Tampere United haki sunnuntai-iltana revanssin muutama viikko sitten Sinipaidat yllättäen päihittäneestä Tampereen Peli-Tovereista. Ottelu ei tarjonnut suuria hienouksia ja tempo oli melko hidasta, mutta United oli läpi ottelun kuskin paikalla. TamUn puolustus oli koko talvikauden tiiveintä ja hyökkäyspäässä luotiin tarpeeksi maalipaikkoja, joten voitto lukemin 1–0 (0–0) tuntui ansaitulta. Maalista vastasi ensimmäistä kertaa TamU-paidassa osunut Jerry Sorjonen.
1 – 0
Pelin kuva tuli selväksi jo ottelun avaushetkillä. TamU otti heti ottelun alussa pallonhallinnan itselleen, ja noin kolmeenkymmeneen minuuttiin asti pelin painopiste oli vahvasti Peli-Tovereiden kenttäpuoliskolla United luodessa useamman vähintäänkin puolittaisen maalintekopaikan. Mutta kun onnistumisia ei tullut, peli rauhoittui ja pelin tempo laski, ja varsinkin ensimmäisen puoliajan lopulla pelattiin hyvin rauhallinen ja seesteinen vaihe.
Unitedin tähänastista harjoituskautta on sävyttänyt isot puolustuspään virheet. Myös Peli-Tovereita vastaan TamUn puolustus nukahti ottelun alussa pariin otteeseen, mutta parinkymmenen peliminuutin jälkeen omat virheet jäivät vähiin, eikä TP-T ei mässäilemään päässyt maalipaikoilla. Vaikka pelin vauhti jäikin melko leppoisaksi, pelin kenties parasta antia TamUn kannalta olikin neljän linjaan siirtyneen joukkueen huomattavasti tiivistynyt puolustuspelaaminen.
TP-T ei kuitenkaan jäänyt täysin ilman maalipaikkoja, vaan kykeni luomaan muutaman vaarallisen tilanteen hyvillä vastahyökkäyksillä. Maalilla Jani Rantala oli onneksi hyvällä pelipäällä, ja venyi muutamaan hyvään torjuntaan ja vastaantuloon. Vähäisistä TP-T.n maalipaikoista huolimatta varsinkin ottelun avaushetkillä Rantala oli työllistetty, ja teki muun muassa varmaotteisen jalkatorjunnan. Maalivahdin peli oli kuitenkin jäädä kesken reilun tunnin jälkeen hänen loukattuaan jalkaansa torjuntatilanteesta. Pari minuuttia kestäneiden huoltotoimenpiteiden jälkeen Rantala kykeni kuitenkin onneksi jatkamaan ottelun loppuun asti.
TamUn toinen iso harjoituskauden ongelma on ollut pelin avaaminen, mutta tässäkin asiassa nähtiin huomattavasti monipuolisempia ratkaisuja. Peli ei ollut enää pelkkää pitkän pallon roiskimista kohti Emenikeä ja Roope Kostiaista, vaan peli oli kehittynyt ja maalipaikkoja luotiin myös pitkillä hyökkäyksillä ja usean pelaajan syöttökuvioilla. Paras terä TamUn hyökkäyspelaamisesta jäi kuitenkin avauspuolikkaalle.
TamUn hyökkäyksessä Emenike haki totutusti aktiivisesti ratkaisuja. Näyttävästi vastustajien ohi tänäänkin harhautelleella hyökkääjällä oli ottelussa varmasti liki kymmenen laukausta, joista osa vapaapotkuista melko läheltä maalia. Onnistumista ei kuitenkaan tullut tänään maalien muodossa, sillä osan laukauksista torjui maalivahti, ja osa tulisista laukauksista suuntasi maalin ohi, joskin muutamaan kertaan vain niukasti.
Emenike oli kuitenkin vahvasti mukana illan ainoassa osumassa. Tilanteessa palloa pyöritettiin pitkään Sinipaitojen alakerrassa, kunnes Pyry Virtasen pitkä pallo vapautti juuri Emeniken vauhtiin vasemmalle laidalle. Emeniken hänen erittäin laadukas keskitys maata pitkin löysi maalin eteen yksin jätetyn Jerry Sorjosen, joka pääsi kiinni palloon puolustajan edessä ja laukoi pallon ensimmäisellä kosketuksellaan maalivahdin oli vasempaan alanurkkaan. Näin TamU siirtyi ottelun 69. minuutilla ilahduttavasti 1–0-johtoon.
Maalin jälkeen toisen jakson loppu oli TamUlta melko hidastempoista pallonhallintapeliä, jossa hyökkäyksistä pyrittiin tekemään pitkiä. Jauhaminen ei kuitenkaan kovin monta maalipaikkaa tuottanut. TP-T yritti ottelun lopulla hivenen hyökkäysvoittoisempaa peliä, mutta vaarallisimmat tilanteet Jani Rantalan maalilla tulivat jo ennen loppurynnistystä. Viime hetkien vaarallisin tilanne siunaantuikin Emenikelle lisäajalla, mutta tämäkin veto viuhui niukasti yli maalin. Näin ottelu päättyi lopulta Unitedin 1–0-voittoon.
Joukkue sai illan ottelussa pientä jobinpostia, kun tuohon asti vahvan ottelun pelannut Toni Tuuri joutui jättämään kentän jo puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Alustavien tietojen mukaan kyse ei kuitenkaan ole sen vakavammasta vammasta.
Valmentajan kommentit
”Voitto ja nollapeli miellyttää”, kommentoi valmennusvastuun kantanut Weeti Tero ottelun jälkeen. ”Tällä vuosikymmenellä ensimmäinen voitto ja Rantalan Janille tärkeä noilapeli ja samoin koko joukkueelle. Ajoittain pelissä tapahtui niitä asioita mitä haluttiin ja pelattiin palloa maata pitkin.”
Lakoninen kommentti pelin positiivisista asioista kielii siitä, että täysin tyytyväinen ei valmentaja näkemäänsä ollut.
”Meidän pitää itse huolehtia temmosta eikä lähteä kaverin tempoon mukaan, vaan liikuttaa itse palloa niin että kaveri putoaa jossain vaiheessa kyydistä”, Tero kommentoi.¨
”Maalitilanne oli yksi niistä hallituista hyökkäyksistä mitä halutaan nähdä, ja Sorjoselta vielä hyvä viimeistely”, Tero kertasi.
”Myös puolustuspeliä pitää vielä parantaa. Siihen kun saadaan vielä piirun verta lisää aggressiivisuutta ja topparit pelaa enemmän yhteen, niin on päästy askel eteenpäin. Laitapakkien pelaaminen oli pääasiassa kiitettävää, mutta vielä rohkeammin voisi nousta hyökkäyksiin mukaan, mutta hoitivat tonttinsa alaspäin hyvin, mikä näkyy tottakai tulostaulullakin.”
”Jani Rantala otti kiinni ne mitkä tarvi. Pelaamattomuus näkyi vähän pelin avaamisessa, mutta nollapeli ekaan matsiin, niin ei se paljon paremmin voi mennä”, Tero päättää.
TamU matkaa ensi sunnuntaina pitkästä aikaa Tampereen ulkopuolelle, kun seuraava harjoitusottelu pelataan 15.3. Naantalissa Karvetin tekonurmella. Kello 13.45 alkavassa mittelössä Unitedin vastustajaksi asettuu turkulainen Åbo IFK.
1 – 0
( 0 – 0 )
Yleisöä:
86
26 | Jani Rantala | ||
3 | Jerry Sorjonen | 81' | |
5 | Oskari Korpinen | 59' | 81' |
6 | Emenike | 83' | |
8 | Ali Aitbenzanzoun | ||
9 | Pyry Virtanen | ||
10 | Toni Tuuri C | 30' | |
13 | Arttu Huovila | 55' | |
16 | Severi Kankkunen | ||
21 | Roope Kostiainen | ||
27 | Nils Strömsholm | ||
1 | Riku Tanila | ||
4 | Eemeli Peltonen | 55' | |
7 | Moktar Laouini | ||
15 | Tommi Sääksi | 30' | |
18 | Mahad Hussein | ||
20 | Ville Turunen | ||
23 | Ville Vähänen | 81' | |
29 | Ville Silvennoinen | 81' |