Tampere United jalkapallo Oy:n hallitukseen uutena jäsenenä kesällä tullut Kari Kivipensas sekä siihen asti ainoana jäsenenä ollut Antti Niemistö kävivät tiistaina Kimmo Hoivassillan jututettavana Radio SUNin aamussa. Puheenaiheina olivat tietenkin torstaina Tammelan stadionilla pelattava tärkeä ylemmän jatkosarjan OLS-ottelu sekä yhtiön käynnissä oleva osakeanti. Samalla sivuttiin myös Tampere Unitedin suurempaa strategiaa sarjanousujen suhteen sekä seuran junioritoiminnan kasvua.

Puheenaiheet
- OLS-ottelutapahtuma: tampereunited.fi/ottelutapahtuma
- Strategia: tampereunited.fi/strategia
- Juniorit: tampereunited.fi/juniorit
- Osakeanti: tampereunited.fi/osakeanti
Me haluamme tehdä asiat niin hyvin, että nousu pääsarjaan seuraa siitä automaattisesti.
Tavoitteet eivät ole vuoden tai kahden päässä, vaan paljon pidemmällä. Olen heittäytynyt tähän mukaan innolla.
Keskustelu alkoi Tampere Unitedin vuodesta 2011 alkaneen paluutarinan kertaamisena sekä tulevaisuuden suunnitelmien pohtimisella. TamUn strategia vuosilla 2025–2030 on saanut suurieleisesti nimekseen ”Matkalla Eurooppaan”, mutta Niemistön vastaus saattoi yllättää monet, kun Hoivassilta kysyi, mitä TamUssa on opittu 2000-luvun alun liigavuosien jälkeen.
”Malttia”, Niemistö vastasi vuodesta 2011 alkaen seuran ytimessä mukana olleen kokemuksella.
Liigavuosina menestys ja ylipäänsä pääsarjassa pelaaminen oli TamUlle kaikki kaikessa, mutta Niemistön mukaan uuden tulemisen aikana on opittu nauttimaan myös matkasta. Menestys ja sarjanousut eivät ole itse tarkoitus.
”Me haluamme tehdä asiat niin hyvin, että nousu pääsarjaan seuraa siitä automaattisesti”, Niemistö tiivisti.
Samalla esiin nousi myös TamUn junioritoiminnan huikea kasvu, jota moni tamperelainen ei välttämättä ole vielä edes noteerannut.
”Katsoin juuri eilen illalla, että Palloliiton pelipassidatan mukaan TamUlla on 859 pelaajaa. Huvikseni katsoin myös TPV:n pelaajamäärän, ja heidän lukemansa oli 858 pelaajaa. Tähän asti olemme olleet Tampereen kolmanneksi suurin seura, mutta nyt on käynnissä aika tiukka kisa kakkossijasta”, Niemistö sanoi.
Kari Kivipensas palasi TamUun
Kari Kivipensas on ollut mukana rakentamassa TamUn tarinaa huomattavasti Niemistöä lyhyemmän ajan, sillä hallituspesti alkoi juuri ennen juhannusta pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksellä.
”Löysin Tampere Unitedin uudelleen vasta tänä keväänä. Olen toki silloin parikymmentä vuotta sitten käynyt katsomassa pelejä, ja eihän tähän tarinaan voi olla syttymättä”, Kivipensas sanoo.
”Tavoitteet eivät ole vuoden tai kahden päässä, vaan paljon pidemmällä. Olen heittäytynyt tähän mukaan innolla, ja on ollut hienoa päästä tähän mukaan.”
Yksi olennainen keino tavoitteiden toteuttamiseen tarvittavien resurssien saamiseksi on käynnissä oleva osakeanti.
”Kaikki toiminta vaatii rahaa, ja myös lisää käsiä viemään seuraa eteenpäin. Itsekin lähdin osakkaaksi, sillä onhan se hienoa olla tekemässä tamperelaista ja jopa suomalaista jalkapallohistoriaa, kun tavoitteet ovat korkealla”, Kivipensas sanoi.
Kuuntele koko haastattelu Radio SUNin nettisivuilta, ja lue lisää osakeannista osoitteesta tampereunited.fi/osakeanti.



