Edustusjoukkue on palannut harjoituksiin Pyynikin urheilukentälle, ja tulevan sarjakauden odotus käy kuumimmillan. Samalla myös AINA TAMPERE – UKUISESTI UNITED -tukikampanja lähenee tavoitteitaan. Ensimmäinen välitavoite on kerätä 5000 euron potti, jolloin kauden ensimmäiseen otteluun Pyynikin urheilukentälle tuodaan sauna yhden onnekkaan kaveriporukan käyttöön.

Tukikampanjan ideana on ostaa lippu tulevan kauden avausotteluun, vaikka vielä ei tiedetä, milloin tämä ottelu pelataan. Kampanjan lopullinen tavoite on 10 000 euroa, mutta tätä ennen napsitaan välitavoitteita, joista ensimmäinen on siis jo lähellä toteutua. Viidentuhannen euron potista puuttuu enää viitisensataa euroa, ja kun se toteutuu, arvotaan kampanjalipun ostaneista se, joka saa kutsua kymmenen hengen porukan saunomaan kanssaan. Kaikkien saunojien tulee luonnollisesti hankkia kampanjasta lippu otteluun.
Kauden avausottelun ajankohta ei ole vielä tiedossa, mutta se kuitenkin tiedetään, että se pelataan aikaisintaan lauantaina 13.6. Saunan tuominen Pyynikille on tietenkin alisteinen viranomaisten määräyksille. Jos kävisi niin, että saunominen ensimmäisessä ottelussa ei ole mahdollista, sauna tuodaan tietenkin heti ensimmäiseen mahdolliseen otteluun.
AINA TAMPERE – IKUISESTI UNITED -lippukategoriat
Kampanjan ensimmäinen välitavoite eli 5000 euroa on siis täyttymässä. Jos kampanja saavuttaa 7000 euroa, Pyynikille tuodaan telttasaunan lisäksi myös palju saunaporukan käyttöön. Jos varsinainen 10 000 euron tavoite täyttyy, ensimmäisessä ottelussa on kaikille ilmainen makkaratarjoilu, jossa valittavana on useita eri herkkuja Tapolan laajasta valikoimasta. Lisäksi tapahtumassa on luvassa musiikkia. Sopiva bändikin on jo alustavasti varattuna, mutta koska ottelun päivämäärä ei ole tiedossa, varausta ei voida vielä bändin puolesta lukita.
Tukikampanjaan osallistuneet on lueteltu kampanjasivulla. Katso myös tukikampanjan videot Facebookissa!