Tampere United taisteli hienon 2–2 (1–2) -tasapelin sunnuntai-iltaisessa ottelussa FC KTP:tä vastaan. Ottelun käännekohdaksi muodostui Verneri Uimosen toisen jakson lopulla tekemä kavennusmaali, jota kelpaa ihastella TamU-TV:n tallenteesta vaikka useampaankin kertaan. Tilanteessa Uimonen sai pallon jalkaansa puolessa kentässä maalivahti Jiri Kosken epäonnistuneen purun jälkeen ja huomasi heti, että tämä oli kaukana maaliltaan. Hallittu laukaus saatteli lukemat 1–2:een, ja kun Roope Kostiainen teki tasoitusmaalin toisella jaksolla, saatiin ottelusta tulokseksi maistuva tasapeli Ykkösen joukkueesta.


2 – 2

Tasapelin maistuvuutta nostaa se, että ottelun ensimmäinen jakso oli alusta alkaen kotkalaisvieraiden hallintaa. Pallo pelattiin jo ensimmäisen viisiminuuttisen aikana useita kertoja vaarallisen näköisesti boksiin, mutta takaiskuilta vältyttiin muun muassa maalivahti Antti Kuusisen parin hyvän torjunnan ansiosta.
Ottelun edetessä TamU alkoi saada palloa kontrolloidusti myös KTP-päätyyn, mutta mitään kovin vaarallisia hyökkäyksiä Sinipaidat eivät pystyneet rakentamaan. Kylmä suihku saatiin 14. minuutilla, kun Aleksi Pahkasalo syötti Jean da Silvalle juoksupallon linjan taakse, ja tämä laukoi varmasti ohi maalivahti Kuusisen. Tilanne oli siis 0–1 ennen kuin varttiakaan oli pelattu, ja pallonhallinta oli ollut murskaavasti 65-prosenttisesti KTP:llä.
Maalin jälkeen TamU sai pidettyä palloa hiukan enemmän kun ensimmäisen viisitoistaminuuttisen aikana, mutta maalintekopaikkoihin tämä ei johtanut. KTP sen sijaan iski 25. minuutilla. Tällä kertaa Jean da Silva pelasi näppärän seinän Aleksi Pahkasalon kanssa, ja tämän jälkeen hänellä oli kaksi syttövaihtoehtoa: boksiin keskeltä juossut Pa hkasalo tai vasemmalla rynnistänyt Aleksi Tarvonen. Silva valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon, ja Tarvosen laukaus oli sen verran laadukas, että se päätyi pienestä kulmasta huolimatta maalin takanurkkaan 0–2-maalin arvoisesti.
Maalin jälkeen ajoittainen Unitedin pallonhallinta tyrehtyi lähes kokonaan, ja KTP vei jälleen peliä lähes miten tahtoi. Lähimpänä maalia oltiin viitisen minuuttia ennen taukovihellystä, kun Jean da Silva laukoi tulisesti kuudentoista rajan takaa, mutta Antti Kuusinen torjui laukauksen näyttävästi.
Jakson loppua kohden tunteetkin kuumenivat fyysisessä ottelussa. Jere Remes oli jo kerran aiemminkin tullut kaltoin kohdelluksi keskialueen väännöissä, ja kun entinen TamU-pelaaja Chris James oli jälleen tönimässä häntä selästä, Leroy Maluka sai tarpeekseen ja tönäisi puolestaan Chris Jamesin kentän pintaan. Torikokouksen päätteeksi sekä James että Maluka saivat varoitukset ottelun päätuomarilta. Tilanteessa myös TamU-kapteeni Topias Järvelä näytti erinomaista johtajuutta ja auttoi tunteiden rauhoittamisessa.
Aivan jakson lopussa nähtiin Verneri Uimosen upea kavennusmaali. KTP-maalivahti Jiri Koski tuli purkamaan pystypallon rangaistusalueen kaarelta, mutta potku epäonnistui siten, että pallo päätyi suoraan Verneri Uimoselle puoleen kenttään. Hetken jo näytti siltä, että Uimonen aikailisi tilanteessa liiaksi, mutta niin vain ”Verkku” tiesi mitä teki: pallo rauhassa haltuun, tyhjä tila pois ja kaukolaukaus maalin takaylänurkkaan. TamUn ensimmäinen laukaus maalia kohti muutti taukolukemiksi 1–2.
”Lähdin vain suoraan yrittämään vetoa, kun tiesin, että hän on niin paljon vastassa, ettei enää kerkeä siihen. Kyllä se aika selkärangasta tuli”, totesi Uimonen vaatimattomasti Aamulehden haastattelussa.
Toinen jakso alkaa räväkästi
Toinen jakso sai Tampere Unitedin kannalta parhaan mahdollisen alun. Pallo pelattiin Verneri Uimosen sivurajaheiton jälkeen Berat Grabovcille laitaan. Tämä ohitti ensin Samuel Mahlamäen ja syötti sitten maalin eteen Roope Kostiaiselle, joka siirsi pallon kahdella kosketuksella maalille vaihdetun Ville Särkän ohi. Näin ottelu oli tasan 2–2.
Tasoitusmaalin jälkeen molempien joukkueen otteissa näkyi, että ottelun voittaminen alkoi kiinnostaa normaalia harjoituspeliä enemmän. Pari minuuttia myöhemmin KTP olikin lähellä siirtyä uudelleen johtoon, kun Antti Kuusinen torjui Jean da Silvan laadukkaan laukauksen alakulmasta, ja Ville Oksanen pääsi vielä kokeilemaan jatkopallosta. Laukaisukulma jäi kuitenkin sen verran pieneksi, että Kuusinen torjui tämän vedon jalallaan.
Myös kotijoukkueella oli paikkansa siirtyä johtoon. Roope Kostiaiselle aukesi vetopaikka kuudentoista rajan takaa, mutta laukaus nousi valitettavan karkeasti yli maalin. Hetkeä myöhemmin myös Leroy Maluka pääsi laukomaan nopean hyökkäyksen päätteeksi, mutta tämä laukaus kilpistyi kohti maalia juosseeseen Kostiaiseen.
Kun jakso eteni pidemmälle, KTP otti jälleen selvemmin pelin hallintaansa. Tästä yhtenä osoituksena oli toppari Ville Puustisen pahasti myöhässä tullut liukutaklaus, jossa Aleksi Tarvonen sai napit ikävästi reiteensä. Puustinen selvisi tilanteesta pelkällä varoituksella ja Tarvonenkin nousi lopulta jatkamaan peliä.
Pallonhallinnasta huolimatta KTP ei rakentanut montakaan vaarallista maalipaikkaa. Matias Tamminen tosin pääsi kerran laukomaan boksista kulman jälkitilanteesta, mutta laukaus päätyi suoraan Antti Kuusisen syliin. Kaikkein pahin tilanne koettiin vajaa 20 minuuttia ennen täyttä aikaa, kun pallo jäi jälleen kulmapotkun jälkeen pomppimaan maalille. Lopulta toppari Antti Haavisto pelasti Filipe Mellon laukauksen lähes maaliviivalta.
Toisessa päässä Roope Kostiainen pääsi laukomaan pariinkin kertaan vaarallisesti. Paikoista parempi syntyi alle kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä, kun Berat Grabovcin ja kentälle vaihdetun Leevi Mannisen syötöt vapauttivat viime kauden parhaan maalintekijän etenemään kohti maalia. Toppari Jean-Christophe Courbonne kuitenkin ehti peittämään tilannetta sen verran, että Kostiaisen oli pakko laukoa jo kaukaa, eikä veto osunut tolppien väliin.
Heti tämän jälkeen vielä sopimuksetta Sinipaitojen kanssa harjoitteleva Aleksi Inkinen osoitti toisessa päässä taktista kypsyyttä, kun KTP oli pääsemässä nopeaan vastahyökkäykseen. Kevyt nykäisy Filipe Mellon olkapäästä katkaisi vaarallisen hyökkäyksen ja Inkinen sai luonnollisesti varoituksen.
Tunteet kuumenivat jälleen aivan ottelun lopussa, kun Leroy Malukan kyynärpää osui pallontavoittelutilanteessa Matias Lindforsin naamaan. Aiemmissakin torikokouksissa aktiivisena ollut Jean da Silva tuli vihellyksen jälkeen tönimään Malukaa keltaisen kortin arvoisesti. Vielä keltaisen kortin saatuaankin Silva huitaisi Malukaa naamalle, mutta vieressä seissyt päätuomari säästi hänet toiselta varoitukselta.
Torikokouksen jälkeen Chris James antoi erinomaisen vapaapotkun takatolpalle, josta pallo puskettiin maaliin asti. Tilanne vihellettiin kuitenkin paitsioksi. Aivan ottelun lopussa Roope Kostiainen puolestaan syötti Berat Grabovcin läpi pitkällä syvältä omasta päädystä lähteneellä syötöllä. Pallo kuitenkin karkasi vastaan tulleen maalivahdin syliin, eikä tuomari katsonut tarpeelliseksi viheltää rangaistuspotkua, kun Sebastian Dolivo kaatoi Grabovcin tilanteen jo mentyä ohi.
Ottelun päätösvihellyksen kuuluessa TamU oli selvästi tyytyväisempi tasatulokseen. Hyvä toisen puoliajan peli toi ottelusta hyvän tuloksen ja pelaajat osasivat nauttia tilanteesta. Pelin kääntymisestä kertoo paljon sekin, että alussa murheelliselta näyttänyt pallonhallintatilastokin kääntyi pelin loppuun mennessä siedettäviin lukemiin TamU 42 % ja KTP 58 %. Peli olisi voinut kääntyä lopulta kummin päin tahansa, ja siinä mielessä tasapeli oli aivan oikeutettu tulos.
Myös päävalmentaja Mikko Mäkelä kiitteli ottelun jälkeen hyvää toista puoliaikaa. ”Lähtökohta peliin oli selkeä. Kotka toi ykkösnippunsa tampereelle, mikä oli mahtava tilanne meille päästä mittaamaan oikeasti tasoamme kovaa Ykkösen porukkaa vastaan. Hyvä toinen jakso toi tuloksen”, Mäkelä luonnehtii.
”Tiesin ennalta, ettemme hallitse palloa, vaan joudumme keskittymään enemmän puolustamiseen harjoittelemallamme tavalla.Ensimmäinen puolisko oli selvästi KTP:een, ja meillä meni selkeästi aikaa totutella kovaan tempoon ja siihen, ettei aikaa ole pallollisena. Meille tuli kaksi pientä unohdusta puolustuspelaamisessa, ja kaveri rokotti saman tien. Puhuimme ennen peliä, että keskittyminen, reagointi, kaksinkamppailut ja irtopallot ovat tärkeitä KTP:n tasoista joukkuetta vastaan, ja siinä emme onnistuneet ensimmäisellä jaksolla niin hyvin kun olisi pitänyt”, Mäkelä ruotii.
Toista jaksoa Mäkelä luonnehti selvästi paremmaksi: ”Löydettiin se tunne, mikä pitää olla pelissä jos haluamme tehdä tulosta myös kaudella. Selkeä lähtökohta eiliseen oli, että tulos pitää saada ja siinä onnistuimme. Siihen olen erittäin tyytyväinen ja varsinkin toisen jakson ilmeeseen, etenkin kun ottaa huomioon, että kentällä oli lukuisia pelaajia, jotka pelasivat vielä viime kaudella Kolmosessa.”
Seuraavan kerran TamU pelaa jo ensi keskiviikkona Grankulla IFK:n vieraana Kauniaisissa. Sen jälkeen otteluohjelmasta löytyy vielä vierasottelut FC Jazzia ja HJS:ää vastaan ennen Kakkosen kauden avausottelua kotona JBK:ta vastaan.

2 – 2
( 1 – 2 )

47′ Roope Kostiainen
Yleisöä:
138
25' Aleksi Tarvonen
25 | Antti Kuusinen | ||
3 | Roope Kostiainen | ||
4 | Topias Järvelä C | ||
8 | Radwan Moussa | ||
10 | Berat Grabovci | ||
13 | Ville Puustinen | 67' | |
18 | Jere Remes | 70' | |
19 | Valtteri Uimonen | 46' | |
20 | Verneri Uimonen | ||
24 | Santeri Salomaa | 46' | |
52 | Leroy Maluka | 42' | |
1 | Jani Rantala | ||
11 | Leevi Manninen | 70' | |
21 | Konsta Raittinen | ||
27 | Tommi Ala-Hakuni | ||
28 | Antti Haavisto | 46' | |
29 | Aleksi Inkinen | 81' | 46' |
1 | Jiri Koski | ![]() | ||
2 | Manel | ![]() | ||
3 | Samuel Mahlamäki | |||
5 | Sebastian Dolivo | |||
7 | Aleksi Pahkasalo | ![]() | ||
8 | Ville Oksanen | ![]() | ||
9 | Jean da Silva | ![]() | ||
13 | Jean-Christophe Courbonne | |||
16 | Matias Lindfors | ![]() ![]() | ||
18 | Aleksi Tarvonen | ![]() | ||
26 | Chris James | C | ![]() | |
32 | Ville Särkkä | ![]() | ||
4 | Topi Pasi | ![]() | ||
21 | Matias Tamminen | ![]() | ||
22 | Filipe Mello | ![]() | ||
23 | Anton Eerola | ![]() |