Tampere Unitedin naisten edustusjoukkue lähti haastamaan tiistaina sarjakärkeä Hämeenlinnaan. Ennen ottelua Sinipaidat olivat viiden ottelun voittoputkessa toisin kuin vastustaja HJS, jolla oli edelliseltä kierrokselta mukanaan yksi piste LiePan kanssa pelatusta tasapelistä. Peliin suurimmat paineet olivat selkeästi HJS:n puolella, joka on hallinnut sarjaa suhteellisen selkeästi koko ensimmäisen kierroksen. TamU pääsi hyödyntämään tilanteen ja otti erittäin maukkaan 0–1-voiton.


0 – 1

- TamU päihitti sarjakärjen ja otti samalla kuudennen peräkkäisen voittonsa.
- Alussa tehty johtomaali piti HJS:n painostuksesta huolimatta, kun kenttätasapaino parani pelin edetessä.
- Seuraava ottelu on paikallisottelu, jonka yhteydessä järjestetään hyväntekeväisyystapahtuma.
Peli saatiin pysymään tasaisena ja pelin edetessä kenttätasapaino parani koko ajan. HJS haki syöttöjä alimman eteen, taakse, sivuille ja tasoitusmaalin haku oli ankaraa taistelua molemmin puolin. Aivan huikeaa taistelua koko joukkueelta.
Päävalmentaja
Peli alkoi hermostuneesti, ja molemmat joukkueet pyrkivät nopeisiin hyökkäyksiin kaaripallojen avulla. TamU sai heti otteluun alkuun kasvatettua kärkijoukkueen paineita menemällä 7. minuutilla johtoon Pinja Aaltosen maalilla, jonka alusti Nea Vironmäki mainiolla syötöllä.
Maalin jälkeen ottelu pyöri Sinipaitojen puolustusalueella. HJS prässäsi kolmella hyökkääjällä, ja TamUlla oli haasteita avata peliä maita pitkin. Prässi pakotti Sinipaidat pitkiin palloihin, ja ensimmäisen jakson viimeisten minuuttien aikana Pinja Aaltonen pääsi läpiajoon ja jopa puolittain maalivahdin ohi, mutta HJS:n puolustaja kerkesi vielä pallon ja maalin väliin estäen Aaltosen vetoyrityksen. Tauolle siirryttiin Sinipaitojen 1–0 johdossa.
Toiselle jaksolle siirryttäessä TamU pudotti ryhmitystään vielä enemmän ja sai pelistä paremman otteen. Nyt puolustuslinjasta lähetetyt purkupallot löysivät hyökkäyspään pelaajia mahdollisien vastahyökkäyksen toivossa.
Toinen jakso mentiin selkeästi kotijoukkueen pyörityksessä ja HJS loikin lukuisia maalintekopaikkoja, mutta TamUn maalivahti Hilkka Palo toimi vierasjoukkueen viimeisenä lukkona. HJS pamautti pallon kertaalleen ylähirteen, mutta sen lähemmäksi maalintekoa kotijoukkue ei päässyt.
Näin peli päättyi TamUn 1–0-voittoon, ja samalla Sinipaitojen voittoputki kasvoi jo kuuden ottelun mittaiseksi. TamUn sijoitus sarjataulukossa on nyt toinen, mutta takana väijyy peräti neljä yhden ottelun vähemmän pelannutta joukkuetta, jotka voivat mennä Sinipaitojen ohi voittamalla oman ottelunsa viikonloppuna.

Seuraavan ottelun yhteydessä hyväntekeävisyystapahtuma
Päävalmentaja Kari Numminen oli sarjakärjen kaatamisen jälkeen erityisen hyvällä tuulella.
”Tiukan PIF pelin jälkeen joukkueessa oli havaittavissa pientä väsymystä ja se loi peliin pienen lisäboostin valmennuksen näkökulmasta. Huoli oli aiheeton, koska joukkue oli taisteluvalmiina alusta alkaen. Pientä haparointia syöttöjen kanssa ja ylipelaamista johtomaalin jälkeen oli havaittavissa.”
”Peli saatiin kuitenkin pysymään tasaisena ja pelin edetessä kenttätasapaino parani koko ajan. HJS haki syöttöjä alimman eteen, taakse, sivuille ja tasoitusmaalin haku oli ankaraa taistelua molemmin puolin. Aivan huikeaa taistelua koko joukkueelta. Nyt otetaan hieman kevyemmin ja ensi viikolla sitten aloitetaan valmistelut Nokia-peliin. Aivan huikeaa!”, Numminen hehkuttaa.
Seuraava ottelu pelataan paikallisvastustaja FC Nokiaa vastaan Pyynikin urheilukentällä sunnuntaina 27.8. kello 18.00.
Ottelun yhteydessä järjestetään Hope Ry:n kanssa hyväntekeväisyystapahtuma, jossa kerätään varoja Tampere Unitedin tukirahastoon, jonka avulla tuetaan vähävaraisten tai syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastusta.
Lue lisää tapahtumasta ja hanki vapaaehtoinen pääsylippu jo ennalta: tampereunited.fi/hyvantekevaisyysottelu-2023

0 – 1
( 0 – 1 )

Yleisöä: