Sinipaitojen viimeinen naisten Kolmosen ottelu ennen lähes koko heinäkuun kestävälle kesätauolle siirtymistä pelataan ensi lauantaina kotona Pyynikin urheilukentällä. TamUlle jo hyvinkin tuttu Paimion Haka saapuu Sinipaitojen vieraaksi ottelussa, jossa TamUlla on mahdollisuus parantaa asemiaan sarjan keskikastissa ja tehdä samalla pesäeroa tyvipään joukkueisiin. Ottelussa on tuttuun tapaan tarjolla grillipalvelut ja anniskelualue.
TamU – PaiHa
- Edellisessä ottelussa tappioputkensa katkaissut TamU haluaa pysyä voittokannassa.
- Viime kaudella TamU voitti joukkueiden molemmat kohtaamiset.
- Ottelun jälkeen molemmat joukkueet jäävät lähes koko heinäkuun kestävälle kesätauolle.
PaiHa on pelannut suhteellisen hyvän ja tasaisen alkukauden, ja on voittanut kahdeksasta pelistään viisi. Paimiolaisten vahvuuksiin kuuluu muun muassa yhtenäinen ja hyvin yhteen pelaava nuori joukkue, jolta ei juoksuvoimaa puutu.
TamU sai oman tappioputkensa katkaistua edellisessä ottelussaan LeKi-futista vastaan. Joukkue onkin saanut voitosta uutta puhtia tekemiseensä, ja otteluun lähdetään normaalin mukaan, eli hakemaan voittoa. Sinipaitojen riveihin on myös tullut muutama uusi pelaaja, jotka varmasti tuovat oman säväyksensä. Erityisesti keskikentän toimivuuteen ollaan saatu parannusta uusien pelaajien myötä, ja kuten jo viime pelissä huomattiin, tulosta saatiin syntymään paremmin myös maalien muodossa.
PaiHa ja TamU ovat aina pelanneet tasaisia vääntöjä, joten Sinipaidoilta vaaditaan hyvää esitystä, jotta pisteitä irtoaa. Voitto pitäisi sinipaidat samalla sijoituksella sarjataulukossa, mutta pudotusviivaa päästäisiin hieman enemmän karkuun.
Ottelu pelataan Pyynikin urheilukentällä lauantaina 1.7. klo 14.00 alkaen, ja anniskelualue ja grillipiste palvelevat yleisöä jo klo 13.30 alkaen. Tervetuloa kannustamaan Sinipaidat voittoon!
Lauantain ottelusta alkavan tauon jälkeen pelit jatkuvat lauantaina 29.7. IFK Mariehamnin vieraana Maarianhaminassa. Joukkueen mukaan on tänäkin vuonna lähdössä runsaasti kannattajia. Matkaan lähdetään Turun satamasta pelipäivän aamuna, ja paluu Helsinkiin tapahtuu seuraavana aamuna. Pelipaikkana jälleen Ahvenanmaan pääareena Wiklöf Holding Arena. Tutustu tarkemmin matkasuunnitelmaan ja osta oma matkasi.