TamUlle 600 euron sakot Ilves-Kissat-ottelun tapahtumista

20/09/2022 TamU
Uutinen

Palloliiton kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja on määrännyt Tampere Unitedille 600 euron suuruisen sakon kannattajaryhmä Sinikaartin käyttämistä soihduista ja muista järjestyshäiriöistä Ilves-Kissat – TamU -ottelussa 2.9.2022. Sakon suuruus vastaa sitä, mitä vastaavista rikkomuksista on Kakkosen seuroille määrätty aiemminkin.

Kurinpitovaliokunnan puheenjohtajan päätös perustuu Palloliiton turvallisuus­määräysten luvussa 4.1 oleviin määräyksiin, jotka koskevat muun muassa ilotulitteiden, soihtujen ja savujen hallussapitoa jalkapallo-otteluissa sekä pelaajien koskemattomuutta. Sakkorangaistus perustuu lisäksi siihen, että seurojen katsotaan turvallisuus­määrysten kohdan 3.5 mukaisesti olevan ankarassa eli tuottamuksestaan riippumattomassa vastuussa kannattajiensa käytöksestä.

Päätöksessä todetaan Sinikaartin käyttäneen soihtuja ennen ottelun alkua, ottelun aikana ja ottelun päätyttyä, mutta lieventäväksi asianhaaraksi katsotaan se, että soihdut eivät häirinneet ottelun kulkua. Lisäksi rangaistuksen perusteena mainitaan muut järjestyshäiriöt, eli aitojen kaataminen, kentälle poistuminen, pelaajan fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen ja oluttölkkien heittäminen pelaajia kohti. Lieventäväksi asianhaaraksi päätöksessä luetaan Tampere Unitedin ennaltaehkäisevät ja reaktiiviset toimenpiteet järjestyshäiriöiden välttämiseksi.

Tampere United tyytyy päätökseen, eikä aio valittaa saamastaan sakko­rangaistuksesta.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

1.10. TamU - EPS 0 – 1

23.9. LeKi-futis - TamU naiset 0 – 6

27.9. ACE - TamU 2 1 – 1

klo - TamU

klo - TamU naiset

8.10. klo 16 TamU 2 - IkU