Tullikamari ja Tampere United ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä Tullikamari näkyy TamUn pelipaidoissa. Molempien osapuolien tarkoituksena on tarjota tamperelaisille elämyksiä, mikä tarjoaa luontevan pohjan kumppanuudelle.

Pakkahuonetta ja Klubia pyörittävän Tampereen Kulttuurikamari Oy:n ohjelmapäällikkö Tero Viikari löytää paljon yhteistä Tullikamarin toiminnan ja Tampere Unitedin välillä: ”Yhteistyön taustalla on ennen kaikkea paikallisuus ja yhteisöllisyys, mikä välittyy seuran ja sen kannattajaporukan toiminnassa. Fanaattiset urheilukannattajat ovat monella tavalla samanlaisia kuin esiintyjien fanit musiikkimaailmassa.”
”Artistin ja yleisön vuorovaikutus on aina ainutlaatuinen ja hieno kokemus. Keikka tai jalkapallo-ottelu on yhteisöllinen ja sosiaalinen tapahtuma, jossa fanit nauttivat yhdessä”, Viikari puntaroi.
Tampere Unitedin tarina ja paluu ovat herättäneet myös kansainvälistä huomiota. Viikarin mukaan yhteistyö yli rajojen on tärkeää maailman mittakaavassa pienessä kaupungissa: ”Tampereen kehittäminen on tärkeää. Näen muut toimijat ennemmin kollegoina kuin kilpailijoina. Mitä enemmän Tampereella tapahtuu, sitä tunnetummaksi kaupunki tulee. Jos täällä saadaan artisteille hyviä kokemuksia, tieto menee eteenpäin – jo Tampere kiertueohjelmassa markkinoi kaupunkia. Jos artisti tulee Suomeen, ei keikkapaikan tarvitse olla automaattisesti Helsinki.”
TamU-K:n tuki-iltojenkin tapahtumapaikkana ollut Klubi tarjoaa laajan kattauksen erilaista ohjelmaa. Suurin osa yli 300 vuosittaisesta tapahtumasta on musiikkia, mutta Tullikamari tarjoaa puitteet myös elokuville, teatterille ja performanssitaiteelle. Lisäksi Klubi tarjoaa kahvilapalveluja, arkisin lounasta ja lauantaisin kattavan brunssin.
”Meidän musiikkitarjontamme on hyvin laajaa, klassisesta kirkonpolttoheviin ja välille mahtuu salsaa, etnoa, rockia, poppia, hip hoppia ja konemusiikkia”, Viikari toteaa. ”Yritämme tarjota aina laadukasta ja yleisöä kiinnostavaa elävää musiikkia. Meidän vahvuutenamme on sijainti keskellä Suomea ja keskellä kaupunkia rautatieaseman ja hotellien läheisyydessä.”