10.5.2018

 
 

Vaasassa tuhrittiin karvas tappio



Tampere United pelasi helatorstaina Vasa IFK:n vieraana kauden parasta peliään, mutta kun maalit jäivät tekemättä, toteutui se tavallinen tarina, jossa vastustaja rankaisi lopussa. Ilahduttavaa ottelussa oli se, miten hyvin laitapeli toimi kun joukkue pääsi vihdoinkin täysimittaiselle kentälle. Lopun takaiskun ja 1–0-tappion lisäksi harmittamaan jäi tehottomuus viimeisellä kolmanneksella.

Ottelun aivan ensimmäiset minuutit menivät TamUlta täysikokoiseen kenttään totutellessa. Vasa IFK pääsi vyöryttämään hyökkäyksiään kohti Elias Alasen vartioimaa maalia, mutta erityisen vaarallisia tekopaikkoja ei syntynyt. Sinipaitojen ensimmäinen tilaisuus syntyi ottelun seitsemännellä minuutilla, kun Berat Grabovci tarjoili sivurajaheiton jälkeen vetopaikan Konsta Raittiselle kuudentoista rajalle, mutta pallon karkasi korkealle päätykatsomoon.

Berat Grabovci haki laukauksia tutun hanakasti.

Jakson edetessä pallonhallinta siirtyi nopeasti TamUlle. Hyökkäyksiä tuotiin erityisesti laitapuolustajien kautta tavalla, joka ei aiemmin kaudella Pyynikin postimerkillä ole ollut mahdollista. Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen Mauno Sirén tarjoilikin mainion keskityksen Jere Remekselle, mutta askeleet eivät aivan osuneet kohdalle, ja veto jäi sen verran köykäiseksi, että vaasalaismaalivahti Jussi Virkajärvi sai vangittua pallon helpohkosti.

Ville Puustinen ja Berat Grabovci odottavat keskitystä.

Konsta Raittinen ei aivan ehdi palloon.

Pallonhallinnan siirryttyä Sinipaidoille VIFK turvautui teräviin vastaiskuihin. Erityisesti kärkipelaaja Jeremiah Streng onnistuikin aiheuttamaan hämminkiä Sinipaitojen puolustuksessa. Suurempaa vaaraa näistä tilanteista kuitenkaan syntynyt.

Hiukan ennen 20 minuutin täyttymistä Ville Puustinen sai erinomaisen tekopaikan, kun Verneri Uimosen kulmapotku putosi hänelle maalin edessä. Tilanne tuli kuitenkin sen verran nopeasti, että Puustinen ei päässyt kääntämään laukausta kohti maalia, ja pallo pomppi etutolpan ohi maalipotkuksi. Viitisen minuuttia myöhemmin Radwan Moussa pääsi puolestaan puskemaan vapaasti Uimosen kulmasta, mutta tämä Pusku meni reiluhkosti takatolpan ohi.

Verneri Uimonen laukoo.

Radwan Moussa puskee maalin ohi.

Ensimmäisen jakson lopulla Sinipaidoille avautui vielä yksi mainio tekopaikka, kun Berat Grabovci katkaisi topparin avauksen puolessa kentässä. Grabovci otti tyhjät pois ja laukoi vapaasti, mutta pallo viuhui puolisen metriä takatolpan ohi. Juuri ennen taukovihellystä 45 minuutin jo täytyttyä Jere Remes sai vielä yhden vetopaikan kun vaasalaistoppari puski Konsta Raittisen keskityksen tämä jalkoihin boksissa. Vaikea veto volleysta kuitenkin epäonnistui, eikä Ville Puustinenkaan ehtinyt ohjaamaan palloa maaliin.

Jere Remes laukoo vaikeasta asennosta pallon maalin yli.

Hallinta jatkuu toisella jaksolla

Toinen jakso jatkui samoissa merkeissä kuin ensimmäinenkin jakso. TamU piti enemmän palloa, mutta viimeinen silaus viimeisellä kolmanneksella jäi kerta toisensa jälkeen tekemättä.

Jakson ensimmäisen vartin paras paikka syntyi kun Berat Grabovci purjehti harhasyötön jälkeen kohti maalia. Syöttöyritys linjan taakse juosseelle Roope Kostiaiselle epäonnistui, mutta pallo jäi Grabovcille, ja hän pääsi laukomaan vasemmalla jalallaan keskeltä kuudentoista rajan kohdalta. Maalivahti Jussi Virkajärvi kuitenkin venytti kätensä pallon tielle ja seurauksena oli kulmapotku.

Berat Grabovci laukoo, mutta maalivahti torjuu kulmaksi.

Kulmapotkun antoi Verneri Uimonen vapaana taka-alueella vaanineelle Ville Puustiselle, joka puski pallon kohti maalia. Roope Kostiaisen ohjausyrityskään ei kuitenkaan auttanut palloa verkon perukoille.

Silmiinpistävää toisen jakson alkupuoliskolla olivat kotijoukkueen lukuisat harhasyötöt omalla kenttäpuoliskolla. Näistä pallonriistoista TamU pääsikin rakentamaan tukun vaaralliselta vaikuttaneita tilanteita, jotka kuitenkin kerta toisensa jälkeen kuivuivat kokoon. Hetkitttäin näytti siltä, kuin kentällä olisi kaksi aivan eri sarjatason joukkuetta – mutta silti TamU ei päässyt hyödyntämään tilannetta käytännössä millään tavalla, vaikkakin kulmapotkuja saatiin lukuisia.

Roope Kostiainen yrittää saada pallon komennukseensa.

Konsta Raittista ahdistellaan.

Tampere Unitedin hyökkäykset vyöryivät käytännössä koko toisen jakson ajan, mutta tehottomuus ratkaisupaikoissa vaivasi loppuun asti. Jälkimmäisellä puolikkaalla lisävoimaa kentälle haettiin muun muassa sairarastelun takia penkillä aloittaneesta Riku Oraksesta, mutta vaihdotkaan eivät tuoneet muutosta ottelun kulkuun.

Myös Vasa IFK:lla oli toki omat paikkansa. Näistä ehkä pahin oli vapaapotku rangaistusalueen kaaren takaa reilu kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Junior Oyonon veto jäi kuitenkin muuriin, eikä hänen jatkolaukauksestaankaan ollut vaaraa.

Ratkaisumaali tehtiin aivan Sinikaartin silmien alla.

Lopulta kohtalokkaaksi muodostui loppuhetkien sivuvapari. Tilanne lähti liikkeelle siitä kun Verneri Uimonen sai Junior Oyonon kyynärpäästä puolessa kentässä ja menetti pallon. VIFK pääsi nostamaan hyökkäystään, ja Ville Puustinen oli pakotettu rikkomaan, kun laitapuolustaja puuttui riveistä. Joonas Pitkäkangas keskitti seuranneen vapaapotkun luukulle, jossa Jeremiah Streng jatkoi sen päällään verkon perukoille.

Ottelussa pelattiin maalin jälkeen vielä yli neljä minuuttia lisäaikaa, mutta Sinipaitojen rimpuilu jäi tehottomaksi, ja näin ottelu päättyi kirvelevään 1–0-tappioon.

Kommentit ottelun jälkeen

Vaikka Vaasasta ei ollut tuliaisina pisteitä, päävalmentaja Mikko Mäkelä piti esitystä hyvänä, ja totesi täysikokoisen kentän antaneen hyvä mahdollisuuden aiempaa parempaan pallolliseen peliin. ”Pystyimme haastamaan VIFK:n pallollisessa pelissä erinomaisesti. Käytimme koko kenttää hyvin hyödyksemme ja pystyimme rytmittämään hyökkäysiä hyvin. Pääsimme murtautumaan useasti boxiin ja pelasimme sielä hyviä palloja. Vain röyhkeä viimeistely ja maalin tekemisen halu puuttuivat.”

Topias Järvelä, Jere Remes ja molemmat laitapakit olivat hyvällä pelipäällä, ja oikeastaan koko joukkue pelasi hyvän ehjän pelin. Vastustaja ei saanut oikeastaan mitään tilanteita ja meidän prässipelimmekin toimi hyvin,” Mäkelä toteaa.

”Sunnuntai tulee nopeasti, ja aivan varmasti kun pidetään pelillinen taso mikä tänään oli, niin se rupeaa jatkossa tuomaan pisteitä”, Mäkelä päättää.

Tappio otti kapteeni Eetu Rahkolallakin koville.

Kapteeni Eetu Rahkola totesi pelin olleen hänelle henkilökohtaisesti tärkeä, koska kasvattajaseura VIFK:n kohtaamiset ovat harvinaisia etenkin kilpailullisissa otteluissa. ”Piti nauttia, ja nautittiinkin, ja pelattiin hyvä peli, mutta tänään ei saatu palkintoa. Puoliajalla puhuttiin, että jos jatketaan samaan tapaan niin pitkä kausi palkitsee. Mutta kun se pomppii noin niin silloin se pomppii, mutta toki voitto aina ansaitaan”, kuvaili Rahkola pettyneenä.

”Olen ylpeä jätkistä, miten sunnuntain huonon pelin jälkeen kasattiin itsemme, ja pelattiin tänään talvikausi mukaan lukien ylivoimaisesti kauden parasta peliä”, Rahkola summaa.

Seuraavan kerran TamU pelaa jo sunnuntaina 13.5. kun närpiöläinen Kraft FF vierailee Pyynikillä. Ottelu käynnistyy klo 18.30. Tervetuloa silloinkin mukaan.

35 Jussi Virkajärvi
2 Merhawi Birhane keltainen kortti81’
4 Jonas Pitkäkangas
6 Kristian Kokko vaihtoon 59’
7 Miika Niemi
9 Markus Nordman C vaihtoon 86’
10 Mustafa Maki vaihtoon 66’
15 Eetu Pullola
19 Henry Louko
20 Jeremiah Streng
23 Nikko Ruokangas
1 Markus Aspholm
3 Foday Conteh
13 Roni Jääskä vaihdosta 59’
16 Junior Oyono vaihdosta 66’
19 Christian Österlund vaihdosta 86’
24 Emil Lönnkvist
30 Hamed Ahmadi