Tampere United ja Valtteri Uimonen ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Alkava kausi on Valtteri Uimoselle jo neljäs Tampere Unitedissa. Uimonen tuokin paljon tarvittua kokemusta nuoreen joukkueeseen.

Kakkosen kauteen valmistautuva Tampere United sai eilen torstaina yhden pelaajan lisää harjoituksiin, kun jatkosopimuksen allekirjoittanut Valtteri Uimonen, 30, liittyi edustusjoukkueeseen. Iso osa joukkueesta on harjoitellut jo marraskuusta lähtien, joten ”Uipalla” on sinällään välimatkaa muihin kurottavana.
”Olen harjoitellut omatoimisesti, mutta nyt sopimuksen myötä liityn välittömästi joukkueen vahvuuteen. En ole palloon koskenut viime kauden viimeisen ottelun jälkeen, joten varmasti menee muutamat treenit, että tatsi taas löytyy kunnolla”, Uimonen kertaili keskiviikkona sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Valtteri Uimosella käynnistyy siis neljäs perättäinen kausi TamUssa. Kolmen edellisen kauden aikana hän on ehtinyt kantaa Sinipaitaa virallisissa otteluissa 51 kertaa. Hän onkin päässyt seuraamaan seuran kehitystä aitiopaikalta.
”Kolmosen kaudella TamU oli Kakkosen tasolla lähes kaikilla mittareilla ja sen kauden päätökseen asti menohan oli pelkkää shamppanjaa ainakin kentällä”, Uimonen muistelee.
”Näen nytkin seuran tilanteen hyvänä. Olemme saaneet vakinaistettua paikan liiton sarjoissa, eikä monikaan varmasti odota meidän olevan nousijasuosikkeja. Tämä antaa seuralle hyvät mahdollisuudet kehittää toimintaansa, jotta lähivuosina pelataan taas noususta. Urheiluun kuuluu, että haastavia kausia tulee kaikille jossain vaiheessa. TamUlle viime kausi oli sellainen, varsinkin kentän puolella. Mutta nyt on uusi kausi ja uusi mahdollisuus viedä seuraa eteenpäin kohti tavoitteitaan kentällä ja sen ulkopuolella”, Uimonen avaa seuran nykytilaa.
Kysyttäessä siitä miltä tuntuu olla joukkueen vanhin pelaaja, Uimonen joutuu miettimään hetken.
”Kuulostaahan tuo hirveältä, että on joukkueen vanhin. Onneksi olen kuitenkin vasta 30 ja henkisellä tasolla vieläkin nuorempi kaveri. Joukkue on tietysti nuori, mutta kokeneitakin pelaajia joukkueesta löytyy ja ehkä tuleekin vielä jokunen. Talven pari peliä, jotka olen nähnyt, niin siellä on näyttänyt asenne ja yritys olevan kova. Tämä on ollut hieno nähdä! Ne ruokkivat jatkossa. On tärkeää, että joukkueessa jokainen saa olla oma itsensä ja kaikki kunnioittavat toisiaan pelaajina ja persoonina”, Uimonen linjaa.
Päävalmentaja Mourad Seddiki on palauttanut monia pelaajia omille pelipaikoilleen. Sama lienee edessä nyt myös Valtteri Uimosen suhteen.
”Olen iloinen, että pääsen vihdoin pois puolustuspään pelipaikoilta takaisin hyökkääjäksi. Olen kolmen vuoden TamU-urani aikana pelannut vain puoli kautta hyökkääjänä, johon minut aikanaan hankittiin. Haluan myös todistaa kannattajille, seuralle ja myös itselleni, että siellä olen parhaimmillani ja osaan edelleen syöttää ja tehdä maaleja”, Uimonen kertoo päättäväisenä.
”Haluan ja aion olla johtavassa roolissa joukkueessa ja auttaa myös meidän nuorisoa parhaani mukaan”, Uimonen päättää.
Tampere Unitedilla nyt 22 sopimuspelaajaa
Tampere Unitedilla on kasassa nyt 22 sopimuspelaajaa. Joukkue alkaa siis olla lähellä valmista, mutta uusiakin pelaajasopimuksia on ilman muuta vielä tulossa.
Muista käydä ostamassa kausikorttisi TamU-kaupasta. Kausikortit maksavat aikuisilta 90 € ja alennusrymiltä 65 €. Lisäksi on saatavilla 50 €:n hintaisia kausikortteja kannattajakatsomoon. Tule siis ostoksille: tampereunited.fi/kauppa.
Taavi Abruquah (h)
Ali Al-Fatli (p)
Elias Alanen (mv)
Sami Ekmark (p)
Antti Haavisto (p)
Elias Harala (h)
Mustafa Hussein Zada (p)
Oskari Ikonen (mv)
Topias Järvelä (h)
Mikael Köngäs (mv)
Niklas Lindholm (h)
Sami Maja (mv)
Arttu Mättö (kk)
Eetu Rahkola (p)
Konsta Raittinen (kk)
Jere Remes (kk)
Marcio Severino (kk)
Matias Stark (p)
Nils Strömsholm (kk)
Valtteri Uimonen (h)
Verneri Uimonen (p)
Niko Äkräs (kk)