Nelosessa ensi kaudella pelaava Tampere Unitedin kakkosjoukkue ilmoittaa tryoutit alkaneiksi. Viime kausi oli joukkueelle menestystä täynnä, ja joukkueen nousun Kolmoseen esti ainoastaan edustusjoukkueen putoaminen samalle sarjatasolle. Kaudella 2020 tavoitteena on jälleen sarjanousu. Palloliiton piirien lakkauttamisesta huolimatta sarjasysteemi pysyy ennallaan, ja vastaan tulee pääasiassa Tampereen seudun joukkueita.

Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa ainakin tässä vaiheessa talvea, ja lisäksi harjoituskauden ohjelmassa on harjoitusotteluita. TamU 2 pyrkii olemaan kilpailullinen joukkue ja tekee töitä sen mukaisesti, vaikka sarajatasona onkin Nelonen. Tiivis yhteistyö edustusjoukkueen kanssa edesauttaa tätä osaltaan muun muassa harjoitusvuorojen saannin kannalta. Kakkosjoukkue toimii myös yksittäisille pelaajille yhtenä mahdollisena väylänä edustusjoukkueeseen, kuten usean pelaajan osalta nähtiin tänä talvena Suomen Cupin otteluissa. Tiiviin yhteistyön takaa se, että kakkosjoukkueen päävalmentaja Weeti Tero on mukana myös edustusjoukkueen valmennusryhmässä.
Joukkueen sisäinen henki on rento, mutta kun tehdään asioita, ne tehdään kunnolla. Mikäli kiinnostuksesi heräsi ja haluat pelata ja harjoitella hyvässä ympäristössä, ota yhteyttä oheisella lomakkeella. Voit olla valmentajiin yhteydessä myös puhelimitse, yhteystiedot lomakkeen alla.
Päävalmentaja Weeti Tero
weeti.tero (ät) tampereunited.fi
puh. 050 518 5930
Apuvalmentaja / joukkueenjohtaja Eemeli Peltonen
eemeli.peltonen (ät) tampereunited.fi
puh. 045 130 3260