TamUlle täysi piste­potti kaksi­jakoisesta paikallis­kamppailusta

22/05/2022 TamU
Otteluraportti

Aurinkoisella Pyynikillä pelattu paikalliskamppailu Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan oli kaksijakoinen. TamU aloitti ottelun erinomaisesti ja oli puolen tunnin pelin jälkeen jo 3–0-johdossa. Alun riemujuhlan jälkeen tiistainen Klubi 04 -ottelu alkoi painaa Sinipaitojen jaloissa, ja United sai tehdä täyden päivätyön kolmen pisteen eteen. Lopun selviytymistaistelu riitti tällä kertaa, ja United nappasi yli neljänsadan katsojan iloksi täyden pistepotin lukemin 3–2 (3–1).


Kakkonen

3 – 2

  • TamU meni 3–0-johtoon näytöstyyliin ensimmäisen puolen tunnin aikana. Etenkin Toni Toijala oli liekeissä
  • Jalat loppuivat etenkin toisella jaksolla, mutta Ilves kykeni tekemään vain kaksi maalia, ja TamU sai raavittua tärkeän voiton.
  • Voitolla Tampere United tasasi tilastot Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan: molemmilla on nyt neljä voittoa ja kerran on pelattu tasan.

Se toinen maali lähti kyllä aika kivasti siitä Einon puolivolleystä takakulmaan. Sanotaan nyt, että toivottavasti tuollainen menisi sisään monta kertaa kaudessa, mutta tuskin menee.

- Toni Toijala
Maalitykki

Olen tyytyväinen voittoon, mutta nyt meiltä loppui jalat. Toinen jakso oli melkoista viivytystaistelua emmekä varmaan olisi selvinneet enää kovin montaa minuuttia. Emme varmaan olleet ihan täysin palautuneet viikkopelistä.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Paikalliskamppailun alussa nähtiin hyvä ja terävästi prässäävä TamU. Nuori Ilveksen kakkosjoukkue oli ensiminuuteilla jatkuvissa ongelmissa varsinkin TamUn isokokoisen kärkiparin kanssa, ja Sinipaidat tuntui voittavan valtaosan kaksinkamppailuistaan. TamU hallitsi myös Pyynikin urheilukentän metkut vastustajajoukkuetta paremmin.

Tampere United sai vääntää tosissaan kolmen pisteen eteen.

Vain viiden minuutin kohdalla Pyynikki sai juhlia ensimmäisen kerran. Sinipaidat rakensi alhaalta asti hienon hyökkäyksen, jossa pallo liikkui vasenta laitaa pitkin hallitusti maata pitkin pelaajalta toiselle. Useamman pelaajan syöttöketjun jälkeen Roope Kostiainen vapautti pystysyötöllään Toni Toijalan läpi, ja tämän ratkaisu oli tyylikäs sijoitus tolpasta sisään ohi Eetu Huuhtasen.

”Se oli Roopelta aika kiva syöttö ja aika helpostihan pallon sai maaliin kun maalivahti oli aika viivalla. Sai pistää takakulmaan tolpan kautta, niin kuin aina”, Toijala sanoi hymyillen ottelun jälkeen.

Roope Kostiainen pelasi jälleen vahvan ottelun.

Kymmenen minuutin kohdalla United-hyökkäyksen tehoduo oli jälleen vauhdissa. Tällä kertaa oli Toijalan vuoro vapauttaa Roope Kostiainen puolittain läpi. Kostiainen ajautui pieneen kulmaan ja yritti tavoitella uudelleen Toijalaa, mutta pallo kimposi Ilves-puolustuksen kautta rajoista ulos. Tämän jälkeen Joonas Rantala oli saada pallon maaliin suoraan kulmalipulta, mutta peliväline pomppi poikkipuusta yli.

Vartin kohdalla tapahtui taas. Tällä kertaa Toijala puski oikeaa laitaa pitkin vahvasti ylöspäin. Kuljetuksen jälkeen hyvällä pelipäällä ollut hyökkääjä etsi vapaata syöttöväylää. Sellainen löytyi, kun toisessa aallossa edennyt Julius Stenroos jäi Ilves-puolustukselta merkkaamatta. Stenroosille jäi kosolti aikaa katsoa mihin pallon laittaa ja vei uransa ensimmäisellä TamU-paidassa tehdyllä maalillaan kotijoukkueen 2–0-johtoon.

Arttu Mättö pelasi tutun vahvan täyden ysikymppisen.

TamUn iloinen peli jatkui kahden maalin johtoasemassa, ja 25. minuutilla Eino-Veikko Ek oli onnistua maalinteossa kokeiltuaan oikealta laidalta terävää kaukolaukausta. Laukaus kuitenkin viiletti niukasti yli maaliin.

Ek oli myös seuraavassa hyökkäyksessä mukana, kun ensin Toijala liukui pallon hyökkäysalueella Ekille, joka puolestaan nosti pelivälineen puolustuksen yli takaisin Toijalalle. Toijala onnistui puolivolleyssä täydellisesti ja hirmuisessa hevosenpotkussa oli ruutia niin paljon, että todennäköisesti maalivahti olisi mennyt pallon mukana maaliin, mikäli olisi laukauksen eteen päässyt. Nyt 3–0-maalin kohdalla koville joutui vain takakulman maaliverkko.

”Se toinen maali lähti kyllä aika kivasti siitä Einon puolivolleystä takakulmaan. Sanotaan nyt, että toivottavasti tuollainen menisi sisään monta kertaa kaudessa, mutta tuskin menee”, Toijala kuvaili.

Tässä vaiheessa näytti, että erinomaisen alun jäljiltä TamU saattaisi napata ottelusta helpon voiton, ja numerot voisivat revetä suuriksikin.

”Meillä oli ajoittain ensimmäisellä jaksolla aika kivan näköistä jalkapalloa. Kaikki meni sisään ja kaikki onnistui. En oikein tiedä mitä toisella jaksolla tapahtui. Ehkä se oli sitä, että vaihdettiin neljän linjaan ja porukka oli vähän hukassa. Luulimme alun jälkeen, että olimme ylivoimaisia, jota me emme todellakaan olleet”, Toijala summasi.

”Hemmetin hyvä alku. Se oli juuri sitä jalkapalloa mitä me haluttiinkin”, myös päävalmentaja Jukka Listenmaa totesi.

Asetelmat muuttuivat puolen tunnin jälkeen

TamUn 3–0-maalin jälkeen Ilves/2 alkoi saada pelistä otetta. Lisävirtaa Ilveksen kakkosjoukkue sai heti puolen tunnin jälkeen, kun vielä sinällään harmittomasta sivuvapaapotkusta Ilves haki takanurkalla olleita pelaajiaan. TamUn pelaajat hävisivät kaksinkamppailun, mutta myös ensimmäiseksi palloon yltäneen Ilves-pelaajan pusku epäonnistui. Pallo jäi kuitenkin vielä elämään maalin edustalle, ja Alex Ciriaco osui pomppivaan palloon. Vaikkei osuma aivan puhdas ollutkaan, riitti ohjauksessa voimaa juuri sen verran, että pallo saatiin maaliviivan yli.

”Pitää vielä katsoa ensimmäinen maali että mitä siellä oikein tapahtui. Se jäi kaivelemaan että miten me pystyttiin häviämään se erikoistilanne”, Listenmaa pohti taiston tauottua.

Roope Kostiaisen ilmeestä näkee, että maali maistuisi.

Maalin jälkeen Ilves otti kenttätapahtumissa kuskin paikan, ja TamU jäi askeleen perään. Hyvä esimerkki tästä oli kun neljänkymmenen minuutin kohdalla keskikenttäpelaaja Arttu Haapala joutui kaatamaan Noel Hasan 25 metrin päässä omasta maalista. Seurauksena oli keltainen kortti Haapalalle ja vapaapotku Ilvekselle. Ilves sai tästä oikein hyvän laukauksen, mutta Aapo Sipponen oli hereillä ja nyrkkeili pallon kohti kulmaa. Jatkotilanteesta Ilves loi vielä maalipaikan Sipposen kaatuessa, mutta Leo Kyllönen laukoi tyhjästä maalista yli.

Toisella jaksolla TamUn paikat olivat harvassa. Aivan jakson alussa Toni Toijala pääsi tanssahtelemaan boksissa, muttei saanut kunnollista vetoa ja sitä kautta hattutemppua aikaiseksi. Myös Roope Kostiainen löydettiin muutamaan otteeseen hyvin, ja välillä Ilveksen puolustus levisi kuin dominonappulat väkivahvan hyökkääjän edetessä kohti maalia, mutta edes puolittaiset tilanteet oli lopulta laskettavissa yhden käden sormilla.

Topias Järvelä pelasi vahvan puolituntisen toisella jaksolla.

Tunnin kohdalla Pyynikin lehtereillä kykeni jo aistimaan Ilveksen tulevan kavennusmaalin. TamU ehti jo pelastua parista laatupaikasta, mutta lopulta 66. minuutilla Max Minkkinen laukoi komean volleyn laadukkaan puolenvaihdon jälkeen, eikä maalilla Sipposella ollut mitään mahdollisuutta torjua.

Vielä kun paria minuuttia myöhemmin Badreddine Bushara kykeni leikkaamaan helponlaisesti sisälle ja laukomaan hyvästä paikasta yli, alkoi tilanne näyttää Sinipaitojen kantilta uhkaavalta.

Loppu silkkaa viivytystaistelua

Ottelun viimeisten parinkymmenen minuutin kuva oli selvä. Ilves/2 piti palloa ja pyrki hakemaan tasoitusmaalia. United puolestaan yritti pitää Ilveksen poissa maalintekopaikoilta ja selviytyä ilman lisätakaiskuja. Samalla hyökkäyspelaaminen typistyi vanhan koulukunnan korkeiksi pystypalloksi, jossa tavoiteltiin isokokoisia hyökkäyspään pelaajia.

Ennen viimeisiä minuutteja TamU sai jäädytettyä peliä ja pelissä oli jonkinlainen seesteisempi vaihe, mutta aivan varsinaisen peliajan lopussa ja varsinkin lisäajalla Ilves/2 sai pelin painopisteen todella lähelle TamU-maalia ja loi hyökkäyksen toisensa perään. Lopputuloksena oli useampi vaarallinen pusku ja kulmapotku, jossa Ilves laittoi kaiken peliin ottamalla myös maalivahti Huuhtasen mukaan hyökkäykseen.

Paavo Kujala pääsi yrittämään maalintekoa, mutta kohumaalivahti Eetu Huuhtanen ehtii väliin.

Yksikään Ilves-pelaaja ei kuitenkaan onnistunut lisämaaleissa, eikä siinä onnistunut toisella jaksolla sisään tullut Topias Järveläkään, vaikka olikin ylimpänä pelaajana pariin kertaan päästä kulmapotkujen jälkitilanteista yksin läpi. Kertaalleen kulman jälkitilanteessa myös toppari Ali Aitbenzanzoun olisi viilettänyt hyökkäyksessä mukana kapteenin nauha käsivarressaan, mutta syöttö täysin vapaana olleelle ”Allulle” ei ikinä lähtenyt.

Ilveksen valmennuskaksikolle eli Mika Lahtiselle ja Topi Prihalle Sinipaitojen viivytystaistelu otti niin koville, että molemmat puhuivat itselleen perätysten keltaiset kortit kolmen minuutin välein kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä noin vartin verran.

Eric Bullock päästettiin irti toisen jakson lopulla.
Tomi Ylinen tuli taistelemaan kentälle loppuminuuteiksi.

Lopulta kentällä kuultiin vapauttava loppuvihellys ja 3–2-voitolla Pyynikin taika säilyi. Samalla Sinipaitojen pistepotti kasvoi kymmeneen pisteeseen, mikä on viiden pelin jälkeen kelvollinen määrä sarjanousijalle. Tällä hetkellä pistepotti riittää sarjan kolmanteen tilaan, ja matkaan yhden ottelun enemmän pelanneeseen sarjakärki Klubi 04:ään on vain yksi piste.

”Olen tyytyväinen voittoon, mutta nyt meiltä loppui jalat. Toinen jakso oli melkoista viivytystaistelua emmekä varmaan olisi selvinneet enää kovin montaa minuuttia. Emme varmaan olleet ihan täysin palautuneet viikkopelistä. Kyllä se on myönnettävä, että  Klubi-matsi tuntui, vaikkemme uskoneet että se tuntuisi. En usko, että muuten oltaisiin väsähdetty noin kuin nyt väsähdettiin.”, Listenmaa pohti.

Viikon rasitukset tuntuivat Arttu Mätön jaloissa ottelu tauottua.

Viikko oli kuitenkin tulosten valossa TamUlle hyvä ja tätä mieltä oli myös Listenmaa.

”Mutta edelleen, olen tyytyväinen että saatiin tärkeimmät eli kolme pistettä. Sen takiahan me täällä pelataan että niitä naarataan. Nämä olivat hemmetin isot neljä pistettä tältä viikolta. Loppukautta ajatellen tämä oli tosi hyvä viikko”, Listenmaa päättää.

Jukka Listenmaa tuli tietenkin joukkueen mukaan kiittämään Sinikaartia.

Otteluohjelma on jatkoa ajatellen sikäli suotuisa, että TamU saa raskaan viikon jälkeen vapaaviikon, ja seuraava peli pelataan vasta kahden viikon päästä sunnuntaina 5.6. Silloin saadaan vastaan pirteästi kautensa aloittanut ja lauantaina Klubi 04:n voittanut vantaalainen VJS.

”Ensi viikolla harjoitellaan kevyesti fysiikkavalmentaja Jussi Korhosen ohjeiden mukaisesti. Pelaajat saavat myös pitkän viikonlopun, kun torstaista alkaen pidetään taukoa ja palataan reenikentälle ensi viikon maanantaina”, toteaa Listenmaa jatkosuunnitelmista.

Kakkonen

3 – 2

( 3 – 1 )

6′ Toni Toijala
15′ Julius Stenroos
26′ Toni Toijala

Yleisöä:
438

33′ Alex Ciriaco
66′ Max Minkkinen

Yleisöä:
438

30 Aapo Sipponen
2 Ali Aitbenzanzoun
4 Eino-Veikko Ek
5 Ardian Kovaqi
10 Roope Kostiainen 73'
15 Joonas Rantala 73'
16 Paavo Kujala
20 Arttu Haapala C 41' 46'
22 Toni Toijala 88'
24 Arttu Mättö
26 Julius Stenroos 62'
7 Mauno Sirén 73'
8 Topias Järvelä 62'
18 Eric Bullock 73'
41 Eetu Räisänen 90' 46'
56 Tomi Ylinen 88'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2