Vaasalaiset testaavat Sinipaidat sunnuntaina

27/01/2017
Otteluennakko

Tampere United saa sunnuntaina talvikauden ensimmäisen todellisen haasteen, kun Kakkosen joukkue Vasa IFK vierailee Pirkkahallissa. Vaasalaisjoukkue sijoittui viime kaudella Kakkosen C-lohkon yhdeksänneksi ja säilytti sarjapaikkansa täpärällä kahden sarjapisteen erolla.

TamU-uutiskuva

VIFK on kuluvana talvena pelannut kaksi harjoitusottelua. TamUn tänä talvena pelaamien otteluiden tapaan ensimmäinen SJK Akatemian vieraana pelattu ottelu oli todellinen maalijuhla, mutta Sinipaidoista poiketen VIFK joutui tyytymään tasatulokseen 4–4 Kolmosessa pelaavan vastustajansa kanssa. Toisessa ottelussa VIFK kärsi 2–0-tappio Kokkolan Palloveikkojen vieraana Kipparihallissa.

Oman mausteensa sunnuntain otteluun tuo myös se, että Vasa IFK on TamU-kapteeni Eetu Rahkolan kasvattajaseura, jossa hän pelasi 7-vuotiaasta lähiten yhteensä 14 vuoden ajan. Rahkola ei kuitenkaan ole vielä toipunut loukkaantumisestaan niin, että voisi pelata sunnuntain ottelussa.

”Ensimmäinen todellinen mittari meidän joukkueelle”, luonnehtii päävalmentaja Mikko Mäkeläkin sunnuntain ottelua. ”Hieno fiilis päästä taas pelaamaan. Saadaan hyvää tietoa missä mennään tällä hetkellä.”

”Reeneissä ollaan päästy pikkuhiljaa keskittymään meidän pelaamiseen, mutta nyt päästään reenaamaan sitä pelin muodossa ja koko kentällä. Tottakai haasteen reenaamiseen tuo se, että ei ole koko kenttää käytössä, ja mittasuhteet vääristyvät eri pelimuodoissa. Juuri tämän takia harjoituspelejä pelataan paljon, mikä on tärkeää kun kuitenkin joukkue on taas uusiutunut viime kaudesta paljon”, avaan päävalmentaja Mäkelä harjoituskauden tekemistä.

”VIFK-peli antaa meille hyvän mahdollisuuden kehittää pelaamistamme ja pyrimmekin keskittymään muutamaan tärkeään osa-alueeseen. Joukkue rupeaa myös tervehtymään hyvää vauhtia. Poissa ovat vielä Saaren veljekset, joista Matti lähenee pelikuntoa, sekä Eetu Rahkola ja Mehdi Fennane. Meillä on uusi hyökkääjä testissä, ja hänet nähdään myös sunnuntain pelissä”, Mäkelä paljastaa.

Ottelussa on ensimmäistä kertaa tänä talvena paikalla myös fanituotteiden myynti. Huivien ja t-paitojen lisöksi tarjolla on myös Hiekalta Kakkoseen -kirjoja.

Ottelusta tehdään testilähetys TamU-TV:ssä. Uutta kalustoa hankkinut TamU-TV:n tuotantotiimi ei lupaa mitään, mutta jos kaikki sujuu kuten on suunniteltu, luvassa on esimakua tulevan kauden uusista metkuista. Kannattaa siis sunnuntaina virittää selain tuttuun osoitteeseen tampereunited.fi/tamu-tv. Jos kaikki menee suunnitellusti, lähetys alkaa klo 17.30, jolloin studioisäntänä toimii Tarmo Lyytikäinen ja asiantuntijoina toimivat Ilkka Innola ja Elina Vainikainen. Selostamossa äänessä on tuttu sinivihreä ääni Manu Haapalainen ja kommentaattorina Joonas Niemelä.

Itse ottelu potkaistaan käyntiin Pirkkahallissa sunnuntaina klo 18.15 ja siihen on vapaa pääsy. Tervetuloa!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

2.2. TamU - FC Inter 2 1 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

8.2. klo 14 FC Inter 2 - TamU

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU