Toiminnan­johtajan tilanne­katsaus – varain­hankintaa, strategia­työtä ja valmentaja­rekry

20/05/2024 Seura / TamU
Uutinen

Tampere Unitedin toiminnanjohtajana on toiminut vuoden alusta alkaen Ville Dahlman, jonka työkenttään kuuluvat seuran varain­hankinta ja sen kehittäminen, osallistuminen miesten edustus­joukkueen managerointiin sekä seuran strategian mukainen kehitystyö. Mitä Dahlmanille kuuluu nyt kun hän on ehtinyt olla täysipainoisesti mukana TamUssa vajaan viiden kuukauden ajan, ja mitä on jo tässä vaiheessa saatu aikaan?

Ville Dahlman

  • Aloitti Tampere Unitedissa toiminnanjohtajana 1.1.2024.
  • Ensimmäisen reilun neljän kuukauden aikana pääpaino on ollut myyntiin liittyvissä tehtävissä.
  • Oma kotiseura HJS, jossa toimi toiminnanjohtajana 2015–2021.

Seuran toimintoihin ja tapoihin toimia olen päässyt tutustumaan kevään mittaan entistä paremmin, ja kuva kehitys­kohteista on kirkastunut entistä selvemmäksi.

- Ville Dahlman
Toiminnanjohtaja

Seurassa on todella paljon erittäin suurella intohimolla seuran eteen työtä tekeviä ihmisiä. Kaikista kohtaamisista välittyy seuran merkitys mukana oleville ihmisille.

- Ville Dahlman
Toiminnanjohtaja

Vaikeiden aikojen keskellä on tärkeää, että katsomme rohkeasti tulevaisuuteen, joka sekin tulee varmasti näkymään strategiassa.

- Ville Dahlman
Toiminnanjohtaja

uuden kauden myynti aloitetaan jo elokuussa ja sitä ennen organisoimme myynnin sekä tuotteistuksen uuden strategian suunta­viivojen mukaiseksi.

- Ville Dahlman
Toiminnanjohtaja

Viimeksi toiminnanjohtaja Villen Dahlmanin kanssa istuttiin alas maaliskuun alussa Suomen Cupin arvontalounaan jälkeen Old Matesissa, ja käytiin läpi alkanutta Tampere Unitedin toiminnanjohtajan pestiä. Sen jälkeen kausi on lähtenyt käyntiin ja paljon muutakin on ehtinyt tapahtua, joten viime viikkoisen HJS-ottelun jälkimainingeissa oli hyvä hetki jälleen päivittää kuulumisia.

Dahlmanin ensimmäiseen vajaaseen puoleen vuoteen on mahtunut paljon erilaisia asioita talousvaikeuksista valmentajavaihtoihin.

”Ensimmäiset 4,5 kuukautta seurassa ovat olleet vauhdikasta aikaa, mutta mitä enemmän olen päässyt tutustumaan seuran henkilöstöön ja sidosryhmiin, sitä vaikuuttuneempi olen siitä, että seurassa on todella paljon erittäin suurella intohimolla seuran eteen työtä tekeviä ihmisiä. Kaikista kohtaamisista välittyy seuran merkitys mukana oleville ihmisille”, luonnehtii Dahlman

Dahlman oli neuvottelemassa uuden päävalmentajan Tero Suonperän sopimusta.

Poikkeuksellinen seurayhteisö ja yhteisöllisyys on ollut yksi asia, joka on saanut Dahlmanin alunperin kiinnostumaan Tampere Unitedista. 

”Seuran toimintoihin ja tapoihin toimia olen päässyt tutustumaan kevään mittaan entistä paremmin, ja kuva kehityskohteista on kirkastunut entistä selvemmäksi. Haluan ehdottomasti säilyttää yhteisen tekemisen ja seuran kollektiivisen tavan osallistaa ihmisiä vahvasti, mutta samalla haluan muuttaa toimintaa entistä suunnitelmallisemmaksi esimerkiksi myynnin osalta”, Dahlman kuvailee.

Yksi iso kokonaisuus toiminnanjohtajan työnkuvassa on ollut vahva rooli uuden strategian luomiseksi seuraaville vuosille. Seuran hallitus antoi strategian valmistelun toiminnanjohtajan ja puheenjohtajiston eli Antti Niemistön ja Markus Kyöstäjän tehtäväksi. Tällä ryhmällä varmistetaan sekä kyky tuoda mukaan uutta, että jatkuvuus ja hyvistä asioista kiinni pitäminen.

”Tulevan strategian osalta päälinjat on keskusteltu hallituksen kanssa, ja kunnianhimoa meiltä ei tule puuttumaan. Vaikeiden aikojen keskellä on tärkeää, että katsomme rohkeasti tulevaisuuteen, joka sekin tulee varmasti näkymään strategiassa. Seuraavassa vaiheessa strategian osalta käydään tarkemmin keskustelua yksityiskohdista ja osallistamme yhteisöä laajemmin strategian suunnitteluun”, Dahlman kertoo.

Toiminnanjohtan työ keskittyy myyntiin, varainhankintaan, edustusjoukkueen managerointiin sekä strategiatyön johtamiseen. Ottelutapahtumat ovat huippuluokan stadionin myötä Dahlmanille tärkeä paikka tuoda yritysvieraita ja järjestää erilaisia tilaisuuksia.

”Pelipäivät Tammelassa sykähdyttävät joka kerta! Ottelutapahtumaan on Henri Ekmanin johdolla onnistuttu tuomaan Pyynikin tunnelmaa ja siirtämään se moderneihin olosuhteisiin. Tammelan stadion on meille iso mahdollisuus, johon heittäytyminen oli oikea päätös, mutta lopulta talouden ehdot osoittavat syksyllä mikä meidän tulevan kauden kotikenttä on”, Dahlman toteaa avoimesti.

Varainhankinnassa on edelleen haasteita

Toiminnanjohtajan työ painottuu varainhankintaan ja sen kehittämiseen, ja etenkin ensimmäisenä vuotena pääpaino on tässä. Tälle kaudelle budjetoidusta yhteistyökumppanimyynnistä on koossa vasta vajaa kolmasosa sekä muuta toiminnanjohtajan varainhankintaa on vasta päästy aloittamaan, esimerkkinä Dutch Football Camp. Tammelan Stadion ja sen luomat puitteet ovat kuitenkin aktivoineet VIP-myyntiä niin yleisen lipunmyynnin kautta kuin aktiivisen myyntityönkin kautta. 

”Myynnillisesti olemme edelleen budjetoitua jäljessä, joskin kauppa ei ole täysin hyytynyt, vaan uusia kumppaneita olemme saamme mukaan myös jo kauden alettua. Olemme kehittäneet myös uusia tuotteita yrityksille, kuten tiistain kumppanitilaisuudessa lanseerattu yritysverkosto, joka otettiin todella hyvin vastaan. Tämän kaltaiset uudet avaukset tuovat seuran taustalle täysin uusia yrityksiä.”

HJS ottelussa lanseerattiin yritysverkosto TamU Business Club toiminnanjohtaja Ville Dahlmanin ja promoottori Henri Ekmanin toimesta. Kuvassa Dahlman hiillostaa ex-puheenjohtaja Heikki Wileniä.

Kausi etenee vauhdikkaasti ja tekemistä on vielä paljon. Toiminnanjohtajalle riittää kesälläkin tekemistä.

”Seuraavan kauden valmistelut työllistävät tällä hetkellä, sillä uuden kauden myynti aloitetaan jo elokuussa ja sitä ennen organisoimme myynnin sekä tuotteistuksen uuden strategian suuntaviivojen mukaiseksi. Tavoitteena on, että juhannuksen viettoon pääsee levollisin mielin ja siihen mennessä olemme vieneet maaliin seuraavan kauden osalta myynnin valmistelut”; Dahlman kertoo.

Haastattelun lopuksi Dahlman päästään ajamaan takaisin kotiin Hämeenlinnaan, sitä ennen hän heittää seurayhteisölle kuitenkin haasteen:

”Heitän haasteen seurayhteisölle, että jokainen tuo katsomoon mukanaan vähintään yhden henkilön tutustumaan Tampereen parhaaseen ottelutunnelmaan!”

Haasteen voit suorittaa vaikka heti ja ostaa liput TamUn kotiotteluihin Tammelan Stadionille Lippu.fi-verkkokaupasta.

Osta loppukauden kausikortti

Kausikortit ovat myynnissä TamU-kaupassa loppukautta ajatellen alennetuin hinnoin. Pääkatsomon hinnat ovat 85 € aikuisilta ja 60 € alennusryhmiltä. Pohjoispäädyssä sijaitsevaan kannattajakatsomoon kausikortit maksavat 68 € aikuisilta ja 49 € alennusryhmiltä. Alennusryhmiä ovat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varushenkilöt ja eläkeläiset.

Kausikorttiin sisältyy kauden kulusta riippuen vielä yhteensä 8–11 ottelua Kakkosessa ja nousukarsinnoissa, ja se tulee joka tapauksessa huomattavasi irtolippuja edullisemmaksi.

Kausikortilla pääsee myös Tammelan stadionin 3. kerroksessa sijaitsevalle TamU-klubille, jossa vietetään jokaisen kotiottelun etkot ja jatkot. Klubilla seurayhteisön olohuone, jossa kuulet haastatteluja ennen peliä ja sen jälkeen. Tarjolla on aina myös pientä ilmaista naposteltavaa, ja klubilla voi myös pelata erilaisia pelejä dartsista juomapeleihin.

Kausikortin voi maksaa myös Smartumin, Edenredin tai ePassin kulttuurieduilla. Katso tarkemmat ohjeet aiemmin julkaistusta uutisesta.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

12.10. HJS - TamU 3 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

20.10. klo 16 TamU - HJS

klo - TamU naiset

klo - TamU 2