Tappiolukemat repesivät rumiksi Kuopiossa

10/06/2025 TamU
Otteluraportti

Tampere United kärsi sunnuntaina ruman 5–0 (1–0) -tappion KuPS Akatemian vieraana. Taukolukemien suhteen TamU oli jopa epäonninen, sillä kotijoukkue teki ensimmäisen jakson ainoan maalin vain pari minuuttia ennen taukovihellystä. Lukemat olisivat tauolla voineet olla aivan hyvin toisinkin päin, sillä muun muassa kokoonpanoon palanneella Jesse Huhtalalla oli kaksikin tekopaikkaa. Neljä takaiskua tuottaneen toisen jakson jälkeen selittelyille ei jää kuitenkaan tilaa, ei etenkään kun osa maaleista annettiin vastustajalle aivan liian helposti.

Ykkönen

5 – 0

Emme ole tyhmiä ja tiedostamme sen, että kymmenen päästettyä maalia edelliseen kolmeen peliin on liikaa. Meidän täytyy palata takaisin siihen vahvaan boksi­puolustamiseen mikä saavutettiin aikaisemmin.

- Sebastian Bowles
Päävalmentaja

Tuntuu pahalta fanien puolesta, mutta tässä ei auta valitus tai mököttäminen vaan kova työ treeni­kentällä.

- Sebastian Bowles
Päävalmentaja

KuPS Akatemia aloitti ottelun Sinipaitoja terävämmin, ja ensimmäinen vartti pelattiin kotijoukkueen hallitessa enemmän palloa. Ainoa vähän vaarallisempi tilanne nähtiin aivan alussa, kun ensimmäistä kertaa tällä kaudella avaukseen noussut toppari Jonne Koistinen menetti pallon huonossa paikassa Arsene Basemelle, joka tarjosi viereen Mohamad Ahmad Al-Sheikhille hyvän vetopaikan. Koistisen topparipari Ardian Kovaqi ehti kuitenkin peittämään laukauksen boksissa.

TamUn ensimmäinen tekopaikka syntyi 14. minuutilla, kun palloa pyöritettiin hyökkäyspäässä, ja lopulta Jimi Kovalainen jatkoi Rasmus Lehtosen syötön kantapäällään siten, että Jesse Huhtala oli nokikkain maalivahdin kanssa. Laukaus jäi kuitenkin sen verran keskelle maalia, että maalivahti sai näppinsä riittävästi väliin.

KuPS oli lähellä iskeä maalin heti seuraavasta hyökkäyksestä. Jonne Koistinen katkoi päällään vaarallisen keskityksen takatolpalta, mutta pallo putosi epäonnisesti Eero Ylöselle vetopaikkaan. Vain Ardian Kovaqin nopeat refleksit lähes maaliviivalla estivät kotijoukkueen maalin synnyn. Jatkotilanteessa Joonas Immonen torjui Niilo Mattilan terävän laukauksen.

Seuraavat tekopaikkansa kotijoukkue sai puolen tunnin tietämillä. Ensimmäisessä tilanteessa Eero Ylönen pääsi jälleen laukomaan boksissa, mutta nyt veto suuntautui niukasti takatolpan ohi. Pari minuuttia myöhemmin vetovuorossa oli Mohamad Ahmad Al-Sheikh, joka peippaili boksin keskelle sivurajaheiton saatuaan. Joonas Immonen sai kuitenkin kätensä pallon tielle.

TamU haki tekopaikkoja eriityisesti vasemman laidan kautta hyödyntäen Arttu Raittisen juoksuvoimaa. Kertaalleen Raittinen pääsi juoksuun myös linjan taakse Jimi Kovalaisen mainiosta syötöstä, mutta laukaus karkasi takatolpan ohi. Hetkeä myöhemmin Kovalainen syötti Jesse Huhtalalle vetopaikkaan boksin vasemmalle laidalle, mutta ylimääräisten kosketusten jälkeen laukaisukulma jäi pieneksi ja pallo jäi sivuverkkoon.

Jakson edetessä myös Janar Georg ja Jimi Kovalainen pääsivät kertaalleen yrittämään maalintekoa, mutta maalivahti Miilo Pitkänen torjui molemmat yritykset.

Kotijoukkueen johtomaali syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta, jossa toppari Eric Boateng oli jäänyt päivystämään takatolpalle. Lauri Sahimaa keskitti boksin kulmalta ja Boateng pääsi puskemaan pallon maaliin melko vapaan näköisesti. Näin tauolle mentiin 1–0-tappiotilanteessa.

Ratkaisuhetket toisen jakson alussa

TamU oli lähellä kuitata KuPSin johtomaalin jo ennen kuin toista jaksoa oli pelattu viittä minuuttia. TamUn prässi pakotti KuPSin huonoon avaukseen, jonka Joonas Rantala käänsi KuPSin kenttäpuoliskolla yhdellä kosketuksella läpisyötöksi Jesse Huhtalalle. Tälläkin kertaa Huhtala ajautui hiukan sivuun ja veto jäi liian keskelle maalia ohittaakseen maalivahti Pitkäsen.

Pari minuuttia myöhemmin KuPS käänsi pelin nopeasti keskialueen pallonriiston jälkeen. Arsene Baseme toi pallon teräväsi ylös ja leikkasi keskelle vetopaikkaan. Joonas Immonen torjui pallon eteensä, josta se kimposi Eero Ylösen jalasta maaliin ennen kuin kukaan ehti reagoida tilanteeseen. Pelitapahtumiin nähden 2–0-lukemat tuntuivat ankarilta.

Jesse Huhtala sai tilaisuuden tehdä kavennusmaali vain muutama minuutti myöhemmin, kun TamU toi pallon boksiin ja Arttu Raittinen syötti pallon keskelle vitosen viivalle. Kuopiolaiskapteeni Eemil Räsänen sai kuitenkin jollakin ilveellä pyöräytettyä kantapäänsä pallon tielle, ja maali jäi jälleen haaveeksi.

KuPSiin kolmas maali toi otteluun ratkaisun makua kun peliaikaa oli jäljellä vielä lähemmäs puoli tuntia. Tilanne lähti jälleen keskialueen pallonmenentyksestä, josta KuPS pelasi pallon nopeasti ylös. Mohamad Ahmad Al-Sheikhin keskitys löysi takatolpalta Arsene Basemen, jolla oli aikaa asetella vetoaan niin että verkko varmasti heilui.

Sinipaitojen kunniaksi on toki sanottava, että yritys ei missään nimessä loppunut, vaikka lukemat näyttivät jo toivottomilta. Vaarallisiin tekopaikkoihin ei kuitenkaan enää päästy. Ei edes silloin kun Taha Özcelik ja Jesse Huhtala pääsivät kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen, vaan tämäkin tilanne päättyi topparin syötönkatkoon.

Toisessa päässä verkko sen sijaan heilui ottelun loppuminuuteilla vielä kahdesti puolustuksen löysän erikoistilannepelaamisen takia. Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Niilo Mattila pääsi kääntämään Antoine Lemarien keskityksen helpon näköisesti maaliin maalivahdin ja puolustuslinjan välistä, ja lisäajalla Lauri Sahimaa viimeisteli loppulukemat 5–0.

Päävalmentajan kommentit

Kun ottelu päättyy suurinumeroiseen tappioon ilman tehtyjä maaleja, syyt tuloksen takana ovat kokolailla itsestäänselviä.

”Päästimme kolme erikoistilannemaalia ja kaksi vastahyökkäysmaalia omasta pelinrakentamisvaiheesta menetetystä pallosta. Loimme enemmän kuin tarpeeksi selviä maalipaikkoja, mutta viimeistely ontui, ja KuPS puolusti boksia uhrautuvasti”, näki päävalmentaja Sebastian Bowles.

Hyökkäyspelin osalta toiveikkuutta herättää se, että tekopaikkoja todella luotiin ihan riittävästi. Puolustuksen osalta hämmennystä herättää se, että neljän peräkkäisen nollapelin jälkeen oma pää on vuotanut viimeisissä peleissä pahemman kerran.

”Emme ole tyhmiä ja tiedostamme sen, että kymmenen päästettyä maalia edelliseen kolmeen peliin on liikaa. Pelaajat yrittivät parhaansa, mutta meidän täytyy palata takaisin siihen vahvaan boksipuolustamiseen mikä saavutettiin aikaisemmin”, Bowles sanoo.

”Prässipelimme ei onnistunut Kuopiossa, ja tästä valmennus ottaa täyden vastuun”, Bowles jatkoi muutoksia enteilevästi.

Lopuksi Bowles suuntaa sanansa kannattajille, joita oli matkustanut Kuopioonkin ihan mukava määrä.

”Tuntuu pahalta fanien puolesta, mutta tässä ei auta valitus tai mököttäminen vaan kova työ treenikentällä.”

Ykkönen

5 – 0

( 1 – 0 )

Yleisöä:
75

Yleisöä:
75

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

11.7. TamU - FC Inter 2 1 – 3

18.6. FC HaPo - TamU naiset 1 – 4

6.7. TamU 2 - FC Haka j. 2 – 3

19.7. klo 17 JJK - TamU

26.7. klo 18 IFK Mariehamn - TamU naiset

26.7. klo 14 FC Lasten - TamU 2