Neljän kauden ajan Sinipaitojen luottopelaajiin kuulunut Verneri Uimonen on taas TamUn mies. Uimosen sopimus kattaa kauden 2021 ja sisältää seuran option seuraavasta kaudesta. Syksyllä 30 vuotta täyttävä Uimonen kuuluu tulevalla kaudella joukkueen kokeneeseen kaartiin.
Tampere Unitedin uuden tulemisen ensimmäisiä hankintoja oli veljensä kanssa seuraan tullut Verneri Uimonen. Aluksi keskikentän keskelle kaavailtu pelaaja siirtyi kuitenkin nopeasti laitapakin tontille, missä hän sementoi oman paikkansa neljän kauden ajaksi. Kausina 2016–19 Uimonen pelasi vuorenvarmaa peliä, ja vastasi myös muutamista tärkeistä maaleista.
Sarjasta putoamiseen päättyneen kauden 2019 jälkeen Uimonen vaihtoi kaupungin punaiseen leiriin, jossa hän pääsi jatkamaan pelaamista Kakkosen tasolla. TPV:ssä Uimonen pelasi yhtä lukuunottamatta kaikissa peleissä, ja kirjautti täksi kaudeksi niin ikään TamUun palanneen Antti Kuusisen jälkeen joukkueen toiseksi eniten minuutteja.
Uimonen on mielissään paluusta Tampere Unitedin riveihin.
”Tuntuu hyvältä pukea sinistä päälle ja on taas tuttu logo rinnassa. Neljän vuoden pätkä seurassa jätti unohtumattomat muistot”, Uimonen fiilistelee.
Vaikka Uimonen palaa tuttuun seuraan, ei joukkueessa ole jäljellä montaa aiemmilta TamU-kausilta tuttua pelikaveria.
”Harmillisesti joukkueessa on ollut paljon vaihtuvuutta aina ja väkisinkin se on vaikuttanut pelaamiseen. Olen aina toivonut että joukkue pysyisi paremmin kasassa. Nyt kuitenkin pelaajistoon on saatu jatkuvuutta ja joukkuehenki on vaikuttanut todella hyvältä.”
Pelipaikkakilpailu nostaa tekemisen tasoa
Uimosen ensimmäinen TamU-kausi päättyi nousuun Kakkoseen, ja hän näkeekin nykyjoukkueessa yhtäläisyyksiä tuohon vuoden 2016 pelaajistoon.
”Joukkueessa on paljon samaa kuin viime nousukaudella. Joukkue pelaa hyvin yhteen ja löytyy pelaajia, joilla on kykyjä ratkaista pelejä. Pelipaikoista on kilpailua ja valmennuksella on kliseisesti sanottuna positiivinen ongelma sen myötä”, Uimonen kommentoi.
Tampere Unitedin päävalmentaja Jukka Listenmaa puhuu niin ikään peliaikakilpailun hyvistä puolista.
”Kaikki näkyy kentällä, mitä enemmän kilpailua treeneissä. Nyt kun Maukkakin (Mauno Sirén) alkaa tulla leikkauksen jälkeen kuntoon, meillä on laitapakin tontille hyvin vaihtoehtoja”, Listenmaa pohdiskelee.
Uimosen pelipaikaksi Listenmaa kaavailee lähtökohtaisesti tuttua laitapakin paikkaa, mutta hän toteaa myös Uimosen pystyvän pelaavan useammallakin tontilla.
”Verkun pallovarmuus on kovalla tasolla, mikä sopii hyvin pallonhallintaan perustuvaan pelitapaan. Taustanousuissa vahvuudet tulevat hyvin esiin”, Listenmaa sanoo.
Uimonen itse odottelee jo kovasti kauden alkua, vaikka vielä onkin auki, milloin ensimmäisen sarjaottelu päästään pelaamaan. Yksi toive Uimosella on kauden alkuun.
”Toivottavasti tilanne sallisi yleisön peleihin. Olen kaivannut pelaamista TamU-kannattajien edessä.”
Sitä samaa toivovat tietenkin kaikki muutkin, ja siksi nyt onkin hyvä hetki osoittaa tukensa Tampere Unitedille ja hankkia kausikortti tulevalle kaudelle. Normaalihintaiset kausikortit maksavat 70 € ja alennusryhmien kausarit 45 €. Klikkaa TamU-kauppaan tai tee ostoksesi suoraan alla olevista napeista.
Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2021:
Ali Aitbenzanzoun, kk
Hakim Belbachir, h
Anton Bright, p
Eric Bullock, h
Arttu Haapala, kk
Iikka Häkkinen, h
Topias Järvelä, h
Severi Kankkunen, p
Markus Kopf, kk
Roope Kostiainen, h
Paavo Kujala, p
Antti Kuusinen, mv
Po Law, p
Arttu Mättö, kk
Jesse Oksanen, h
Eetu Räisänen, kk
Henri Savolainen, mv
Mauno Sirén, p
Aapo Sipponen, mv
Matias Stark, p
Nils Strömsholm, p
Riku Tanila, mv
Verneri Uimonen, p
Pyry Virtanen, p
Jesse Vuori, p
Panu Väliaho, h