Miesten edustusjoukkueen kauden avausottelu odottaa vain muutaman päivän päässä ensi sunnuntaina 23.4. Moni on varmasti miettinyt, millainen Tampere Unitedin ottelutapahtuma on joukkueen pelatessa suurimman osan peleistään Kaupin jalkapallostadionilla. Syytä huoleen ei ole, sillä kaikki Pyynikiltä tutut palvelut toteutetaan myös Kaupissa, ja jo kehuttuja Tampere Unitedin ottelutapahtumia suunnitellaan sillä ajatuksella, että taso vähintäänkin säilyy ja kehitys jatkuu.

Ottelutapahtumat 2023
- Kaikki Pyynikiltä tutut palvelut siirtyvät Kauppiin.
- Luvassa on myös pieniä uudistuksia.
- Yhteensä 11 ottelua, joista 8 Kaupissa ja 3 Pyynikillä.
Niinkuin asiaan kuuluu on vielä palasia ilmassa että saadaanko kaikki uudet elementit valmiiksi sunnuntaiksi mutta hieno ottelutapahtuma on tulossa joka tapauksessa.
Promoottori
Pienillä asioilla on iso merkitys. Se että ottelutapahtuma näyttää siistiltä on myös tärkeää.
Promoottori
Kauden aikana tullaan näkemään myös erilaisia teemapelejä, mutta niistä lisää myöehmmin.
Promoottori
Kaupin jalkapallostadion on niin TamU-kannattajille kuin ottelutapahtumia järjestävälle ryhmällekin kohtalaisen uusi tuttavuus, vaikka muutama harjoituspeli ja Suomen Cupin ottelu Kaupissa on toki pelattu. Stadionin kapasiteetti on vajaa tuhat katsojaa, kahdessa vanhasta Tammelasta tuodussa katetussa katsomossa. Katsomot ovat aivan kiinni kentässä ja ne nousevat Pyynikkiä ylemmäs ja jyrkemmin, joten peliä pääsee seuraamaan hyvin läheltä kenttää.
Kaupin urheilupuisto sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta hyvien kulkuyhteyksien päässä. Alueelle tulevan ratikan lisäksi vaihtoehtona on tietysti oma auto, jolloin aivan kentän vieressä olevan pysäköintialueen lisäksi tarjolla on Finnparkin parkkihalli. Lisäksi paikalle pääsee kätevästi Tierin sähköpotkulaudoilla.
”Ottelutapahtumia on suunniteltu ja valmisteltu talven mittaan ja sunnuntaina päästään ensimmäistä kertaa testaamaan mitä on saatu aikaan. Niin kuin asiaan kuuluu on vielä palasia ilmassa, että saadaanko kaikki uudet elementit valmiiksi sunnuntaiksi, mutta hieno ottelutapahtuma on tulossa joka tapauksessa”, toteaa Tampere Unitedin promoottori Henri Ekman.
”Olen aiemmin kommentoinut, että Kauppi on Pyynikkiä hankalampi paikka järjestää ottelutapahtuma. Siirtymiseen oli kuitenkin syynsä ja turha sitä on jäädä miettimään, vaan nyt otetaan Kaupista kaikki irti. Myös Pyynikille päästään pelaamaan onneksi myöhemmin kesällä”, Ekman jatkaa.
Tälläkin kaudella TamUn kotipeleissä pääsee nauttimaan Pyynikin Brewing Companyn juomia. Panimo on saanut taustalleen uudet tekijät, ja yhteistyö jatkuu entiseen malliin. Myytävät tuotteetkin ovat niitä samoja tuotteita, joita TamUn otteluissa on ollut tarjolla aiemminkin. Olutvalikoimassa kestosuosikit ovat tarjolla ottelusta toiseen, ja lisäksi ottelukohtaisesti on aina pieni erä vaihtelevia oluita. Lisäksi tarjolla on Pyynikin alkoholittomia vaihtoehtoja.
Kioskilta saa tuttuun tapaan Tapolan lihamakkaroita sekä Vegemin vegemakkaroita. Nälkäisemmille löytyy myös ravintola 4 Vuodenajan gourmethodareita.
Onnistuneen edelliskauden päälle on hyvä rakentaa
Viime kaudella ottelutapahtumissa rikottiin ennätyksiä ja tehtiin hyvää tulosta. Ennen kaikkea yleisö viihtyi ja nautti palveluista. Tätä kehitystä lähdetään jatkamaan myös tällä kaudella.
Ottelutapahtumakyselyn tuloksista saatiin jälleen kauden jälkeen paljon arvokasta tietoa. Tampere Unitedin ottelutapahtumakysely oli avoimesti vastattavana 25.10. alkaen, ja 31.12. mennessä vastanneiden kesken on arvottu VIP-kausikortti, jonka voittaja on arvottu ja palkinto postitettu.
Kyselyyn saatiin kaikkiaan 116 vastausta. Suurin ikäryhmä oli 30–39-vuotiaat, ja kaikkinensa 30 vuotta täyttäneitä oli vastaajista kolme neljäsosaa (75,9 %). Miehiä vastaajista ilmoitti olevansa jopa yli neljä viidesosaa (87,9 %) ja hieman alle kolme neljäsosaa ilmoitti asuinpaikakseen Tampereen ja eniten edustettuja kaupunginosia oli Kaleva (12,5%), Keskusta (10%) ja Hervanta 7,5%). Vain alle 10 % vastaajista oli Pirkanmaan ulkopuolelta. Perhemuodoista isoimman ryhmän muodostivat yksin asuvat (35,4 %), mutta myös kahdestaan puolison kanssa asuvia (30,5%) ja perheellisiä (23,2 %) oli merkittävät osuudet.
Otteluiden markkinointi, pääsylippujen hinnat, kausikorttien hinnat, sisäänkäynti- ja myyntihenkilöstön palvelu, kioskipalvelut, kannattajatuotemyynti, anniskelu sekä yleisöpalveluiden sujuvuus arvioitiin reilun enemmistön osalta erittäin tai melko hyviksi. Ainoastaan järjestelyt autolla saavuttaessa ja WC:t arvioitiin huonon puolelle, ja nämä tunnetusti ovatkin olleet Pyynikin urheilukentän heikkoja kohtia. Kritiikkiä tuli viime vuoden tapaan Pyynikin äänentoiston heikosta laadusta. Kaupissa on astetta parempi äänentoisto ja Tampereen kaupungilla on ajatuksena parantaa Pyynikin äänentoistoa ensi kaudelle.
Kyselyssä kysyttiin myös suositteluhalukkuutta kysymyksellä ”Kuinka todennäköisesti suosittelisit TamUn ottelutapahtumia ystävällesi tai tuttavallesi?” Vastausvaihtoehtoina olivat numerot yhdestä kymmeneen. Tuloksista laskettu net promoter score eli NPS-lukema on 76, kun vastaajista 79,3 % antoi vastausvaihtoehdon 9 tai 10 ja reilu 3 % vaihtoehdon 6 tai huonompi. Yli 50:n nousevaa NPS-lukemaa pidetään yleisesti ottaen erinomaisena, mutta on toki huomattava, että suurin osa kyselyyn vastanneita eivät ole neutraaleja asiakkaita vaan seuran intohimoisia kannattajia.
”Kysely on todella pitkä, joten oli hieno taas nähdä, että näin moni on jaksanut vastata. Tieto on meille arvokasta, sillä anonyyminä ei oikein muuta kautta pääse kertomaan mielipiteitä. Suurinta osaa palautetta osataan odottaa, mutta aina löytyy myös kaikenlaista kiinnostavaa uutta”, toteaa kyselyn toteutuksesta vastannut Tampere Unitedin promoottori Henri Ekman.
Uudistukset kaudelle 2023
Tälle kaudelle ottelutapahtumiin on tulossa myös uudistuksia. Kioskilta ja anniskelusta saa nacho-annoksia eri kastikkeilla edulliseen 5 euron hintaan. Hinnastoja, yleistä ilmettä sekä myyntipisteitä siistitään ja kehitetään entisestään. Lisäksi VIP-alueen viihtyvyyttä parannetaan mm. uusilla teltoilla ja pöytäliinoilla.
”Pienillä asioilla on iso merkitys. Se että ottelutapahtuma näyttää siistiltä on myös tärkeää. Nacho-annoksista kiitos myös Miisa Heikkilälle, jonka kanssa asiaa on ideoitu. Kauden aikana tullaan näkemään myös erilaisia teemapelejä, mutta niistä lisää myöhemmin”, myhäilee promoottori Henri Ekman,
Ottelutapahtumakyselyssä oli toiveita pelialueelle futiksen pelaamista varten. Tilat ei anna aivan kaikkeen myöden mutta myöhemmin kaudella on lapsille kehitelty erilaista ohjelmaa ja aktiviteettiä. Finesportsin pelialue palvelee lapsia koko ottelutapahtuman ajan.
Peleissä näkyy vuosi vuodelta enemmän TamUn junnuja, ja myös heille kehitetään erilaisia palveluita, sillä on tärkeää että kaikenikäisillä lapsilla on otteluissa hauskaa. Tervetuloa siis kaikki pienet sinipaidat edustusjoukkueen peleihin!
Kohti avausottelua
Kakkosen avausottelu pelataan sunnuntaina 23.4. klo 18.00 alkaen Grankulla IFK:ta vastaan Kaupin jalkapallostadionilla.
Ottelutapahtumien infot on kerätty omalle sivulleen: tampereunited.fi/ottelutapahtumat-2023
Otteluohjelma löytyy myös omalta sivultaan: tampereunited.fi/ottelut
Ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä.
Kausikortin voi edelleen ostaa TamU-kaupasta, sillä kuluvalla viikolla ostetut kausikortit ovat noudettavissa sunnuntain ottelun lipunmyynnistä. Yleisimmin ostetut kausikortit löytyvät alta napeista, ja TamU-kaupassa on tarjolla myös yhdistelmiä, joihin on paketoitu mukaan myös TamU-naisten tukikausikortti tai VIP-lippuja.