(lisää…)Liity Tampere Unitedin kannattajaklubiin
Tampere Unitedin kannattajaklubi on ollut yrityksille matalan kynnyksen tapa antaa tukensa Tampere Unitedille, ja nyt kannattajaklubi on tarjolla myös yksityishenkilöille. Paketteihin kuuluu lippuja TamUn otteluihin. Yritykset saavat lisäksi logonäkyvyyden nettisivuilla sekä Tammelan stadionin tulostauluilla ennen ottelua ja ottelun tauolla näkyvässä kannattajaklubilakanassa. Yksityishenkilöt saavat puolestaan nimensä näkyviin nettisivuilla ja tulostaululla. Kannattajaklubiin sisältyy luonnollisesti pääsyy stadionin 3. kerroksessa sijatsevalle TamU-klubille.
(lisää…)- 1
- 2