Runkosarja päättyy lauantaina Turussa

Kakkosen B-lohkon runkosarja tulee lauantaina päätökseen, ja kierroksen huippukamppailussa kohtaavat FC Interin kakkosjoukkue ja Tampere United. Ottelussa haetaan asetelmia loppukauteen koko ajan kiihkeämmäksi muuttuvassa taistelussa lohkon kärkisijoista. Turun Veritas Stadionilla klo 15 pelattavaan otteluun on lähdössä runsaslukuinen joukko vieraskannattajia.

(lisää…)

Seurapäivästä tuli vakuuttava näytös

Tampere United ei antanut alkusarjan viimeisessä kotiottelussaan Esbo Bollklubbille mahdollisuuksia, vaan latoi taululle tennislukemat 6–0. Joukkueiden välinen tasoero oli selvä, ja Sinipaidat pääsi harjoittelemaan maalintekoa laajalla rintamalla. Seurapäivän ottelu keräsi Tammelan stadionille lähes 1200 katsojaa, joiden joukossa oli ilahduttavan suuri joukko TamU-junioreita ja näiden vanhempia.

(lisää…)

Seurapäivän ottelussa panoksena kotietu jatkosarjaan

TamU pelaa sunnuntaina Kakkosen alkusarjan viimeisen kotiottelunsa, jossa voitto EBK:sta takaa Sinipaidoille kotiedun ylempään jatkosarjaan. Ylempi jatkosarja pelataan kuuden joukkueen yksinkertaisena sarjana, jossa kolmella alkusarjassa parhaiten sijoittuneella on kolme kotiottelua ja kolmella muulla vain kaksi kotiottelua. Urheilullisten panosten lisäksi sunnuntai on erityinen pelipäivä, sillä kaikki TamUn junioripelaajat perheineen on kutsuttu seurapäivään, jonka ohjelma alkaa Tammelan stadionilla jo klo 11.00.

(lisää…)

Seuraava kärki­kamppailu vie Sinipaidat Paimioon

Naisten edustus kohtaa lauantaina toisen haastavan vastustajan, kun vuorossa on vierasottelu sarjassa kolmantena olevaa Paimion Hakaa vastaan. Viime viikonlopun tappiosta johtuen TamU menetti etulyöntiasemansa FC Nokialle sarjanoususta taistellessa, ja niinpä tästä eteenpäin ainoa tapa edetä on voitta jokainen vastustaja syyyskaudena aikana ja toivoa, että jossain kohtaa nokialaisille tulee pistemenetys jonka myötä TamU pääsee jälleen edelle. Nokialaiset ovat pelanneet nyt yhden ottelun enemmän kuin TamU ja johtavat sarjaa neljän pisteen erolla.

(lisää…)

Paraisilla kärsittiin murskatappio

Naisten edustus matkusti lauantaina Pargas IF:n vieraaksi ja oli ison haasteen edessä, kun pitkän matkustuksen jälkeen ottelu potkaistiin käyntiin jo kello 12.00 nurmikentällä. Vieras alusta ja ottelun aikainen alkamisaika toivat lisä­jännityksen tamperelaisille. Lopulta kotijoukkue PIF oli ottelussa parempi peräti lukemin 6–1 (2–1). Alussa johtoon siirtynyt TamU jäi aivan telineisiin.

(lisää…)