"Eräs kaunis päivä pääsin matsiin Tammelaan. Siellä sininen ja vihree tatuoitiin sydämeen. Sataa taikka paistaa, sua seuraan minne vaan. Eikä tää rakkaus tuu päättyyn milloinkaan." Yksi Sinikaartin romanttisimmista kannatuslauluista alkaa Tammelasta. Sitä hoilaten on vuosien varrella seurattu joukkuetta melkein minne vaan, mutta nyt ollaan monen vuoden jälkeen takaisin Tammelassa.

Vieraskynä
- Palstalla julkaistaan seuraihmisten ja seuran kannattajien tekstejä.
- Ota yhteyttä vieraskyna (ät) tampereunited.fi jos haluat julkaista oman tekstisi palstalla.
Vanhassa Tammelassa katsomo oli niin lähellä kenttää, että välillä kuultiin ihan keskustelua pelaajien ja katsojien välillä. ”Hei linjamies, eikö suakin hävetä toi Munukka?”, irrotti aikanaan avustavalta erotuomarilta hyvät naurut.
Itse pidin aika pitkään modernia keskustastadionia lähinnä baarikeskusteluissa toisteltuna unelmana, mutta kun työt lasten koulun naapurissa alkoivat, oli pakko uskoa, että paluu Tammelaan on edessä.
Joillekin kannattajille rakkaimmat sinivihreät muistot sijoittuvat Pyynikille, Ratinaan, Kauppiin, Kaukajärvelle tai moninaisille vieraspeliareenoille. Avaan seuraavassa tiiviisti, miksi Tammelassa kuitenkin on ihan oma viehätyksensä.
Tammelan alkuperäisen pallokentän ensiaskelet olivat horjuvia. Kaupunginvaltuusto oli päättänyt kentän rakentamisesta jo vuonna 1926, mutta ensimmäiset viralliset ottelut Paltsussa pelattiin vasta viisi vuotta myöhemmin.
Rakentaminen oli hidasta johtuen maailmanlaajuisesta talouslamasta. Kentän perustamistyöt tehtiin pitkälti hätäaputöinä eli kentän rakentamiseen työllistettiin työttömiä työnhakijoita.
Nykylukijan on hyvä muistaa, että kenttä rakennettiin paikalle, johon kaupunki käytännössä tuohon aikaan päättyi. Osa nykyistä Tammelaa rakentui vasta myöhemmin kenttää ympäröineille pelloille, ja nykyisen Kalevan puistotien toisella puolella alkavan Kalevan rakentaminen käynnistyi vasta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina.
Pallokentän ensimmäisinä vuosikymmeninä Tammelan laidalla pelattiin myös pesäpalloa ja järjestettiin esimerkiksi esteratsastuskisoja ja koiranäyttelyitä. Talvisin Paltsussa pelattiin jääpalloa ja järjestettiin rusettiluisteluja.
Koska vietin lapsuuteni Länsi-Tampereella, en tullut aikanaan juurikaan potkiskelleeksi Tammelassa. Omien muistikuvieni mukaan pallokenttä ei 1980-luvun vuosina ollut kovin häävissä kunnossa. 1990-luvun alussa Tammelaan rakennettiin uusi pääkatsomo, ja kenttää alettiin kutsua stadioniksi. Samaan aikaan esimerkiksi pukukopit olivat edelleen hyvin vaatimattomat.
Tampere United ja Tammela
Tammelan katsomo tuli itselleni tutuksi viimeistään siinä vaiheessa, kun TPV kaudella 1994 otti yllätysmestaruuden. Mestaruusjoukkueessa pelasi muun muassa eräs Jukka Listenmaa, jolla sittemmin oli sanottavansa myös Tampere Unitedin tarinaan.
Kun Tampere Unitedin kertomus neljännesvuosisata sitten alkoi, Tammelan olosuhteet eivät edelleenkään olleet aivan sitä, mitä pääsarjatason areenalta olisi voinut odottaa. Kun joukkue pian nousi Veikkausliigaan, Tammelaan saatiin uuden vuosituhannen ensimmäisinä vuosina sekä uudet valot että kuppi-istuimet.
TamUn kausi 2001 päättyi seitsemän voiton putkeen ja yllätysmestaruuteen. Syksyn ottelut Tammelassa olivat kuumia ja no, ikimuistoisia (en siis muista niistä juuri mitään).
Ratkaisevan ottelu aikaan tein kuitenkin tapettiremonttia Hämeenpuistossa. Televisiosta näkyi HJK–Haka-ottelu, koska yleisesti oletettiin helsinkiläisten vievän mestaruuskannun, eikä siihen aikaan tietenkään näytetty enempää kuin yksi kierroksen otteluista.
Kun ottelu Tammelassa päättyi, Helsingissä vielä pelattiin. Puhelinyhteyden yli selostin viime hetkiä Tammelassa jännittäneille kavereille. Kun TamU vei täyden pistepotin Tammelassa ja Haka venyi samaan aikaan tasuriin, Sinipaidat kruunattiin riemukkaasti mestareiksi.
Myöhemmin illalla Veikkausliigan mestaruuspatsaskin saatiin toimitettua Helsingistä joukkueen ja kannattajien nosteltavaksi. Tillikan voitonjuhliin itsekin jo remonttihommista ehdin. Ikimuistoiset juhlat tietenkin (muistan niistäkin aika vähän)!

Ei Tammelassa silti aina pelkkää juhlaa ollut. Seuraavana vuonna TamU ja varsin tuntematon armenialaisjoukkue Pjunik Jerevan kohtasivat Mestarien liigan ensimmäisellä karsintakierroksella. Kun taulussa oli reilun 70 minuutin pelin jälkeen karut lukemat 0–4, päätin siirtyä suosiolla Salhojankadun pubin puolelle. Sittemmin en olekaan peleistä juuri kesken lähtenyt.
Seuraavina vuosina maailmanmenoa tuli tasaisin väliajoin tarkasteltua Tammelan aurinkokatsomosta. Jos tuli paikalle hyvissä ajoin ennen alkuvihellystä, pääsi siihen ihan keskiviivan tuntumaan, vain pienen matkan päähän ”Tampere, maalia” -miehestä, joka kajautti tavaramerkkihuutonsa yleensä ottelun ensimmäisen minuutin aikana.
Uusi Tammelan stadion
Vanhassa Tammelassa katsomo oli niin lähellä kenttää, että välillä kuultiin ihan keskustelua pelaajien ja katsojien välillä. ”Hei linjamies, eikö suakin hävetä toi Munukka?”, irrotti aikanaan avustavalta erotuomarilta hyvät naurut.
Jalkapallostadioniksi suunniteltu uusi Tammela mahdollistaa vastaavan intiimin sanailun. Ja koska se tuomareita naurattanut ja vastustajan pelaajia ärsyttänyt kovaääninen moppitukka, kutsutaan häntä tässä yhteydessä vaikkapa Manuksi, on edelleenkin usein pelipäivinä seurassani, pidän todennäköisenä, että sanataiteilu kyllä jatkuu uudellakin näyttämöllä.
2000-luvun alkuvuosien jälkeen Tammelassa käyminen väheni, kun Tampere United siirtyi pelaamaan pääosan kotiotteluistaan ensin suuremmille ja sitten merkittävästi pienemmille areenoille. Vuosina 2016–19 kannattajia hemmoteltiin taas tutulla stadionilla, kun joitakin koti- ja vierasotteluita oli sijoitettu Tammelaan.

Keväällä 2018 houkuttelin mukaan Tammelaan italialaisen työkaverini Roberton. Mies halusi tutustua paikalliseen jalkapallokulttuuriin, ja paikalliskamppailu TPV:tä vastaan tarjosi tähän oivan mahdollisuuden.
Roberto, intohimoinen Cagliarin kannattaja, lähti epäröimättä mukaan kannattajien marssille ja nautti täysin siemauksin Tammelan tunnelmasta. Kentällä tuli lopulta nokkaan, mutta katsomossa sinivihreä puoli vei karkelot ylivoimaisesti.
En ole ihan varma, ymmärsikö Serie A -mittakaavaan tottunut seuralaiseni, että yli 2000 ihmistä Kakkosen pelissä oli aika poikkeuksellista, mutta joka tapauksessa sardinialaisen innostunut tarinointi jatkui vielä pitkään ottelun jälkeen Kivenheiton terassilla.
Erilaisia visioita uudesta futispyhätöstä on varmasti jokainen jalkapallosta kiinnostunut tamperelainen kuullut jo vuosia ennen kaupungin päätöksiä ja rakentamisen aloittamista. Itse pidin aika pitkään modernia keskustastadionia lähinnä baarikeskusteluissa toisteltuna unelmana, mutta kun työt lasten koulun naapurissa alkoivat, oli pakko uskoa, että paluu Tammelaan on edessä.
Kun kuluneen talven aikana on aamuhämärissä lähtenyt töihin, stadionin valonheittimet on ollut helppo bongata jo useiden korttelien päästä. Talouslama jäytää maailmaa taas kuten pallokentän alkuvuosina, mutta niin vaan on Tammelaan rakentunut uusi upea majakka. Eräs kaunis päivä on taas käsillä.
Kirjoituksen lähteenä on käytetty Eija Elmgrénin kirjaa Tammelan Pallokenttä: Paltsun historia sekä kirjoittajan omia, osin jo haalistuneita, muistoja rakkaalta stadionilta.