Miesten edustusjoukkueen kauden toinen harjoitusottelu pelataan tulevana sunnuntaina 22.1. klo 14.45 Pirkkahallissa. Vastaan saadaan paikalliskilpailija Tampereen Pallo-Veikot, joka valmistautuu toiseen peräkkäiseen kauteensa Kolmosessa. Vastus kuitenkin kovenee viikon takaisesta, sillä punakone kuuluu luonnollisesti sarjan ehdottomiin nousijasuosikkeihin. Toisaalta Tampere Unitedin kakkosjoukkuekin pystyi haastamaan TPV:n viime kauden otteluissa, joten jo tässä vaiheessa kautta Tampere Unitedin edustusjoukkueen pitäisi olla selvästi edellä. Pallopelit ovat kuitenkin siitä mukavia, että niissä paremmuus ratkotaan aina kentällä.
TamU – TPV
- Pirkkahallissa nähdään lukuisia uusia testipelaajia, jotka eivät olleet mukana viime viikonloppuna.
- Derbyhenkeä on ilmassa, kun toistensa päävastustajat TamU ja TPV kohtaavat.
- TamUlla on takana erinomainen treenviikko, mutta TPV on harjoitellut jo syksystä alkaen.
Takana on oikein maukas treeniviikko. Nuoret pelaajat ovat tuoneet oman liikkeensä mukaan, ja meidän vanhemmatkin kaverit joutuvat painamaan hommia vähän eri tavalla.
Päävalmentaja
Onhan TamU ja TPV näillä meidän sarjatasoilla ne päävastustajat toisilleen, joten varmasti sunnuntaina on pientä hegemoniaa.
Päävalmentaja
TamU pelaa sunnuntaina päävalmentaja Jukka Listenmaan mukaan viime viikonlopun tapaan kahdella täydellä kentällisellä siten, että kaikki pelaajat maalivahtia lukuunottamatta vaihdetaan tauolla.
”Nyt jää vielä pois muutama aika kova pelaaja, jotka antoivat viime pelissä niin hyviä näyttöjä, ettei tarvitse tässä kohtaa pelata. Esimerkiksi Arttu Raittinen ja vanhempi Stenroos saavat jäädä huilaamaan”, Listenmaa paljastaa viitaten Julius Stenroosiin.
”Toki jos tulee jotain sairastumisia, niin on hyvä, että jokaiselle pelipaikalle löytyy reservistä korvaava pelaaja”
Tampere United ei ole julkaissut vielä ensimmäisen tryout-viikon jälkeen uusia pelaajasopimuksia. Toisaalta harjoituksissa on ollut mukana peräti kuusi uutta pelaajaa. Torstaista alkaen mukaan liittyivät kaksi EPS:ssä viime kaudella pelannutta japanilaispelaajaa, jotka pääsevät näyttämään osaamistaan sunnuntain ottelussa.
Pelaajista ehkä tunnetumpi on Takeru Nakada, joka viihtyy kärjessä tai kärjen takana. Hiukan rikkonaisen kauden EPS:ssä pelannut Chuya Uwano puolestaan viihtyy parhaiten vasemmalla laidalla puolustajana tai hyökkääjänä.
Japanilaisten lisäksi harjoitusrinkiin on liittynyt takaisin Tampereelle palannut keskikenttäpelaaja Juho Heikkinen, joka pelasi viime kaudella lappeenrantalaisessa PEPOssa 23 Ykkösen ottelussa lähemmäs tuhat minuuttia. Tätä edellisillä kahdella kaudella Heikkinen pelasi Musan Salamassa Ykköstä vielä tätäkin suuremmassa roolissa. Myös Heikkinen pukee sunnuntaina TamU-paidan päälleen ensimmäistä kertaa.
”Takeru ja Chuya ovat todella työteliäitä. On ollut hieno katsoa, miten aktiivisia ja hymyileviä kavereita he ovat, ja he ovat tulleet kahdessa treenissä hyvin sisään ja sopeutuneet muiden mukaan”, Listenmaa kehuu.
”Juhosta näkee, että hänellä on hyvä junnukoulutus taustalla ja on pelannut nyt jo muutaman kauden Ykkösessä. Kova rutiini on alla, vaikka nuori poika vielä onkin”, Listenmaa makustelee.
Listenmaasta kuuleekin, että päävalmentaja on tyytyväinen menneen viikon antiin harjoituksissa.
”Takana on oikein maukas treeniviikko, kun muutkin uudet pelaajat ovat olleet työteliäitä. Nuoret pelaajat ovat tuoneet oman liikkeensä mukaan, ja meidän vanhemmatkin kaverit joutuvat painamaan hommia vähän eri tavalla.”
Sunnuntain pelissä derbyhenkeä
Pallo-Veikkojen leiristä on kuulunut viimeisen reilun viikon aikana useita sopimusuutisia, ja vaikuttaa siltä, että myös TPV:ssä pysyy viime kauden runko hyvin koossa. Muutamia vahvistuksiakin on jo julkistettu.
TamU-kannattajille tutuimpia jatkosopimuksen tekijöitä ovat TamUssa kaudet 2019–2021 pelannut Nils Strömsholm sekä UEFA Regions’ Cupissakin marraskuussa mukana ollut Po Law, joka pelasi TamUssa kauden 2021. TPV:n riveissä nähtäneen muitakin Sinipaidoista tuttuja pelaajia.
Vaikka ennakkoasetelma otteluun on Kakkosen ja Kolmosen joukkueen kohdatessa selvä, ei Listenmaa sorru aliarvioimaan vastustajaa.
”Nyt ei tietenkään ihan tarkkaan tiedetä, mitä vastustajalta tässä kohtaa löytyy. Joitakin pelaajasopimuksia TPV on jo julkaissut, mutta varmasti sielläkin on tyrout-pelaajia mukana.”
”Kuvittelisin, että TPV tulee olemaan pikkuisen kovempi vastustaja kuin mitä oli meidän kakkosjoukkue. TPV on kuitenkin harjoittelut jo vähän kauemmin kuin me, kun aloittivat hyvissä ajoin jo syksyllä, joten joukkue on varmasti vähän valmiimpi”, Listenmaa arvioi.
Vaikka kyse on harjoituskauden ottelusta, Listenmaa näkee ottelussa derbyhenkeä. Sitä ei edes eri sarjatasoilla pelaaminen poista.
”Onhan TamU ja TPV näillä meidän sarjatasoilla ne päävastustajat toisilleen, joten varmasti sunnuntaina on pientä hegemoniaa, vaikka kyseessä onkin harjoitusottelu. Varmasti on säpinää kentällä, onhan tämä molemmille muutenkin viikon tärkein tapahtuma”, Listenmaa lupaa.
Taistelu ensi kauden pelipaikoista tietenkin tiivistyy useiden uusien pelaajien liityttyä mukaan, ja myös pelkästään siksi, että aikaa sarjapelien alkuun huhtikuun loppupuolella on päivä päivältä vähemmän. Tule siis katsomaan millaisia näyttöjä tryoutilla olevat pelaajat antavat! Ottelu potkaistaan käyntiin Pirkkahallin C-hallissa huomenna sunnuntaina 22.1. klo 14.45.