Naisten edustus pelaa sunnuntaina kauden toiseksi viimeisen ottelunsa Turun Tovereiden vieraana Kisapuistonkentällä Turussa. Samalla päättyy kolmen ottelun vieraskiertue, jonka tulokset ovat olleet laihoja, kun sekä piste- että maalisarake näyttävät nollaa. Edellisellä kierroksella Apassit kiilasi TamUn ohi sarjataulukossa 2–0-voitolla, mutta paluu neljänneksi toteutuu omat ottelut voittamalla. Parhaimmillaan TamU voi nousta kolmanneksi, mutta se edellyttää Piffenin haksahtamista päätöskierroksella LiePan vieraana.

TuTo – Tampere United
- TamU hakee voittoa kahden kirvelevän tappion jälkeen.
- TuTo päättää kautensa jo sunnuntaina, mutta TamU pelaa vielä kotona Pyynikillä viikon päästä lauantaina.
- TamU voi päätyä sarjassa korkeintaan kolmannelle sijalle.
Naisten edustuksen kausi on ollut nousua ja laskua. Alkukausi oli tappioiden ja tasapelien johdosta tuskainen, mutta tilanne muuttui valoisammaksi kesäkuun puolivälissä. Kahdeksasta pelistä kerättiin seitsemän voittoa, ja ainoa tappio koettiin TPV:n vieraana. Tämän jälkeen vieraspelit Liedossa ja Hämeenkyrössä toivat tappiot, ja näin TamU lähtee Turkuun kahden ottelun tappioputkessa.
Sarjanousun kariutuminen on suuri pettymys. Periaatteessa ratkaiseva ottelu oli jo heinäkuun lopun TPV-tappio, sillä paikallisvastustaja ei ole tuonkaan jälkeen pisteitä juuri pudotellut ja varmisti näin nousunsa takaisin Kakkoseen jo hyvissä ajoin.
Erityisen karvasta on se, että sarjanousua on tavoiteltu tosissaan jo neljän kauden ajan, ja vuodesta toiseen sen toteutumatta jääminen on ollut enemmän tai vähemmän pienestä kiinni. Kaudella 2022 TamU jäi RaiFU taakse toiseksi neljän pisteen erolla, kaudella 2023 sijoitus oli neljäs vähän kauempana sarjaa dominoineesta HJS:stä ja kaudella 2024 Sinipaitojen sijoutus oli taas toinen, kun FC Nokia vei nousun kolmen sarjapisteen erolla.
Edellä mainituista sarjanousijoista RaiFu on jättänyt tällä kaudella Kakkosen kesken, HJS on mukana nousutaistelussa Ykköseen ja FC Nokia taistelee edelleen säilymisestä Kakkosessa.
TamUn kausi ei siis ole ollut menestys, mutta ei missään nimessä huonokaan. Ehkäpä paras sana kuvaamaan kautta on epäonninen. Pyynikillä kaadettiin kärkipään joukkueista sekä PIF että PaiHa. Myös jo mainittu vieraspeli TPVtä vastaan oli vahva esitys, ja tulos olisi hyvällä onnella voinut kääntyä toisin päinkin.
TuTo taistelee sunnuntain ottelussa vielä putoamista vastaan, sillä se on sarjassa kahdeksantena, ja LiePa hengittää takana niskaan vain kolmen pisteen päässä. Ylöspäin katsottaessa matkaa IFK Mariehamniin on yksi piste ja IPaan kaksi pistettä.
TamUn ja TuTon kohtaamiset ovat viime vuosina kylläkin päättyneet järjestäen TamUn voittoon. Edellinen pistemenetys on kaudelta 2022, kun joukkueet pelasivat tasan 1–1 samaisella Kisapuistonkentällä, jolla nytkin pelataan. Ottelu alkaa sunnuntaina 21.9. klo 15.00.
Naisten Kolmomen pelataan TamUn osalta päätöksen lauantaina 27.9. klo 14.00 alkaen, kun FC HaPo tulee vieraaksi Pyynikin urheilukentälle. Tule mukaan jättämään jäähyväiset kaudelle 2025!
Heti perään klo 16.30 Pyynikillä jatkuu miesten Kolmosen kärkitaistelu, jossa Sinipaitojen päivän vastus on TPV:n kakkosjoukkue. Tule jännittämään, onko miesten kakkosjoukkue matkalla Kakkoseen!
Tampere Unitedin vie Turkuun Siniset bussit.



