TamUlle 400 euron sakot Pallo-Iirot -vieras­ottelun pyroista

02/10/2023 TamU
Uutinen

Palloliiton kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja on määrännyt Tampere Unitedille 400 euron suuruisen sakon kannattajaryhmä Sinikaartin käyttämistä soihduista ja savuista Pallo-Iirot – TamU -ottelussa 28.7.2023. Lisäksi sakkoon vaikutti vieraskannattajien katsomosta kentälle heitetyt tyhjät oluttölkit, jotka eivät raportin mukaan häirinneet pelin kulkua tai aiheuttaneet vahinkoa. Sakon suuruus vastaa sitä, mitä vastaavista rikkomuksista on Kakkosen seuroille määrätty aiemminkin, joskin ensikertalaiselle sakko on tavanomaisesti alempi kuin aiemminkin vastaavissa asioissa kurinpitokäsittelyssä olleelle TamUlle.

Kurinpitovaliokunnan puheenjohtajan päätös perustuu Palloliiton turvallisuusmääräysten kohtiin 4.1.3 sekä 4.1.10 e).

”Ottelutapahtumassa on käyttäydyttävä asiallisesti ja muita kohtuuttomasti häiritsemättä.”

”Jalkapallo- tai futsal-ottelussa taikka ottelupaikan välittömässä läheisyydessä ei saa pitää hallussa eikä niihin saa tuoda (…) e) ilotulitteita, soihtuja tai savuja.”

Sakkorangaistus perustuu lisäksi siihen, että seurojen katsotaan turvallisuusmäärysten kohdan 3.5 mukaisesti olevan ankarassa eli tuottamuksestaan riippumattomassa vastuussa kannattajiensa käytöksestä.

Tampere United tyytyy päätökseen, eikä aio valittaa saamastaan sakkorangaistuksesta.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

29.10. Klubi 04 - TamU 4 – 0

24.9. PaiHa - TamU naiset 1 – 1

7.10. Pato - TamU 2 6 – 5

13.1. klo 16 JäPS - TamU

klo - TamU naiset

21.1. klo 20 TamU 2 - TPV 2