Tampere United kukisti Kaarinan Pojat tiistai-illan hikisessä väännössä Severi Kankkusen ja Arttu Raittisen maaleilla. Vuoden toistaiseksi kuumin päivä teki pelistä monella tapaa nihkeän, mutta nollapeli omassa päässä rakensi pohjan riemukkaalle vierasvoitolle. Sarjajumboksi jumittuneella KaaPolla oli ottelussa omat paikkansa, mutta Sinipaitojen voitto oli ottelutapahtumiin nähden ansaittu.
0 – 2
- Ottelu pelattiin haastavissa olosuhteissa yli 30 asteen lämmössä.
- TamU hallitsi pelitapahtumia, mutta KaaPo uhkasi tasoituksella aina loppuminuuteille asti.
- Tulos pitää Sinipaidat sarjakärjessä neljän pisteen erolla yhden ottelun vähemmän pelanneeseen HJK Klubi 04:ään.
Olen kuullut puheita, että me ei pärjätä vieraskentillä eikä nurmikentillä eikä me oikein missään pärjätä, joten tuntuuhan se 0–2-voitto ihan hyvältä.
Päävalmentaja
Peli on parantunut, mutta ei vieläkään tarpeeksi. Ei meillä ole vieläkään yhtään kokonaista hyvää peliä. Meillä on välillä siellä pelin sisässä todella heikkoja jaksoja.
Maalivahti
Sanotaan, että ehkä meillä on pikkuisen enemmän pisteitä kuin oltaisiin pelillisesti ansaittu. Toisaalta tässä näkyy nyt se jatkumo, mitä meillä on pari vuotta ollut. Me ollaan totuttu voittamaan pelejä-
Päävalmentaja
Sinipaidat aloitti Kaarinan ottelun aktiivisesti ja sai heti painettua pelin painopisteen kotijoukkueen puolustusalueelle. Laitanousujen ja erikoistilanteiden kautta saatiin hyviä palloja boksiin, mutta KaaPon puolustus ehti blokkaamaan laukaukset.
Kymmenen minuutin pelin jälkeen TamU sai vapaapotkun hyvältä paikalta reilusta kahdestakymmenestä metristä, mutta Kaapon puolustus sai ohjattua Joonas Rantalan laukauksen kulmaksi. Seuranneesta kulmasta Julius Stenroosin pallo löysi takatolpalla hämmästyttävän korkealle nousseen Severi Kankkusen pään, ja ottelun avausmaali oli tosiasia kapteenin tömähtäessä nurmen pintaan.
Jos tässä kohdassa Sinikaartin katsomossa fiilisteltiin jo helppoa voittoa, kaikkea muuta oli luvassa. Maalin jälkeen ottelu tasoittui, ja osin varmasti myös paahtavan helteen vaikutuksesta alkuminuuttien hyvä tempo hidastui varsin verkkaiseksi.
TamU loi edelleen yksittäisiä paikkoja, mutta myös KaaPo pääsi ensimmäisen jakson kuluessa koko ajan paremmin mukaan otteluun. Puolustuslinja pelasi kuitenkin varmasti, ja jokainen kolmesta topparista oli vuorollaan purkamassa kaarinalaisten pystypalloja. Erityisen kovassa testissä oli keskimmäisenä pelannut Ardian Kovaqi, joka katkoi kerta toisensa jälkeen varmasti.
Puolen tunnin pelin jälkeen myös maalivahti Antti Kuusinen joutui puuttumaan näyttävästi peliin, kun kokenut Juho Salminen oli unohtunut vapaapotkutilanteessa aivan vapaaksi takatolpalle. Kotijoukkueen ensimmäisen jakson parhaassa maalintekopaikassa Kuusinen oli kuitenkin mies paikallaan ja onnistui ohjaamaan pallon päätyrajasta yli.
Ensimmäisen jakson viimeisellä vartilla puolittaisia paikkoja nähtiin vielä molemmissa päissä, mutta tauolle siirryttäessä Keskusurheilukentän valotaulu näytti edelleen Sinipaitojen niukkaa 0–1-johtoa.
Jännitys säilyy loppuminuuteille
Tauolta Tampere United tuli hyvin latautuneena. Joukkue pystyi pitämään palloa hallussa paremmin kuin ensimmäisen jakson loppupuolella. Pystypallot kuitenkin pomppivat kuivalla nurmella usein hyökkääjien tavoittamattomiin, ja kun paikkoja onnistuttiin luomaan, pallon toimittaminen puiden väliin oli haasteellista.
Juuri ennen kuin pelikello ehti tunnin kohdalle, Toni Toijalaa rikottiin rangaistusalueen kulmassa, ja tuomari näytti epäröimättä pallon pilkulle. Rangaistuslaukausta asettui ampumaan Julius Stenroos, joka oli viimeistellyt yksitoistametrisen varmaeleisesti pari viikkoa sitten Ilves-Kissoja vastaan. Laukaus jäi tällä kertaa kuitenkin harmittavan kevyeksi, ja Kaapon maalivahti Jesse Peltonen nappasi pallon alakulmasta varsin helposti.
Toisen jakson toinen vaarallinen paikka saatiin, kun Toni Toijala ja Julius Stenroos pelasivat pallon Roope Kostiaiselle vapaaseen paikkaan maalin eteen. Vain maalivahti oli enää ohitettavana, mutta Kostiaisen laukaus suuntautui harmillisesti päin maalivahti.
Ottelu eteni tämänkin jälkeen ihan hyvin Sinipaitojen komennossa, mutta kun johtoa ei saatu lisättyä, tasoituksen uhka ei kannattajien mielessä hellittänyt. Osoitus KaaPon vaarallisuudesta saatiin, kun varsinaista peliaikaa oli enää muutama minuutti pelaamatta. Punakeltapaitojen Alexandru Florea päätti yhtäkkiä kokeilla kaukolaukausta yli kolmestakymmenestä metristä. Unelmaveto oli jo kiertämässä yläkulmaan, mutta maalivahti Antti Kuusinen oli asiasta eri mieltä, ja sai venytettyä laukauksen kulmapotkuksi.
Kuusisen torjuntaa voidaan pitää voiton kannalta yhtenä ottelun tärkeimmistä yksittäisistä suorituksista, mutta mies itse kommentoi pelastusta varsin vaatimattomasti:
”Kaveri veti yllättävän hyvin, sanotaan näin. En ole ihan varma, olisiko se mennyt ohi vai sisään, mutta tällä kertaa sain kiinni. Meillä oli siinä pilkku ja monesta muustakin hyökkäyksestä mahdollisuudet tappaa peli aikaisemmin, mutta ei vaan uponnut.”
Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Sinipaidat sai nopean hyökkäyksen, jossa ohitettiin koko vastustajan keskikenttä Toni Toijalan näppärällä syötöllä laitaan juurin kentälle tulleelle Topias Järvelälle. Järvelä odotti Arttu Raittisen juoksun ja syötti tämän vapaaseen paikkaan boksin sisään. Kaudella melko vähälle peliajalle pienen loukkaantumisenkin takia jäänyt Raittinen ei epäröinyt vaan painoi pallon etukulmasta maaliin ja kirmasi juhlimaan kauden ensimmäistä maaliaan Sinikaartin eteen. Ottelu oli ratkennut, ja tämän jälkeen lisäajan minuutit vain pelailtiin pois kellosta.
Voittoon tarvittiin tietenkin maalintekijöitä, mutta erityinen ilonaihe joukkueen parissa vaikutti olevan alkukauden kuluessa tiivistynyt puolustus. Oma pää oli ennen Kaarinan reissua pidetty puhtaana vain toukokuun puolessa välissä Klubi 04:ää vastaan. Välittömästi ottelun jälkeen päävalmentaja Jukka Listenmaa iloitsi ensimmäisenä juuri hyvästä puolustuspelistä.
”On hyvät fiilikset siitä, että saatiin pitkästä aikaa pidettyä nolla omissa. Ja kun se nyt sitten tapahtuu vieraskentällä ja nurmella ja tämmöisellä helteellä, niin ei haittaa. Olen kuullut puheita, että me ei pärjätä vieraskentillä eikä nurmikentillä eikä me oikein missään pärjätä, joten tuntuuhan se 0–2-voitto ihan hyvältä.”
Ei yllätyksiä taktisesti
Viikon takaisessa HJS pelissä Tampere United avasi neljän pelaajan puolustuslinjalla. Kaarinassa palattiin kolmen linjaan, ja toppareiden suoritus oli kokonaisuudessaan varsin onnistunut. Jos kauden alkuvaiheissa oli välillä vähän pulaa kokeneista toppareista, nyt avauksessa nähtiin samaan aikaan peräti neljä keskuspuolustajaa. Severi Kankkusen, Ardian Kovaqin ja Birang Jengin muodostaessa puolustuskolmikon Anton Bright nousi keskikentän pohjapelaajaksi.
”Kyllä se kolmen miehen linja vaikuttaa aika paljon maalivahdinkin peliin. Jos vastustaja pääsee yllättämään meidät vastahyökkäyksillä, niin meillä on laidoilla vähän liikaa tilaa. Täytyy vaan huolellisesti ohjata se peli niin, että saadaan painopiste tietylle puolelle ja sitten saadaan puolitettua kenttää ja tasapaino pysyy siellä. Ja tietenkin täytyy olla hyvin hereillä itsekin siellä. Jos tulee nopeampaa pitempää palloa, täytyy päästä jalalla katkaisemaan niitä”, kommentoi maalivahti Antti Kuusinen kolmen linjalla pelaamista.
Jos Kuusisen asiantuntevat näkemykset painopisteestä ja kentän puolittamisesta saattavat vaatia hiukan enemmän ymmärrystä maalivahtipelistä kuin raportinkirjoittajalle on suotu, mies jatkoi viisaasti siitä, miten kommunikaatio kentällä auttaa pysymään mukana tiistaisen kaltaisissa otteluissa, joissa oma joukkue hallitsee palloa.
”Hereillä pysyy niin, että puhuu siellä kentällä. Täytyy olla osa sitä peliä koko ajan. Vaikka pallo olisikin meillä, niin ei voi kokonaan pudota pelistä pois. Jos lopettaa puhumisen, jää nopeasti ihan kokonaan pelin ulkopuolelle, ja se vastahyökkäys pääsee sieltä äkkiä yllättämään.”
Ottelua edeltävänä päivänä uutisoitiin, että KaaPon päävalmentaja Pasi Läpisen sopimus on purettu, ja valmennusvastuuseen siirtyy välittömästi kakkosvalmentajana aiemmin toiminut Esa Nieminen. Tämä tietenkin teki Sinipaitojen valmistautumisen hiukan haasteellisesti, mutta lopulta suurempia taktisia muutoksia ei nähty.
”Ei siinä juuri tullut yllätyksiä. Sanotaan, että enemmän yllätti se, ettei tullut mitään yllätystä. Vähän oltiin valmistauduttu, että vastustaja prässää eri tavalla kuin aikaisemmin, mutta ne tuli ihan samalla lailla. Onneksi sitä nyt varmuuden vuoksi käytiin läpi eilen harjoituksissa, että ne voi sillä tavalla prässätä. Sekin oli ihan periaatteessa odotettua, miten kotijoukkueen pelaajat halusivat uudelle valmentajalleen näyttää, että haluavat minuutteja tästä eteenkinpäin”, päävalmentaja Listenmaa totesi.
Helle vaikutti peliin
Turun Sanomien mukaan tiistai-iltapäivänä länsirannikolla tehtiin vuoden lämpöennätys. Jos Kaarinan Keskusurheilukentän katetussa pääkatsomossakin tunnelma oli varsin hikinen, voi vain kuvitella, miten pilvettömältä taivaalta paahtanut aurinko kiusasi kentällä.
Päävalmentaja Listenmaa painotti jo otteluennakossa huolellisen valmistautumisen ja tankkauksen tärkeyttä. Kuumuus vaikutti Listenmaan mukaan myös joukkueen ottelunaikaiseen toimintaan.
”Helle vaikutti peluutukseen sillä tavalla, että meillä oli koko ajan optiot valmiina. Jos jostain tulee väsyminen, ja tällä kelillä se voi tapahtua nopeasti, niin meillä piti koko ajan olla penkki hereillä ja valmiina. Mun mielestä vaihtopelaajat toimi tänään esimerkillisesti: olivat koko ajan skarppina, ja kun me sanottiin minuuttimäärä, koska pääsevät kentälle, niin olivat täsmälleen silloin valmiina.”
Silmämääräisesti ottelun tempo näytti varsin rauhalliselta – osaltaan tähän vaikutti varmasti helle, osaltaan myös kentän kuiva nurmi. Kumpikaan joukkue ei lähtenyt kovin aggressiivisesti prässäämään, mikä on helppo ymmärtää olosuhteet huomioon ottaen. Antti Kuusinen ei kuitenkaan halunnut laittaa mitään pelkästään sään piikkiin.
”Kyllä se helle aika paahtava oli, mutta yllättävän hyvin saatiin silti valmistauduttua peliin. Ei se mun mielestä isommin näkynyt peliesityksessä. Totta kai lämpö vähän syö nesteitä ja juoksumatkoja pois, mutta saatiin silti tehtyä töitä tarpeeksi.”
10 peliä pelattu – joko saa myhäillä?
KaaPo-ottelu oli Tampere Unitedille kauden kymmenes Kakkosessa, ja tähän mennessä joukkueen ottelukohtainen pistekeskiarvo on selvästi yli kahden. Pyynikillä on oltu odotetusti vahvoja, mutta viidestä vieraspelistäkin on onnistuttu hakemaan kolme voittoa.
Jukka Listenmaa ja Antti Kuusinen kumpikin kieltävät kaikenlaisen leijumisen ja nopeasti muistuttavat siitä, että kausi on edelleen vasta alussa. Vaikka sarjataulukko kiistämättömästi osoittaa, että monia asioita on tehty oikein, valmiista ollaan vielä kaukana.
”Peli on parantunut, mutta ei vieläkään tarpeeksi. Ei meillä ole vieläkään yhtään kokonaista hyvää peliä. Ollaan ehkä saatu pisteitä vähän liikaakin siihen nähden, miten me ollaan pelattu. Meillä on välillä siellä pelin sisässä todella heikkoja jaksoja. Ollaan nyt saatu tehtyä tarvittavat maalit ja onnistuttu aika hyvin puolustamaan pisteet pois vastustajalta, mutta parannettavaa on vielä paljon”, totesi maalivahti Kuusinen.
Jukka Listenmaa painotti myös voittamisen kulttuuria, jonka joukkue on pystynyt luomaan jo pidemmällä aikavälillä:
”Sanotaan, että ehkä meillä on pikkuisen enemmän pisteitä kuin oltaisiin pelillisesti ansaittu. Toisaalta tässä näkyy nyt se jatkumo, mitä meillä on pari vuotta ollut. Me ollaan totuttu voittamaan pelejä. Tämmöisetkin pelit kuin tänään pystytään voittamaan.”
Jokaisen joukkueen täytyy edelleen parantaa
Ottelu Kaarinassa muistuttaa kokonaisuudessaan siitä, miten tasainen Kakkosen B-lohko tänä vuonna on. Molemmilla joukkueilla oli pelin loppuminuuteille asti täydet mahdollisuudet poimia pisteitä ottelusta, vaikka vastakkainen olivat sarjataulukon ensimmäinen ja viimeinen joukkue. Tampere Unitedin kannattajat tietävät kokemuksesta, että sinnikkyyttä ja uskoa tulevaan tarvitaan sarjataulukon kummassakin päässä.
Kaarinan Poikien historiikki kertoo, että seuran alkuvuosien keskeisiä varainhankintakeinoja olivat muun muassa joulupukkipalvelu ja sokerijuurikkaan viljely. Ennen kuin suosittelemme seuratoimijoita keskittymään ensisijaisesti kyseisiin toimintoihin, annetaan joukkueelle reilu mahdollisuus kehittää peliään uunituoreen valmentajan alaisuudessa.
Kaapon verkkosivujen mukaan päävalmentajan vastuun ottanut Esa ”Nipa” Nieminen tunnetaan myös runoilijana. Seuraavan kahden säkeistön haikun myötä Tampere United lähettää kirittävät terveiset päävalmentajalle, kaljakatsomon eläkeläiskaartille ja koko seurayhteisölle haastavassa tehtävässään.
Voitokkaan kartan,
Sinipaita ahkeroi,
nurmeen Keskurin.
Nipan johdolla –
kunnian kentille vai
lento perhosen?
Tampere Unitedilla puolestaan kolmen ottelun vieraskiertue päättyy lauantaina 9.7. sarjataulukossa alaspäin valahtaneen EPS:n vieraana Espoonlahdessa. Kotona Pyynikillä pelataan jälleen lauantaina 17.7. kello 16.00, jolloin vieraaksi saadaan FC Jazz.
0 – 2
( 0 – 1 )
90′ Arttu Raittinen
Yleisöä:
257
32 | Antti Kuusinen | ||
5 | Ardian Kovaqi | ||
6 | Severi Kankkunen C | 31' | |
7 | Mauno Sirén | ||
10 | Roope Kostiainen | 78' | |
13 | Anton Bright | 68' | |
15 | Joonas Rantala | ||
20 | Arttu Haapala | 68' | |
22 | Toni Toijala | ||
23 | Biran Jeng | ||
26 | Julius Stenroos | 88' | |
4 | Eino-Veikko Ek | ||
8 | Topias Järvelä | 88' | |
16 | Paavo Kujala | ||
19 | Arttu Raittinen | 78' | |
21 | Jesse Vuori | ||
41 | Eetu Räisänen | 68' | |
56 | Tomi Ylinen | 68' |