Tehottomuus jätti Sinipaidat nollille

02/07/2018
Otteluraportti

Tampere United kärsi sunnuntaina viikon toisen tappion, kun Kufu98 haki pisteet Tammelasta ensimmäisen jakson lopun maalilla. Sinipaidat pitivät palloa vieraita enemmän, mutta pallonhallinta saatiin käännettyä vain muutamaksi todelliseksi maalintekopaikaksi. Lähimpänä maalia oli Riku Oras ensimmäisen jakson alun kaukovedollaan, mutta vain hetkeä ennen taukovihellystä tullut halvahko takaiskumaali masensi Sinipaidat 0–1 (0-1) -tappioon.


Kakkonen

0 – 1

TamU aloitti ottelun terävästi, ja sai rakennettua lupaavan näköisiä hyökkäyksiä palloa maata pitkin siirrellen. Ensimmäinen vetopaikka osui viiden minuutin paikkeilla Valtteri Uimoselle, mutta hänen laukauksensa kimposi puolustajasta kulmapotkuksi. Kulmassa pallo pelattiin etutolpalle Eetu Rahkolalle, mutta hänen laukauksensa suuntautui ahtaassa tilassa maalin ohi.

Kulmapotkut eivät tuottaneet tulosta. Kuva: Janne Pirinen

Reilun kymmenen minuutin kohdalla oltiin kaikkein lähimpänä maalia, kun Riku Oras pääsi tälläämään Berat Grabovcin kantapäällä jättämään pallon kuudentoista rajan takaa. Miika Töyräs venytti kuitenkin kätensä vedon tielle ja sai pelastettua sen kulmapotkuksi.

KuFu iski nopeilla hyökkäysillä. Kuva: Janne Pirinen

Ensimmäisen takaiskun TamU koki reilun vartin pelin jälkeen, kun Eetu Rahkola joutui jättämään kentän jalkavamman seurauksena. Jakson edetessä myös alun hyvä peliote alkoi livetä. Vieraileva KuFukaan ei toki tilanteilla mässäillyt. Toisaalta TamUlle avautui joitakin tilaisuuksia nopeisiin vastaiskuihin, mutta näitä ei saatu vietyä vetopaikkaan asti.

Noin 10 minuuttia ennen taukoa KuFu sai yhden parhaista paikoistaan, kun pallo ajautui Joona Hiltuselle vapaaseen tilaan. Veto lähti reilusta 20 metristä ja viuhui matalana vain niukasti maalin takanurkan ohi.

Valtteri Uimonen peittää keskitystä. Kuva: Janne Pirinen
Santeri Salomaa purkaa. Kuva: Janne Pirinen


Todellinen kylmä suihku saatiin kolme minuuttia ennen puolta aikaa. Tilanne alkoi syvältä KuFu-päädystä lähteneestä kukkupallosta, jonka Miro Siltavuori voitti Omar Kharyn ja Santeri Salomaan välissä keskiympyrässä. Tämän jälkeen vielä Ville Puustisen purkuyritys epäonnistui, ja Siltavuori pääsi syöttämään Joel Vartiaisen juoksuun linjan taakse oikealla laidalla. Syötön lähtiessä John Garcia oli keskellä paitsioasemassa, mutta tästä ei toki paitsiota kuulu liputtaa. Alimpana Sinipaitana tilanteessa ollut Verneri Uimonen jäi kuitenkin seisoville jaloille käsi pystyssä, jolloin Garcian oli helppo juosta syöttöpaikkaan maalin eteen – ja saikin laittaa pallon tyhjään maaliin.

Joel Vartiainen keskittää. Kuva: Janne Pirinen
John Garcia laittaa pallon maaliin. Kuva: Janne Pirinen

KuFu sai vielä ennen taukovihellystä toisen loistavan paikan tuplata johtonsa, kun Omar Khary menetti pallon syvällä hyökkäyspäädyssä, Seurauksena KuFu pääsi hyökkäämään kolmella pelaajalla pelkkiä TamU-toppareita vastaan. John Garcia ja Eetu Pellikka tekivät näyttävät juoksut, joiden päätteeksi Pellikka oli nokikkain maalivahti Antti Kuusisen kanssa. Tämä kuitenkin veti pidemmän korren, ja näin TamU selvisi tauolle sinänsä hankalassa 0–1-tappioasemassa.

Toinen jakso nyhjätään maaleitta

Toisen jakson alku oli lupauksia herättävä, sillä TamU pääsi heti hyökkäämään vaarallisesti muutamaankin otteeseen. Mitään kulmapotkuja vaarallisempaa näistä tilanteista ei kuitenkaan saatu, vaan eväät loppuivat usein ratkaisusyötön hetkellä tai viimeistään laukaisupaikassa.

Topias Järvelä tuli kentälle toiselle jaksolle. Kuva: Janne Pirinen

Mitä pidemmälle peli eteni, sitä harvemmassa lupaavat hyökkäykset olivat. Berat Grabovci pääsi laukomaan kun puolet jaksosta oli vielä jäljellä, mutta tämäkin laukaus jäi sivuverkon väärälle puolelle. Hetkeä myöhemmin Grabovci syötti kentälle juuri vaihdetun Elias Haralan läpi, mutta tilanne liputettiin niukasti paitsioksi. Myös Topias Järvelä pääsi kerran laukomaan kuudentoista rajan takaa, mutta veto jäi sen verran kevyeksi, että Miika Töyräs sai napattua pallon helposti syliinsä.


Mitään varsinaista loppukiriä TamU ei onnistunut kehittämään, vaikka loppuun asti pallo olikin enemmän Sinipaitojen hallussa. Näin ottelu päättyi kirvelevästi 0–1 (0–1) -tappioon.

Riku Oras taistelee pallosta. Kuva: Janne Pirinen
KuFu iskee vastaan. Kuva: Janne Pirinen

Kommentit ottelun jälkeen

Ottelun positiivisinta antia oli Omar Kharyn vahva esitys keskikentän pohjalla. Hänethän hankittiin pelaamaan samassa roolissa, jossa pelaajavalmentajaksi siirtynyt Leroy Maluka on useimmiten pelannut. Nähdyn perusteella vaikutt aa siltä, että Maluka saa keskittyä jatkossa entistä paremmin valmenustehtäväänsä kentän laidalla, sillä liigaotteluitakin aivan viime vuosina pelannut Khary osoittautui kelpo korvaajaksi.

Pettymys näkyi pelaajien kasvoilla ottelun jälkeen. Kuva: Janne Pirinen

”Tuntui tosi hyvältä laittaa TamU-paita päälle”, kommentoi Omar Khary ottelun jälkeen. ”Alkuun oli kiva pelata, kun pyöritettiin palloa, mutta sitten peli meni vähän roiskimiseksi. Alussa olimme selvästi parempi joukkue, ja olisi pitänyt ratkaista peli siinä.”

Alunperin Kharyn ei pitänyt pelata täyttä 90 minuttia, mutta kun Eetu Rahkola loukkaantui ja Jere Remes sai juuri ennen taukoa iskun päähänsä, suunnitelma muuttui. ”En ole vielä 90 minuutin kunnossa, koska viime pelistä on vajaa vuosi aikaa. Ei ole hirveästi tullut juostua, vaan lähinnä olen tehnyt punttia”, kommentoi vain kolmissa joukkueharjoitukssissa ennen ottelua mukana ollut Khary.

”Uskon että pystytään pelaamaan hyviä pelejö tulevaisuudessa. Meillä on vielä monta peliä jäljellä, enkä näe että meillä on mitään hätää”, kommentoi Khary kiharaiseksi menevää sarjatilannetta.

Päävalmentaja Leroy Maluka totesi olevansa hyvin pettynyt tulokseen. ”Pelasimme hyvin ja meidän olisi pitänyt varmistaa voitto jo ensimmäisellä jaksolla kontrolloidessamme peliä täysin. Päästimme maalin pahaan aikaa juuri ennen taukoa. Nukahdus maksoi halvan maalin”, Maluka ruoti.

”Ottelusta jäi kuitenkin käteen paljon positiivista, ja esitys oli iso parannus edellisestä ottelusta. Meidän täytyy oppia pelaamaan rumemmin ja aggressiivisemmin, sillä nyt olemme liian kilttejä. Lisäksi meidän täytyy olla viimeisellä kolmanneksella päättäväisempiä ja nälkäisempiä, jos haluamme tehdä maaleja”, Maluka päättää.

Seuraavan kerran TamU pelaa ensi lauantaina 7.7. kun joukkue matkustaa SJK:n kakkosjoukkueen vieraaksi Seinäjoelle.

Kakkonen

0 – 1

( 0 – 1 )

Yleisöä:
228

43' John Garcia

Yleisöä:
228

32 Antti Kuusinen
2 Mauno Sirén
3 Roope Kostiainen 66'
5 Eetu Rahkola 17'
8 Riku Oras C
10 Berat Grabovci 90' +2
18 Jere Remes 46'
19 Valtteri Uimonen
20 Verneri Uimonen
24 Santeri Salomaa
25 Omar Khary
1 Jani Rantala
4 Topias Järvelä 46'
6 Radwan Moussa
7 Elias Harala 66'
13 Ville Puustinen 17'
21 Konsta Raittinen
22 Matias Stark
1Miika Töyräs
4Johannes Kytilä
6Nuutti Tykkyläinen
8Joonas OjantieCvaihtoon 87’
10Eetu Pellikka
13Tony Miettinen
15Joona Hiltunen
16Miro Siltavuorivaihtoon 75’
19John Garciakeltainen kortti80’vaihtoon 82’
22Joel Vartiainen
23Santeri Saarenkunnaskeltainen kortti67’
12Aleksi Honka-Hallila
7Myan Dootvaihdosta 75’
18Taneli Heiskanenvaihdosta 82’
21Jani Rinta-Halkolavaihdosta 87’

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU