Alkanut kuukausi pitää sisällään peräti 11 retro-ottelua. Näistä ensimmäisenä on tarjolla Ilveksen kakkosjoukkueen kohtaaminen neljän vuoden takaa. Sinipaitojen ystävien kannattaa kiinnittää katseensa tällä kertaa poikkeuksellisen tarkasti myös vastustajaan, jonka riveissä nähdään kentällä peräti kahdeksan sittemmin TamUa edustanutta pelaajaa

Ilmassa on normaalia suurempaa jännitettä, kun Ilves 2 saapuu Pyynikille. Toukokuussa 2016 ottelu oli Tampere Unitedille ja varsinkin sen kannattajille erityisen tärkeä. Tamperelainen joukkue yksi toisensa jälkeen oli selätetty matkalla ylöspäin, ja ottelu tarjosi Pyynikin yleisölle palasen sitä, miltä jäljellä olevien selkämysten raapaisu voisi tuntua. Tunnerikkaat TPV-kohtaamisetkin kun olivat vielä tuolloin kaukana horisontissa, ja Ilves-Kissat odotti kalenterissa tuonnempana.
TamU-K ja Ilves 2 olivat jo kohdanneet paria vuotta aikaisemmin Nelosessa, mutta tuolloin tasoero oli lopulta osoittautunut varsin suureksi keltavihreän eduksi, vaikka kevään kohtaamisesta vielä tasapeli kaavittiinkin. Se, että Sinipaidat lähtee tällä kertaa ennakkosuosikkina, kertoo omiaan siitä, kuinka nopeasti seurassa tuohon aikaan edettiin.
Derbyjännitteen lisäksi TamU tarvitsee ottelusta pisteitä. Kolmoseen varsin nimekäs joukkue edellyttää pelaamista noususta, ja edellinen kotiottelu on päättynyt karvaaseen tappioon pääkilpailija Pallo-Iiroille. Härmä saikin tuta sisuuntuneen TamUn kevätvireen muutamaa päivää myöhemmin, kun Sinipaidat murskasivat hämeenlinnalaiset heidän kotinurmellaan tennislukemin 1-6.
Pisteiden ja jännitteiden lisäksi derbyyn tuo vielä oman elementtinsä toppari Mika Lindroosin siirtyminen pois Tampere Unitedista. Siviiliasioidensa takia muualle muuttavalle Lindroosille ottelu Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan toimiikin jäähyväisotteluna TamUssa. Kun myös Otto Pitkäsen pitkä poissaolo on tiedossa, aiheuttaa puolustajien tilanne TamUn valmennukselle päänvaivaa.
Miten TamU vastaa haasteisiin? Kenen kasetti kestää? Näihin saadaan vastauksia illan retro-ottelussa, joka lähtee rullaamaan Tampere Unitedin Facebookissa premiere-lähetyksenä torstaina kello 19.00. Tervetuloa mukaan!
Retrokausi 2020 – tulevat ottelut
Päivä | Kello | Ottelu | Kausi |
---|---|---|---|
to 7.5. | klo 19.00 | Tampere United – Ilves 2 | 2016 |
su 10.5. | klo 19.00 | VIFK – Tampere United | 2018 |
ke 13.5. | klo 19.00 | Tampere United – Kraft FF | 2018 |
pe 15.5. | klo 19.00 | Tampere United – Härmä | 2016 |
su 17.5. | klo 19.00 | Tampere United – TPV | 2017 |
ti 19.5. | klo 19.00 | Tampere United – Loiske | 2016 |
su 24.5. | klo 19.00 | TamU-K – FJK | 2014 |
ke 27.5. | klo 19.00 | Tampere United – GBK | 2018 |
to 28.5. | klo 19.00 | EuPa – Tampere United | 2016 |
la 30.5. | klo 19.00 | Tampere United – FC Espoo | 2019 |
su 31.5. | klo 19.00 | TPV – Tampere United | 2018 |