Tampere United palaa juhannislaitumilta heti tiistaina 28.6. ja kohtaa vierasottelussa sarjajumbo Kaarinan Pojat. KaaPo sijoittui viime vuonna Kakkosen B-lohkossa viidenneksi ja on muutenkin ollut viime vuosina sarjan ylemmän puoliskon joukkue, joten joukkueen jumittuminen aivan sarjan tyveen on tullut hienoisena yllätyksenä. Tästä syystä Tampere United ei voi tiistaina lähteä aliarvioimaan vain yhden voiton ja yhden tasapelin yhdeksästä ottelusta ottanutta vastustajaa.
KaaPo – TamU
- Sarjakärjessä oleva TamU kohtaa sarjan viimeisenä olevan KaaPon.
- Joukkueiden tasoero ei ole niin suuri kuin sarjataulukko näyttää, joten asenteen on oltava kunnossa.
- Raju helle tuo oman hiukan arvaamattoman elementtinsä otteluun.
Tänään harjoituksissa koitetaan jankuttaa pelaajille päähän, että ei me nyt niin hyviä olla, että tultaisiin kolmen pisteen kanssa kotiin jos lähdetään peliin pikkuisenkin puolilla valoilla.
Päävalmentaja
Kyllä meillä kaikki varmasti tietää, että tasoero joukkueiden välillä ei ole ihan niin raju kuin mitä sarjataulukko ja pisteet näyttävät. Takki auki ei voi todellakaan lähteä.
Laitapelaaja
Esimakua KaaPon ongelmista saatiin jo huhtikuun alussa harjoitusottelussa, jonka TamU voitti Kaarinassa 0–2 (0–0) oltuaan selvästi parempi joukkue. Toisaalta myös vuotta aiemmin Sinipaidat voitti KaaPon harjoitusottelussa Pyynikillä, vaikka TamU oli silloin Kolmosen joukkue ja KaaPo kuului lopulta Kakkosen parempaan puoliskoon. Pyörittelipä asiaa miten päin tahansa, KaaPon alkukausi on ollut täysi katastrofi. Tehtyjä maaleja sillä on vain seitsemän ja päästettyjä peräti kolmekymmentä, joten ongelmia on kentän molemmissa päissä.
Surkeasta alkukaudesta huolimatta KaaPon kausi ei suinkaan ole vielä ohi, sillä putoamisviivan päälle on matkaa vain kuusi pistettä ja sarjautaulukon paremmalle puolikkaalle eli kuudennelle sijallekin vain yhdeksän pistettä. Tämä kertoo sarjan poikkeuksellisesta tasaisuudesta ja suuresta ristiin pelaamisen määrästä, eikä periaatteessa yksikään joukkue voi vielä olla varma edes sarjapaikan säilyttämisestä ehkä aivan terävintä kärkeä lukuunottamatta.
KaaPon edellinen ottelu ei kuitenkaan anna aihetta uskoa, että käänne parempaan olisi tapahtumissa. Siinä se nimittäin hävisi sarjassa toiseksi viimeisenä olleelle Ilveksen kakkosjoukkueelle Kaupissa peräti lukemin 6–1 (3–1). Vastaavia rökäletappioita KaaPolla on alla muutama muukin.
Ilveksen ja KaaPon välisen ottelun tarkasti katsonut TamUn päävalmentaja Jukka Listenmaa kuitenkin muistuttaa, että ottelu repesi rumiin lukemiin vasta lopussa.
”Siinä oli KaaPolla ensimmäisellä jaksolla mahdollisuus mennä jopa johtoonkin, joten kyllä siellä kova vastustaja tulee meille vastaan. Ei siinä ole varaa meillä luulla mitään, sillä marginaalit ovat Kakkosessa pienet. KaaPolla on paljon hyviä pelaajia, ja on vain ajan kysymys koska he saavat hommansa kääntymään”, Listenmaa uskoo.
Pelaajapuolella KaaPon ajankohtaisimmat nimet ovat SalPasta kesäkuussa tulleet hyökkääjät Eldin Demiri ja Blend Miftari. Miftari pelasi jopa muutaman ottelun Veikkausliigaa juniori-ikäisenä FC Interissä, mutta sittemmin hänestä on tullut jonkinasteinen Kakkosen sarjajyrä. Ilvestä vastaan Miftari esittikin hyökkäyspäässä ajoittain lupaavia otteita, vaikka maali jäikin tekemättä.
Kovin maalintekijä KaaPossa on Juho Salminen, joka on pelannut viime vuosina reippaasti yli kymmenen maalin kausia KaaPossa, ja on tälläkin kaudella osunut jo kahdesti joukkueen vaikeasta alusta huolimatta. Nuorempana Salminen pääsi pelaamaan useamman ottelun Veikkausliigaa FC Interin paidassa, mutta varsinainen läpimurto jäi tekemättä.
Tampere Unitedin kannattajille saattaa edelleen olla tuttu nimi kaudella 2016 Rauman Pallo-Iirojen avainpelaajiin Kolmosessa kuulunut keskikenttäpelaaja Niklas Kuusio, joka on KaaPossa noussut hyväksi Kakkosen pelaajaksi ja tehnyt viimeisen neljän kauden aikana parikymmentä maalia. Pirkanmaalla tuttu pelaaja on myös FC Hakassa useamman kauden pelannut laitapuolustaja Ville-Valtteri Starck.
TamUn harjoittelu on jatkunut Kaupin nurmella
Tampere United lähtee ottelun sarjataulukon vastakkaisesta päästä sarjaykkösenä. Alla on kuitenkin tappio HJS:lle viime tiistaina, ja paluu voittojen tielle on ainoa vaihtoehto, jotta asema sarjataulukossa säilyy. HJS:ää vastaan TamU pelasi tappiosta huolimatta hyvän ottelun, joten uusia pelillisiä huolia ei joukkueella ole.
Kaarinassa on yksi yhteinen elementti viikkoa aiemmin pelatun HJS-ottelun kanssa, sillä myös Kaarinassa pelialustana on luonnonnurmi. Hämeenlinnassa alusta oli varsin heikossa kunnossa, eikä ilmeisesti muuallakaan Suomessa talvi ja pitkälle kevääseen kylmänä jatkunut keli ole ollut armollinen nurmille. Nähtäväksi jää, onko Kaarinassa nurmen kunto yhtään Hämeenlinnaa parempi.
Joka tapauksessa Tampere Unitedin kannalta otteluohjelma on sikäli suotuisa, että kaksi kauden kolmesta luonnonnurmipelistä pelataan viikon välein, ja harjoittelu on voitu keskittää Pyynikin kotilinnakkeen sijaan Kaupin nurmille.
”Hyvällä nurmikentällä on mukavampi pelata kuin tekonurmella, mutta Hämeenlinnan kenttää ei voinut hyväksi sanoa. Kaupissa on ollut kiva treenata kun on vähintään siedettävässä kunnossa oleva kenttä”, kommentoi laitapelaaja Mauno Sirén nurmilla vietettävää kahta viikkoa.
Juhannuksen jälkeen joukkue palasi harjoituksiin jo sunnuntai-iltana, eikä Sirénillä ole siitä muuta kuin hyvää sanottavaa.
”Oli kiva päästä pienen tauon jälkeen treenaamaan. Helle saattaa vähän aiheuttaa ongelmia, ja jokaisen pelaajan täytyy miettiä nestetankkausta etukäteen. Aika tiukka keli on kyllä Turun seudulle peliin luvattu”, tietää Sirén.
Juuri nyt sääennusteet kertovat, että tiistai-iltana vielä ottelun alkaessa klo 19.00 lämpötila on Kaarinassa jopa 31 astetta. Poikkeuksellisissa oloissa ottelussa pidetään varmasti ylimääräiset juomatauot kummankin jakson puolivälissä, mutta myös päävalmentaja Jukka Listenmaa nostaa esiin ennakkovalmistautumisen tärkeyden.
”Sunnuntain treeni oli tyypillinen juhannuksen jälkeinen treeni. Vähän hikoiltiin, ja toki lämpötila aiheutti sitä jo ennalta. Jos nyt jollakin oli juhannuksena mennyt sisään jotain erilaista ainetta, saatiin niitä hikoiltua pois.”
”Myös huomenna vedetään vain lyhyet harjoitukset, jottei olla paahteessa liian kauan. Bussimatkalla pitää saada tankattua urheilujuomaa, eikä tyydytä pelkkään veteen siinä kohtaa. Suolaa pitää saada estämään kramppeja ja Ruokailut täytyy olla pelaajilla kunnossa”, Listenmaa toteaa.
Asenteen on oltava kunnossa sarjajumboa vastaan
Vaikka ottelussa kohtaavat sarjakärki ja sarjan viimeisenä oleva joukkue, lopputulos on kaikkea muuta kuin ennalta selvä. Kakkosessa tasoerot joukkueiden välillä ovat pienet, ja on helppo arvioida, että TamU on kerännyt peliesityksiin nähden pisteitä hiukan yläkanttiin, ja KaaPo hiukan alakanttiin. TamU on tottakai ennakkosuosikki otteluun, mutta mikään läpihuutojuttu ottelu ei missään nimessä ole.
”Tänään harjoituksissa koitetaan jankuttaa pelaajille päähän, että ei me nyt niin hyviä olla, että tultaisiin kolmen pisteen kanssa kotiin jos lähdetään peliin pikkuisenkin puolilla valoilla. Kyllä KaaPokin tulee ihan varmasti voittamaan pelejä kauden aikana, joten pidetään huoli että näin ei käy tiistaina”, päävalmentaja Listenmaa toteaa.
Sekä valmentajat että pelaajat ovat eri haastatteluissa toistaneet, että joukkueessa ei olla vielä tyytyväisiä niihin peliesityksiin, joihin on tähän mennessä pystytty, sillä koko 90 minuuttia kestänyttä huippusuoritusta ei ole vielä nähty. Oma osuutensa asiaan on todennäköisesti vaihtuvuudella pelistä toiseen sekä kolmen topparin linjan sisäänajolla. Yhtenä kuriositeettina TamU ei ole kymmenen kilpailullisen ottelun jälkeen pelannut kertaakaan samalla topparikolmikolla, ja kahdessa ottelussa on myös palattu viime kaudelta tuttuun neljän puolustajan linjaan.
”Harjoittelun kautta pelaajat oppivat edelleen tuntemaan uutta systeemiä, ja jossain kohtaa päästään varmasti menemään vähän pienemmällä rotaatiolla”, näkee Listenmaa lääkkeet peliesitysten parantamiseen.
”HJS-ottelussa oli paljon positiivista, ja päästiin jo aika lähelle 90 minuutin hyvää suoritusta. Keskellä peliä vain tuli synkkä hetki. Uskotaan että se sieltä ihan lähiaikoina tulee.”
Oma osuutensa topparikolmikon muutoksissa on ollut myös Anton Brightin asepalveluksella, joka on mahdollistanut pelaamisen vain kauden avausottelussa FC Jazzin vieraana ja viikko sitten Hämeenlinnassa. Asepalvelus on nyt ohi, ja Bright nähdään suurella todennäköisyydellä pelaavassa kokoonpanossa viikosta toiseen.
”Anton olisi vahvistus varmasti jokaiselle joukkueelle tässä sarjassa. Pari peliä Anton on pelannut ihan minimaalisella treenamisella, mutta kunhan saadaan pari-kolme viikkoa treeniä alle ja Anton pääsee paremmin kolmen topparin systeemiin sisään, hän tulee varmasti olemaan todella iso apu meille”, Listenmaa toteaa.
Sinipaitojen sairastupa tyhjenee
Anton Brightin paluun myötä Sinipaitojen poissaolijoiden lista on saatu lyhennettyä lähes minimiin, sillä sairastuvalla on vain VJS-ottelussa kesäkuun alussa loukkaantunut maalivahti Aapo Sipponen. Tilanne tarkoittaa samalla kovaa kilpailutilannetta peliajasta ja vaikeita valintoja valmennusjohdolle, mutta pelaajat ovat ottaneet tilanteen vastaan oikealla asenteella.
”Olen ihan tyytyväinen omaan peliini ja saamaani peliaikaankin. Pari peliä olin kipeänä, ja viime pelissä oli pientä vammaa, joten olen päässyt pelaamaan ihan mukavasti silloin kun olen pystynyt pelaamaan”, toteaa neljä kertaa avauskokoonpanoon päässyt Mauno Sirén.
”Joukkueena on otettu pisteitä hyvin, mutta tekemisessä on vielä parannettavaa. Itseluottamus on tietysti nyt hyvä, kun on tullut hyviä tuloksia. Rotaatio ei pelaajille hirveästi haastetta tuo, ja kaksi eri formaatiota joilla on pelattu ovat hyvin hanskassa, joten ei sekään aiheuta ongelmaa pelaajille.”
Sirén uskoo myös, että asenteen kanssa ei tule tiistaina ongelmaa, vaikka vastassa on vain neljä pistettä tähän mennessä yhdeksästä pelistään keräännyt sarjajumbo.
”Kyllä meillä kaikki varmasti tietää, että tasoero joukkueiden välillä ei ole ihan niin raju kuin mitä sarjataulukko ja pisteet näyttävät. KaaPolla on kuitenkin paljon hyviä kokeneita pelaajia. Heillä on ollut tuloksellisesti huono alkukausi ja meillä tuloksellisesti hyvä, eikä voi todellakaan takki auki lähteä”, Sirén päättää.
Ottelu potkaistaan käyntiin nykyään R.V. Group Areenana tunnetulla Kaarinan keskuskentällä tiistaina 28.6. klo 19.00. Aamulehti Live näyttää ottelun suorana lähetyksenä yhteistyössä Turun Sanomien kanssa. Lisäksi ottelua voi seurata TamUn Instagram storyn ja Twitterin kautta. Jos haluat lähteä paikan päälle, matkoista voi tiedustella yksityisviestillä Sinikaartin Facebook-sivun tai Instagramin kautta.
Tampere United matkustaa otteluun ProLine Charterin bussilla.