Maalivahtivalmentaja Mika Vänni tuli vuosi sitten Tampere Unitediin, ja on nyt sopinut jatkosta pienten sinipaitojen valmentajana myös kaudella 2024. Päättyvällä kaudella Vännin työkenttään on kuulunut kolmen vanhemman pään juniorijoukkueen maalivahtien valmentaminen, mutta ensi kaudella tehtävä laajenee siten, että Vännin vastuulla on seuran juniorimaalivahtien valmentaminen vielä kokonaisvaltaisemmin. Sen myötä seuran kaikki juniorimaalivahdit pääsevät laadukkaan valmennuksen piiriin.

Mika Vänni
- Liittyi TamUun juniorimaalivahtien valmentajaksi syksyllä 2022.
- Tehtävä laajenee tänä syksynä koko seuran laajuiseksi.
- Kaikki TamUn juniorimaalivahdit pääsevät laadukkaan valmennuksen piiriin.
Kaikista valmentajista ja pelaajista huokuu selkeä intohimo Tampere Unitedia kohtaan ja ylpeys siitä, että saavat kantaa logoa.
Maalivahtivalmentaja
Olen TamUssa ollut tiiviisti mukana valmennustiimeissä ja saanut ottaa vastuuta myös peluutuksesta ja taktisista asioista. Siitä iso kiitos kaikille päävalmentajille, joiden kanssa olen ollut mukana.
Maalivahtivalmentaja
Mika Vännin juuret ovat Pirkanmaalla, sillä hänen jalkapalloharrastuksensa alkoi Nokian Palloseurassa, jossa nuori maalivahti nousi edustusjoukkueen rinkiin jo varhaisessa vaiheessa. Teini-iässä tie vei isompaan seuraan Ilvekseen ja tasokkaampiin juniorisarjoihin. Vänni oli juniori-ikäisenä mukana Ilveksen edustusjoukkueessa Kakkosen kaudella 2011, kun Ilves taisteli pääsystä Ykköseen, mutta hävisi nousun lopulta SJK:lle.
”Maalivahtivalmentaminen alkoi kunnolla kaudella 2020, jolloin pääsin valmentamaan HJK Töölössä. Silloin syntyi ajatus, että tämähän on kivaa hommaa ja tästä olisi mukava tehdä ammatti”, kertaa Vänni valmennusuransa alkua.
Ennen TamUun siirtymistä Mika Vänni valmensi maalivahteja Ilveksen 2009–10 syntyneiden edustusjoukkueessa. Sitten Tampere Unitedin junioripäällikkö Ville Lehtilä iski kiinni.
”Ville houkutteli minut siirtymään siniselle puolelle Tamperetta, ja nyt juuri on tulossa täyteen tasan vuosi TamUssa”, Vänni kertaa.
”Joukkueissa huokuu intohimo TamUa kohtaan”
TamUn junioreissa ei ole ennen Vännin mukaantuloa ollut tarjolla erillistä maalivahtivalmennusta. Palaute maalivahtivalmennuksen piirissä olleilta joukkueilta on ollut erittäin hyvää, joten seurassa päätettiin laajentaa Vännin työnkuvaa. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten TamUn junioritoiminta kehittyy askel askeleelta.
”Ville puhui minut mukaan mukavaan projektiin. Minut yllätti positiivisesti se, miten paljon joukkueissa on hyvää yksilötaitoa. Lisäksi kaikista valmentajista ja pelaajista huokuu selkeä intohimo Tampere Unitedia kohtaan ja ylpeys siitä, että saavat kantaa logoa”, Vänni hehkuttaa.
Mika Vännin tarinoinnista kuuluu se, että hiukan pienempään seuraan tuleminen on antanut hänelle entistäkin enemmän motivaatiota valmentajan työhön. HJK:n ja Ilveksen kaltaiset jättiseurat ovat kuitenkin hyvin erilaisia ympäristöjä kuin TamU.
”Olen TamUssa ollut tiiviimmin mukana valmennustiimeissä ja saanut ottaa enemmän vastuuta peluutuksesta ja taktisista asioista. Siitä iso kiitos kaikille päävalmentajille, joiden kanssa olen ollut eri ikäluokissa mukana. Tämä on ollut minulle kiva oppimisprosessi, jossa olen saanut ihan eri tavalla tatsia kuin pelkässä maalivahtivalmentamisessa”, Vänni kiittelee kollegoitaan.
Suurella innolla kohti ensi kautta
Junioripäällikkö Ville Lehtilän nimi toistuu usein Mika Vänniä jututtaessa. Kaikesta huokuu, että Vänni kokee löytäneensä oikean paikan kehittää itseään.
”Ville ehdotti minulle, että haen mukaan helmariturnaukseen valmentamaan. Sinne sitten pääsinkin, ja olin vielä siinä joukkueessa, joka voitti koko turnauksen. Sieltä sai taas ihan eri tavalla oppia.”
”Helmariturnauksessa huomasin, että ihan jokaisessa seurassa ja jokaiselle päävalmentajalle ei ole selvää. miten maalivahtivalmentajaa käytetään hyödyksi osana kokonaisvaltaista valmentamista.”
”TamUssa tämä on mennyt hyvin ihan jokaisessa ikäluokassa. Maalivahdeille on toki toivottu omaa valmennusta, mutta minut halutaan mukaan keskustelemaan myös esimerkiksi koko puolustuksen toiminnasta. On ollut tosi helppo tulla mukaan”, Vänni kiittelee.
Pian alkava kausi herättää Vännissä kovaa innostusta, ja erityisesti esiin nousee 2012 syntyneiden joukkue, jonka kovasta valmennusryhmästä on uutisoitu jo aiemminkin.
”Tykkään kun on luottoa seuran puolelta, ja vastuu nousee koko ajan. Erityisesti 2012 syntyneiden joukkue kuulostaa kivalta projektilta. Olisi mahtava saada se ikäluokka puskettua haastamaan Ykköseen ja sitä kautta jopa etelä-länsiliigaan.”
”Muutenkin lähden positiivisin mielin jatkamaan työtä kaikissa ikäluokissa. Nyt on saatu taustatyö tehtyä, ja pääsen jatkamaan projektia. Aiemmista seuroista lähtiessä tuntui aina, että projekti jäi kesken, joten tuntuu hyvältä päästä nyt jatkamaan toinen vuosi tuttujen valmentajien ja ennen kaikkea tuttujen maalivahtien kanssa”, Vänni myhäilee.
Kaikki seuran maalivahdit valmennuksen piiriin
Mika Vännin tehtävän laajentaminen tarkoittaa sitä, että TamUn kaikki juniorimaalivahdit pääsevät laadukkaan valmennuksen piiriin. Vännillä on selvä ajatus siitä, milloin erikoistuminen maalivahdiksi kannattaa aloittaa.
”Viimeistään 11-vuotiaana kannattaa tehdä se valinta, että jos ollaan maalissa niin sitten lyödään fokus sinne, ja saadaan paljon tärkeitä tunteja alle. Suomessa asia on laajemminkin vielä työn alla, eli meillä saa hirveän vähän maalivahtivalmennusta verrattuna muuhun Eurooppaan, ja työ aloitetaan liian myöhään”, Vänni kritisoi.
”Valmentajien kannattaa kysyä hyvissä ajoin, keillä on kiinnostusta olla tolppien välissä. Toki jos miettii vaikka 9-vuotiaita, on ilman muuta hyväkin pelata myös kentällä, jolloin tulee paljon pallokosketuksia ja syöttötekniikka kehittyy.”
Kaikki maalivahtina pelaamisesta kiinnostuneet TamU-juniorit pääsevät tulevalla kaudella Mika Vännin oppiin.
”Vähän jopa harmittaa, että menneellä kaudella en päässyt tekemään niin paljon töitä nuorimpien kanssa, koska oli paljon reenejä päällekkäin ja on vaikea olla kahdessa paikassa samaan aikaan.”
Maalivahtien harjoittelu tapahtuu tavallisesti joukkueen harjoitusten yhteydessä, mutta tärkeintä on, että kaikki saavat harjoitella riittävästi.
”Sunnuntainakin kävin vetämässä yhdelle maalivahdille ihan henkilökohtaiset harjoitukset Kaupissa, kun hän oli saanut aiemmin viikolla vain yhdet maalivahtireenit. On upea nähdä, että TamUssa on tosi paljon motivoituneita maalivahteja, jotka haluavat oppia lisää.”
Lisätietoa Tampere Unitedin juniorijoukkueista löytyy osoitteesta tampereunited.fi/juniorit. Tiedusteluja ottaa vastaan myös junioripäällikkö Ville Lehtilä (ville.lehtila (ät) tampereunited.fi, puh. 045 7836 4440).