Palloliiton kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja on määrännyt Tampere Unitedille 500 euron suuruisen sakon kannattajaryhmä Sinikaartin käyttämistä soihduista ja muista järjestyshäiriöistä Ilves 2 – TamU -ottelussa 6.5.2023. Sakon suuruus vastaa sitä, mitä vastaavista rikkomuksista on Kakkosen seuroille määrätty aiemminkin. Vertailukohdaksi voidaan ottaa viime kauden sakot. Silloin TamU sai Ilves 2 -ottelussa käytetystä pyrotekniikasta 300 euron sakot sekä 600 euron sakot Ilves-Kisssat-ottelun soihduista ja muista järjestyshäiriöistä.
Kurinpitovaliokunnan puheenjohtajan päätös perustuu Palloliiton turvallisuusmääräysten luvussa 4.1 oleviin määräyksiin, jotka koskevat muun muassa ilotulitteiden, soihtujen ja savujen hallussapitoa jalkapallo-otteluissa sekä katsojien kentälle poistumisen kieltoa. Sakkorangaistus perustuu lisäksi siihen, että seurojen katsotaan turvallisuusmäärysten kohdan 3.5 mukaisesti olevan ankarassa eli tuottamuksestaan riippumattomassa vastuussa kannattajiensa käytöksestä.
Päätöksessä todetaan Sinikaartin käyttäneen pyroteknisiä tuotteita kolmella eri kerralla, joista yhdellä kertaa aiheutuneen savun vuoksi ottelu jouduttiin keskeyttämään kahdeksi minuutiksi. Lisäksi kannattajat ovat kaataneet turva-aitoja, ottelun aikana ja sen jälkeen poistuneet kentälle ja ottelun jälkeen kannattajaryhmien välillä syntyi väkivaltainen yhteenottotilanne. Lisäksi Tampere Unitedin kannattajakatsomosta heitettiin mukillinen juomaa kentän puolelle.
Lieventäväksi asianhaaraksi päätöksessä luetaan Tampere Unitedin ennaltaehkäisevät ja reaktiiviset toimenpiteet järjestyshäiriöiden välttämiseksi, sekä se, että Tampere United on osoittanut suhtautuvansa vakavasti häiriökäyttäytymiseen ja todennut suorittaneensa ottelun jälkeen sekä suorittavansa toimenpiteitä häiriöiden ehkäisemiseksi vastaisuudessa.
Tampere United tyytyy päätökseen, eikä aio valittaa saamastaan sakkorangaistuksesta.
Tampere United tuomitsee häirökäyttäytymisen
Tampere United tuomitsi heti tuoreeltaan häirökäyttäytymisen niin otteluraportissa kuin erikseen julkaistussa uutisessakin. Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö on asiasta selväsanainen.
”Etenkään väkivaltaa en hyväksy missään muodossa ja haluan tuomita tapahtuneen sekä omasta että seuran puolesta”, toteaa Niemistö.
Niemistö toteaa tärkeintä olevan, että vastaavat tapahtumat eivät toistu. Asiaa onkin käsitelty seuran ja Sinikaartin välillä.
”Kannattajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella olen varma, että tällaista ei enää vastaisuudessa tapahdu.”
”Kaikki keskustelut asiasta niin seuran sisällä kuin Ilveksen edustajien kanssa on käyty erittäin hyvässä hengessä. Nyt on aika katsoa eteenpäin ja pitää huoli, että mitään vastaavaa ei tapahdu ensi sunnuntaina, kun kohtaamme Ilveksen kakkojoukkueen Pyynikillä”, Niemistö päättää.