3.8.2018

 
 

Valtteri Hiilloskorpi lainalle Sinipaitoihin



Poikamaajoukkueissa aina U17-ikäluokkaan asti pelannut laitapelaaja Valtteri Hiilloskorpi, 19, siirtyy loppukauden kattavalla lainasopimuksella FC Hakasta Tampere Unitediin. Kuluvalla kaudella Hiilloskorpi ei ole saanut Valkeakoskella minuutteja Ykkösen otteluissa, joten siirto peliajan perässä Tampere Unitediin oli luonteva ratkaisu.

”Kun peliaika oli tiukalla ja TamUsta aukesi mahdollisuus tulla lainalle, tapahtui siirto lopulta melko nopeasti. Minulla on kova halu päästä pelaamaan, joten hienoa että tämä mahdollisuus tuli”, Hiilloskorpi iloitsee.

Hiilloskorpi tunnetaan parhaiten laitapuolustajana, mutta on pelannut urallaan myös ylempänä. Tampere Unitedissa hänet tullaankin todennäköisesti näkemään nimenomaan laitahyökkääjänä.

”Henkilökohtaisesti ei ole niin väliä pelaanko pakkina vai laitahyökkääjänä, sillä molemmilla paikoilla tykkään hyökätä ja olla pallon kanssa. On myös tullut pelattua molempia laitoja joten voisi sanoa että olen monipuolinen pelaaja”, kuvailee Hiilloskorpi peluutusvaihtoehtoja.

Kuluvalta kesäkaudelta Hiilloskorvella ei ole allaan lainkaan miesten pelejä, vaan on joutunut pelaamaan A-poikien Ykkösen otteluita. Viime kaudella Hiilloskorpi toki pelasi aivan hyvät minuutit yhdessätoista Kakkosen ottelussa Tampereen Pallo-Veikoissa. Tätä ennen hän kävi läpi Ilveksen junioriputken, ja pelasi siellä muun muassa B- ja A-poikien SM-sarjaa, sekä kaudella 2016 Kolmosen otteluita muun muassa nimenomaan Tampere Unitediakin vastaan.

”Siirryin täksi kaudeksi Valkeakoskelle, ja monella tapaa olen mennyt kuluvana vuonna pelaajana eteenpäin. Peliaika jäi vain vähäiseksi”, Hiilloskorpi kertaa.

Vaikka paluun Kakkosen peleihin voi nähdä pienenä taka-askeleena Hiilloskorven uralla, ei nuori pelaaja ole tinkinyt tavoitteistaan: ”Tavoitteenani on pelata ammattilaisena ulkomailla. Se on ollut selvä jo pikkupojasta asti.”

”Hienoa päästä pelaamaan uuden kotiyleisön edessä. Jokaista peliä lähdetään voittamaan, ja oma tavoitteeni on päästä mahdollisimman paljon pelaamaan ja auttaa siten joukkuetta”, Hiilloskorpi päättää.

Hiilloskorpi on näillä näkymin päävalmentaja Leroy Malukan käytettävissä jo tulevana viikonloppuna, kun TamU kohtaa kotiottelussa OLS:n. Ottelu pelataan Pyynikin urheilukentällä lauantaina klo 17 alkaen, ja todennäköisesti Hiilloskorpi nähdään kentällä.

”On aina hienoa saada lisää laatua joukkueeseen ja Hiilloskorpi tuo juuri sitä. Useammalla pelipaikalla pelaavana pelaajana hän antaa minulle valmentajana lisää mahdollisuuksia. Hän on vahva pallollisessa pelissä, joten hän sopii minun pelityyliini, ja siksi lainasta oli helppo päättää”, toteaa päävalmentaja Maluka tyytyväisenä.

Hiilloskorpi on ollut mukana jo useammissa harjoituksissa, ja Maluka on pitänyt näkemästään. ”Kyseessä on erinomainen nuori pelaaja, jolla on loistava asenne ja paljon kunnianhimoa. Hän on ollut ammattilainen ensimmäisestä harjoituksesta lähtien, ja on myös muille loistava esimerkki siitä, mitä ammattilaiseksi tuleminen vaatii. Valtteri toivottavasti tuo esimerkillään ammattimaisuutta myös muiden nuorten pelaajiemme tekemiseen”, Maluka toteaa.

Tervetuloa lauantaina Pyynikille katsomaan uusimman TamU-pelaajan otteita ja koko joukkueen taistelua tärkeistä sarjapisteistä.