Tunteet kävivät kuumana kun PS-44 ja TamU tasasivat pisteet

12/08/2020
Otteluraportti

Pallo-Seppojen ja Tampere Unitedin välinen ottelu päättyi Apian kentällä 1–1-tasapeliin värikkäiden vaiheiden jälkeen. Kumpikaan joukkue ei esityksellään päätä hurmannut. Heikkotasoisessa kamppailuottelussa pääroolin otti lopulta itselleen ottelun tuomari.

Kolmonen

1 – 1

Tampere Unitedin päävalmentaja Jukka Listenmaa lupaili ottelun alla pientä rotaatiota tiiviin ottelurytmin päättävään otteluun. Muutokset kokoonpanossa verrattuna edelliseen otteluun nähtiin kenttämuodostelman ylemmillä oksilla, kun Eric Bullock sekä Emenike olivat avauskokoonpanossa.

Ottelu alkoi varsin tunnustelevasti, vaikkakin ensimmäisellä kympillä TamUlla ehti pyöriä pari koskilaisittain ikävän näköistä flipperipalloa boksissa. Ensimmäinen huippupaikka tuli lopulta kotijoukkue Pallo-Sepoille. Kotijoukkue vaikutti jo saaneen Henri Savolaisen kiertämisen jälkeen pelivälineen Sinipaitojen reppuun, mutta verkossa heilahti lopulta vain TamU-kippari Eetu Rahkola, joka siivosi pallon aivan maaliviivalta. Näin Tampere Unitedin pitkään jatkunut nollapeliputki sai jatkaa yhä kasvamistaan.

Tilanne antoi silminnähden lisää itseluottamusta kotijoukkueelle, ja PS-44 ottikin noin vartiksi pelin hallintaansa. Kyseinen jakso oli lopulta valkeakoskelaisten ehein koko ottelun aikana. Puolta tuntia kohti mentäessä pelin virtaus alkoi kuitenkin kääntyä toiseen päähän, ja TamUn maali roikkui ilmassa. Pitkäst aikaa avauksessa ollut Emenike uhkui pelihaluja ja hän sai tuotua vasemman laidan kautta säpinää Pallo-Seppojen päätyyn. Kesken TamUn painostusjakson PS-44 oli kuitenkin onnistua vaarallisen hyökkäyksen päätteeksi. Jälleen kerran pallon poimi etutolpalta Eetu Rahkola.

Parin oman pään huippuonnistumisen jälkeen oli Rahkolan vuoro onnistua myös toisessa päässä. Avausjakson kääntyessä lopuilleen Hakim Belbachir antoi vasemmalta kulmalta noin metrin korkuisen pallon. Pelaajamassan keskeltä pallo löysi tiensä Eetu Rahkolan päähän ja sieltä Pallo-Seppojen verkkoon. Maali oli Tampere Unitedin kapteenille ensimmäinen yli neljään vuoteen ja villitsi jälleen kerran runsaslukuisena paikan päällä olleen Sinikaartin. Numeroista 0–1 mentiin näin taukomakkaralle.

Tunteet kuumenevat

TamU suoritti tauolla vaihdon, kun Roope Kostiainen tuli avausmaalin alustaneen Hakim Belbachirin tilalle. Kostiainen pääsi nopeasti peliin sisään ja oli jo ensiminuuteilla käynnistämässä nopeaa hyökkäystä. Emenike sai pallon Kostiaiselta, viiletti vasemmalta laidalta ja keskitti matalan pallon maalille, mutta Eric Bullock ei aivan ylettynyt jatkamaan palloa verkon perukoille.

Kun toista jakso oli pelattu kymmenen minuuttia, nähtiin käännekohta koko ottelun luonteelle. Matias Stark sai omalla kuudentoista alueella koskilaishyökkääjän kyynärpäästä ja kaatui maahan. Tilanteesta kimpaantunut Stark kopautti tämän jälkeen kevyesti maasta käsin takaisin ja ottelun erotuomari Akseli Vuorinen osoitti pallon yhteentoista metriin. Syntyi järjetön sekamelska, jossa tuohtuneet Sinipaidat piirittivät Vuorisen, joka kävi vielä kysymässä mielipidettä avustavalta. Tuomio ei muuksi muuttunut. Oman lusikkansa soppaan heitti jo aiemmin mielipiteitään ottelusta kertonut ottelun kuuluttaja, joka vaati tilanteesta varoituksia vierasjoukkueelle.

Lopulta pilkkua päästiin ampumaan, ja tällä kertaa Henri Savolainen onnistuttiin ohittamaan. Maalin tehnyt Mika Jussila juhli maaliaan päättäväisesti vieraskannattajien edessä. Näin TamUn ja Henri Savolaisen yli 400 minuuttia kestänyt nolla lopulta murtui.

Tasoitusmaalin jälkeen peli ei enää ollut tuomariston käsissä, ja otteet menivät puolin ja toisin ajoittain rumaksi. Erikoisin tilanne nähtiin pian maalin jälkeen, kun TamUn Arttu Haapala taklasi myöhässä kotijoukkueen pelaajaa, joka jäi tuskaisen näköisesti kentän pintaan. Haapalaa rankaistiin tempusta varoituksella, joka ei ottelun kuuluttajaa miellyttänyt. Ottelun kuuluttaja ihmetteli, miten kyseisestä tilanteesta voi selvitä keltaisella. Tämän jälkeen läikkyi yli katsomossa ja järjestyksenvalvojilla oli täysi työ pitää tuohtuneet vieraskannattajat rauhallisena. Rauhoittelua tarvitsi myös ottelun kuuluttaja, ja yhdellä järjestyksenvalvojalla oli riittävästi pelisilmää käydä jututtamassa kyseistä henkilöä. Pisteet siitä hänelle, sillä tämän jälkeen kuuluttaja palasi asialinjalle.

Tunteen rauhoittuivat tämän jälkeen myös katsomossa, mutta kentällä jännite pysyi yllä läpi ottelun. Pelissä nähtiin useita torikokouksia sekä jälkipeliä, mutta myös jalkapalloa. Ylikuumana käyneen ja varoitus alla pelanneen Matias Starkin korvannut Nils Strömsholm järkkäili reilu kymmenen minuuttia ennen päätöstä maukkaan tekopaikan Emenikelle maalin eteen, mutta nigerialaisen ratkaisu jäi ponnettomaksi.

TamUn laitapakit nousivat loppua kohden hyvinkin paljon, ja tämä antoi myös Pallo-Sepoille omat mahdollisuutensa. Peli aaltoili lopulta enemmän kuitenkin valkeakoskelaisten päätyyn, mutta huippuvaaralliset maalintekopaikat loistivat poissaolollaan. Sellainen saatiin kuitenkin vielä ottelun lisäajalla. Roope Kostiainen antoi keskialueelta loistavan avaavan syötön suoraan Emeniken juoksulinjalle. Nigerialainen nousi laidalta vetopaikkaan, ja pommitti pallon vasemman tolpan juureen ja siitä päätyrajasta yli.

Lopulta pisteet tasattiin numeroin 1–1.

Eetu Rahkola: ”Näin niin läheltä sen tilanteen ja varmasti pystyn sanomaan, että meidän pelaajaa siinä rikottiin”

Eetu Rahkola pelasi vahvan ysikymppisen Valkeakoskella. Maali, kaksi pelastusta maaliviivalta ja muutenkin vahvaa esiintymistä läpi ottelun.

”Ihan yksittäisiä hyviä suorituksia tuli tänään. Oli kiva tehdä maali, päähän se siellä kasan keskellä tuli”, kommentoi Rahkola pelin jälkeen. Rahkolan edellinen maali oli toukokuulta 2016 Euran Wembleyltä.

Kaksi isoa pelastusta maaliviivalta ottaneelta Rahkolalta oli pakko kysyä, että jos Kolmosessa olisi VAR käytössä, olisiko TamUn kannattajien tarvinnut olla huolissaan ensimmäisen tilanteen kanssa. Katsomoon tilanne näytti erittäin täpärältä.

”Ei se ollut kyllä sisällä, aika varma olen siitä. Tiukalla se oli, mutta ei sisällä.”

Tulos harmitti Eetu Rahkolaa silminnähden.

”Harmittaa tietenkin. Nyt olisi ollut hyvä sauma jatkaa hyvää nolla- ja voittoputkea. Ensimmäisellä puoliajalla ei ehkä oltaisi ansaittu sitä voittoa, mutta toisella oli taas riittävästi paikkoja”, Rahkola arvioi ottelua kokonaisuutena ja käänsi oma-aloitteisesti puheen tuomareihin.

”Ei saa tuomareita arvostella, eikä me siihen kaaduttu, mutta nyt oli kyllä pilkkutilanne sellainen että… Näin niin läheltä sen tilanteen ja varmasti pystyn sanomaan, että meidän pelaajaa siinä rikottiin. Se oli kova tuomio”, harmitteli Rahkola

Päävalmentajan kommentit

Jukka Listenmaan mukaan Apian nurmella nähtiin tiistai-iltana kolme huonoa joukkuetta.

”Vastustajan pelaamisesta en osaa niin sanoa. Enemmän keskityin meidän omaan helvetin huonoon tekemiseen”, puhisi Listenmaa ottelun päätyttyä.

”Voi olla, että vastustaja teki meistä huonon. Tänään siellä oli kolme huonoa joukkuetta kentällä. Meidän syöttäminen oli aivan luokatonta. Taas lähti pelkkää pitkää palloa, tilat siellä olisivat olleet, mutta emme päässeet pelaamaan niihin. Puolustustilanteissa vartiointimme oli liian kaukana ja sen takia he saivat niin paljon erikoistilanteita. Voi olla, että tässä oli jo vähän sellaista henkistä väsymystä. Peli oli kolmas lyhyen ajan sisään, mutta sama tilanne oli vastustajallakin”, kävi Listenmaa läpi Sinipaitojen ongelmakohtia.

Päävalmentaja ei säästellyt sanojaan, kun puhe kääntyi ottelun tuomaritoimintaan.

”Aina oli vastaus, että ’mä en nähnyt’ ja silti se vihelsi. Rankkaristakin niin päätuomari kuin avustava sanoivat, etteivät he nähneet tilannetta, niin kuinka he voivat silloin viheltää rankkarin?” Listenmaa ihmetteli.

”Hyökkääjä blokkasi ensin Starkin siinä tilanteessa. Muutenkin tuli hyvin erikoisia vihellyksiä ja viheltämättä jättämisiä. ’Se olisi ollut vapaapotku, mutta en kerennyt viheltämään.’ Tällaisia kommentteja tuli. Tuomari oli siis tasaisen huono. Ei voi sanoa, että hän olisi kotiinpäin viheltänyt. Vaan hän oli tasaisen huono molemmille”, jatkoi Listenmaa.

Ottelun tuomari ei ollut kuulemma Unitedin käskyttäjälle entuudestaan tuttu.

”En ollut aiemmin nähnyt ja toivottavasti en enää näe.”

TamUlla on tämän jälkeen reilu viikko aikaa seuraavaan otteluun. Torstaina 20.8. Pyynikille saapuu vieraaksi Tervakosken Pato alkusarjan viimeiseen kotiotteluun.

”Hyvä, että tulee vähän taukoa. Päästään taas harjoittelemaan. Saadaan torstaina kevyt harjoitus ja perjantaina sekä tiistaina sitten enemmän”, Listenmaa avasi tulevaa.

Kolmonen

1 – 1

( 0 – 1 )

45′ Eetu Rahkola

Yleisöä:
258

57' Mika Jussila (rp)

Yleisöä:
258

29 Henri Savolainen
4 Eino-Veikko Ek 81'
5 Eetu Rahkola C
6 Severi Kankkunen
7 Matias Stark 62' 64'
8 Ali Aitbenzanzoun
10 Emenike
13 Arttu Haapala 59'
16 Eric Bullock 87'
20 Hakim Belbachir 46'
41 Eetu Räisänen
1 Riku Tanila
3 Tommi Sääksi
9 Oskari Korpinen
11 Roope Kostiainen 46'
17 Jerry Sorjonen 87'
21 Pyry Virtanen
27 Nils Strömsholm 64'
12Tommi Viik
4Juuso Salonenvaihtoon 88’
6Mikko Petteri LatosaariC
7Ossi Lindemanvaihtoon 81’
9Rasmus Laahanen
16Jesse Collin
17Mika Jussilavaihtoon 46’
18Santeri Lintunenvaihtoon 70’
20Kim Lingmankeltainen kortti 62’
23Juuso Ollikainen
26Matti Jussila
8Joni Nieminen
24Dano Molin
29Joni Laurilavaihdosta 88’

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

16.9. HJS - TamU 1 – 1

17.9. TamU naiset - LeKi-futis 9 – 0

17.9. TamU 2 - PP-70 0 – 3

24.9. klo 16 GrIFK - TamU

24.9. klo 14 PaiHa - TamU naiset

30.9. klo 16 TamU 2 - TPV