Miesten edustus pelaa tällä viikolla kaksi ottelua, jossa ensimmäisessä matkustetaan JJK:n vieraaksi Jyväskylään. JJK:ta voisi kuvata jonkinasteiseksi kriisijoukkueeksi, sillä alkukaudesta joukkue näyttäytyi jopa nousukandidaattina, mutta tällä hetkellä jyväskyläläiset ovat viiden ottelun kuntopuntarissa Ykkösen viimeisellä sijalla. TamU puolestaan on sarjakärjessä kuntopuntarissakin on edellä vain kaksi joukkuetta.

JJK – Tampere United
- Syvissä vesissä viime kierrokset uinut JJK yrittää estää Sinipaitoja ottamasta pitkästä aikaa toista peräkkäistä voittoa.
- TamUlle ottelu on yksi harvoista luonnonnurmella tällä kaudella pelattavista otteluista.
JJK on kotonaan uudella Harjun stadionilla vahva joukkue ketä tahansa vastaan, mutta uskon, että tämänhetkinen vire antaa meille mahdollisuuden kaivaa pisteitä Harjulta.
Päävalmentaja
Vielä kesäkuun lopussa JJK voitti Interin kakkosjoukkueen hämmästyttävästi peräti 11–1, mutta sen jälkeen viidestä ottelusta on kertynyt ainoastaan yksi tasapelipiste. Tämän kauden Ykkönen on kuitenkin laadullisesti hyvin tasainen sarja, joten missä tahansa ottelussa voi käydä miten tahansa.
Heikomman jakson aikana JJK on valunut seitsemännelle sijalle, joten pisteet ovat kullanarvoiset kettupaidoille, mikäli he mielivät nousta vielä ylempään jatkosarjaan.
JJK:n maalintekovastuu on levännyt erityisesti kolmille harteilla. Anton Aaltonen ja Arjan Goljahanpoor ovat molemmat iskeneet 11 osumaa, ja kaksikkoa täydentää seitsemän maalin Shirman Osso. Osso ei ole ollut tosin kokoonpanossa edellisissä kolmessa ottelussa, ja Aaltonen lähti Yhdysvaltojen Arizonaan opiskelemaan ja pelaamaan.
Kettupaitojen kokoonpanosta puuttuvat tiistaina pelikieltojen takia Veikkausliigassakin debytoinut maalivahti Lauri-Eemil Vetri sekä runkopuolustaja Jarkko Heimonen.
Toukokuun lopulla TamU voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen Noel Hasan maalilla 1–0. Maalivahti Santeri Pakkanen oli tuolloin avainasemassa voittoa mahdollistamassa.
Viime kaudella TamUn matkapelit Jyväskylässä olivat kaksijakoiset. Heinäkuussa 2025 runsas vieraskatsomo sai syytä juhlaan, kun helteisellä kelillä kentän päällikkö oli neljä maalia iskenyt Jesse Huhtala. Kausi päättyi niin ikään Jyväskylässä, kun ylemmän loppusarjan murheellinen saldo huipentui 5–0-kylvetykseen. Ottelusta ei jäänyt juurikaan hyvää muisteltavaa vieraskannattajille, mutta jollekin on saattanut jäädä mieleen maailman hitain kentällejuoksu.
Viime kauden Jyväskylän ottelut pelattiin Viitaniemen tekonurmella sekä Huhtahallissa, mutta tiistain otteluun puitteet parantuvat kertaheitolla. Ottelu pelataan liigavuosiltakin tutulla Harjun stadionilla, joka 100-vuotisjuhliensa kunniaksi on uudistettu ja remontoitu.
TamUn päävalmentaja Topi Priha odottaa tiistain kotijoukkueelta tiukkaa vastusta.
”JJK on kotonaan uudella Harjun stadionilla vahva joukkue ketä tahansa vastaan, mutta uskon, että tämänhetkinen vire antaa meille mahdollisuuden kaivaa pisteitä Harjulta.”
TamU pääsee lähtemään Jyväskylään hyvistä asetelmista. Sinipaidat viilettää sarjakärjessä ja on kerännyt kuuden pisteen eron kakkossijalla vaanivaan RoPSiin. Kun TamU kahdessa edeltävässä ottelussa menetti johtonsa ja joutui tyytymään tasapeliin, ei Topi Prihan miehistö jättänyt viime keskiviikkona KPV:lle mitään mahdollisuuksia vaan jyräsi voittoon tennislukemin 6–0.
”Edellisen kierroksen esitys oli yksi parhaista, mihin olemme tällä kaudella kotiotteluissa pystyneet. Siitä voitosta ei tiistaina ole juuri hyötyä, vaan tarkoitus on kaivaa pisteitä lisää”, Priha sanoo.
Kun Ykkösen runkosarjaa on pelaamatta neljä kierrosta, on TamU varmistanut jo matemaattisesti pääsynsä ylempään loppusarjaan. Tasaisessa sarjassa etumatka on kasvanut, vaikka Sinipaidoilla on ollut omat kompastelunsa viime aikoina.
”Siitä onkin jo aikaa, kun olemme voittaneet perättäisiä otteluita. Nyt on tarkoituksena kääntää tämä kurssi. Se edellyttää taas isoa työmäärää, määrätietoista valmistautumista ja koko joukkueen yhtenäistä suoritusta kentällä.”
Ottelu pelataan tiistaina 11.8. kello 18.30 ja pelipaikkana on siis Harjun stadion. Tampere Unitedin vie Jyväskylään Siniset bussit.



