Toni Tuuri on ensimmäinen uusi sopimus­pelaaja kaudelle 2020

27/11/2019
Uutinen

Kolmosen kauteen valmistautuvan Tampere Unitedin pelaajasopimusuutisoinnit alkavat kokonaan uuden pelaajan julkistamisella. Ensimmäinen julkistus on tulevalla kaudella TamUn tapaan Kolmosessa pelaavasta Nokian Palloseurasta siirtyvä keskikenttäpelaaja Toni Tuuri, joka pelasi kausina 2011–2016 Ykkösen ja Kakkosen tasolla eri satakuntalaisseuroissa. Uunituore sopimus kattaa kauden 2020.

Toni Tuurin, 25,  pelaajapolku lähti liikkeelle aikanaan Uudenkaupungin Pallokerhosta, mistä tie vei Turun Palloseuraan. Sieltä matka jatkui B-juniori-ikäisenä edelleen Rauman Pallo-Iiroihin. Muutettuaan 16-vuotiaana Poriin Tuuri puki päälleen PoPan paidan, ja pelejä tuli A-junioreiden lisäksi myös edustusjoukkueen mukana Ykkösessä. Tuuri ehti koluta sittemmin läpi muitakin porilaisseuroja, kun pelejä kertyi Kakkosen tasolla niin Jazzissa kuin MuSassakin. Viimeiset kaksi kautta Tuuri on edustanut NoPSia, jossa hän kuului päättyneellä kaudella näätäpaitojen avainpelaajiin.

Omien sanojensa mukaan Tuuri pystyy pelaamaan millä tahansa pelipaikalla maalivahdista hyökkääjään, mutta viime vuosina pelipaikka on vakiintunut keskikentän pohjalta. Hän omaa hyvän peliälyn ja ratkaisuvoimaa niin päällä kuin jalalla.

Tampere United oli Tuurille lopulta helppo valinta ensi kauden joukkueeksi.

”Tampere United on perinteikäs tamperelainen seura ja fanien seura. Päästiin hyvään diiliin TamUn kanssa, joten valinta oli lopulta helppo”, kommentoi Tuuri siirtoa naapurikaupungin seuraan.

”Päätöstä helpotti myös se, että TamUssa on valmentaja, jolla on pitkä valmennusura jo takana, joten kyseessä on varmasti hyvä ja vaativa valmentaja”, Tuuri jatkaa.

Tunne on molemminpuolinen, sillä kyseinen uusi päävalmentaja Jukka Listenmaa on myös varsin tyytyväinen Tuurin saapumisesta.

”En nähnyt viime kaudella yhtään NoPSin peliä, mutta olen kuullut Tonista paljon hyvää. Hänellä on laadukas pitkä syöttö, ja jos viime kauden TamUun vertaa, niin tuo kaivattua kovuutta”, Listenmaa arvioi ja mainitsee muistavansa Tuurin MuSan paidasta.

”Hyvälaatuinen ja kovaotteinen vahvistus. Urheilullinen ja tervepäinen kaveri”, tuore päävalmentaja kiteyttää.

Tuurin sopimuksen myötä Tampere United julistaa silly seasonin alkaneeksi. Uusia sopimusuutisia voidaan odottaa tulevaksi lähiaikoina.

Seuraavia julkistuksia odotellessa kannattaa hankkia Tampere Unitedin kausikortti kaudelle 2020 kampajahintaan 40 €. Kausikortit ovat myynnissä tutusti TamU-kaupassa, ja huippuedullinen kampanjahinta on voimassa vuoden loppuun asti. Kausikortti kattaa kaikki Tampere Unitedin kotiottelut Kolmosessa, Suomen Cupissa ja Suomen Regions’ Cupissa.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

24.9. GrIFK - TamU 1 – 4

24.9. PaiHa - TamU naiset 1 – 1

21.9. TKT - TamU 2 2 – 0

29.9. klo 19 TamU - FC Jazz

klo - TamU naiset

30.9. klo 16 TamU 2 - TPV